Katjan juoksumatkassa lomalla

Nyt kun loma alkaa kääntymään ehtoo puolelle, on aika julkistaa minun oma lomatavoitteeni. Tai ainakin yksi niistä :)

Ennen lomaa suunnittelin, että tällä lomalla aion juosta 2 juoksulenkkiä/viikko. Tätä tavoitetta tukemaan piti ostaa tietenkin juoksutrikoot. Lenkkarit oli olemassa vanhastaan (siis hyvät semmoset), uudet vatun väriset Panache Sportit ehti tulla loman puolessa välissä ja paitoja on vaikka kuinka paljon, joten ulkoiset puitteet on kunnossa.

Juokseminen ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, johtuen siitä, että olen mestari saamaan penikkataudin oireita. Monesti myös hartiat jumittuvat juostessa ja yksinkertaisesti se on vaan minulle valitettavan tylsää liikuntaa. Ennemmin juoksen pallon, reikäpallon tai frisbeen perässä... Mutta nyt olin päättänyt murtaa taian.

Ensimmäinen juoksulenkki oli maanantaina Lotilanjärven ympäri, ensimmäiset 2 km kävelyä, sitten noin 4 km maastojuoksua välillä pitkospuilla, mutta suurimmaksi osaksi metsäpolkua pitkin niin ja aivan viimeiset 700 metriä asfaltin reunalla. Lopuksi ihan reilu palauttelu vielä noin kilometrin verran kävelyä (ja aivan loppuun pulahdus Lotilanjärveen). Lenkki sujui hitaasti, mutta varmasti. Jaksoin juosta koko matkan ilman pysähdyksiä ja sain sykkeet pysymään maltillisena. Juoksun osuus oli 40 minuuttia ja koko lenkkiin lämmittelyineen ja verkkoineen meni aikaa 75 minuuttia. Keskisyke lenkille (sisältäen kävelyt) oli 136. Hartiat eivät tuntuivat rennoilta ja sääret hyviltä. Olin varsin tyytyväinen itseeni.

Seuraava lenkki odottikin sunnuntaille saakka ja se juostiinkin Saimaan rannalla Lappeenrannassa Pappilanniemessä. Lähtö oli Kaukaan "kaupunkikodista" ja alkuun käveltiin ihan rauhassa noin 3 kilometriä, tunnusteltiin sykettä ja lopulta juostiin lyhyttä pururataa pitkin jonka varrella oli myös jonkinmoinen luontopolku. Juoksuosuus oli 4.2 km ja kesti noin 45 minuuttia. Loppuun taas ihan tuntuvat loppuverryttelyt, noin 1.2 km kävely takasin Kaukaalle. Ensimmäinen viikko suoritettu onnistuneesti.

Kolmas lenkki suoritettiinkin keskiviikkona Sulkavalla karhujen ja käärmeiden ympäristössä, joista onneksi kumpiakaan emme tavanneet. Juoksua noin 4.5 km (45 minuuttia) ja kävelyä noin 3 km (30 minuuttia). Lopuksi pulahdus paikalliseen pikkujorpakkoon, jonka nimi ei tule mieleen. Edelleen jalat ja hartiat tuntuvat hyviltä, toki jalat lenkin jälkeen raskailta, mutta raskain osuus on selkeästi reisissä, ei säärissä. Lisäksi jokaisen lenkin jälkeen on tuntunut keskivartalossa, vinot vatsalihakset on selkeästi ollut työssä sekä sisäreisissä. Toka viikko ei antanut mahdollisuutta (plaah) toiseen lenkkiin, mutta päätin, että se korvataan seuraavalla viikolla tekemällä 3 lenkkiä. Toinen viikko suoritettu noh, puolittain.

Neljäs lenkki, mikä oli siis rästijuoksu, suoritettiin kotiradalla heti maanantaina, Lotilanjärven ympäri. Matka sama kun ekalla kerralla, aika sama, juoksuun vähän vähemmän aikaa, mutta loppukävelyssä tuli puhelu kaverille ja matka taittui hieman hitaammin. Sykkeet edelleen kurissa ja kroppa tuntuu hyvältä.

Vitoslenkki oli torstaina ja päädyimme kiertämään riippusiltojen lenkkiä Valkeakoskella. Lenkki sinällään kauniissa maisemassa, mutta valitettavan paljon asfalttijuoksua. Hauskinta oli juosta riippusillalla mikä pomppi omien askeleiden tahtiin. Koska riippusiltojen lenkki on hieman turhan lyhyt omaan aikatavoitteeseeni nähden (vähintään 45 minuuttia) jatkoin juoksemista vielä kanavan suulle asti ja sieltä takaisin urheilukentälle jossa jatkoimme härren kanssa loppujäähdyttelynä keihäänheittoa, pituushyppyä ja 60 metrin pikajuoksua. Tämä lenkki eroaa aikaisemmista lenkeistä myös sillä, että alku- ja loppuverkka olikin pyöräilyä. Sykkeet oli hieman korkeammalla kun normaalisti, tiedä sitten mistä johtui, sykevyön paristo taitaa olla loppumassa.

Kutoslenkki tuli juostua sunnuntaina Korkeakankaan maastossa. Keli oli kuuma ja hikinen ja edellisen illan häät vaikutti ainakin vireystilaan. Siitä huolimatta juoksua kertyi 5.2 km 45 minuutin aikaan. Maasto oli pururataa ja lenkkiin sisältyi yksi järkyttävän iso ylämäki. Kuumuuden vuoksi hiki lensi enemmän kun normaalisti ja loppumatkasta alkoi janottaan. Alku- ja loppuverkat noin kilometrin verran kävelyä. Kolmosviikko suoritettu onnistuneesti, sisältäen myös yhden rästijuoksun.

Seiskalenkille päästiin keskiviikkona Roukon pururadalla. Valittavana olisi ollut useampaa lenkkiä, mutta valitettavasti opastus oli sen verran onnetonta, että ei löydetty kun 1 km ja 2 km lenkurat. Juoksin kahteen kertaan 2 km lenkin ja kerran 1 km lenkin. Lopussa nämä lenkit yhdistyivät ja sen seurauksena matkaan kuului kolmeen kertaan ärsyttävä ylämäki. Vikalla kiekalla tais sykkeet olla 174 mäen päällä. Ekalla kerralla en uskaltanut juosta mäkeä ylös vaan kävelin tiukimman kohdan. Tokalla kerralla otin luulot pois ja juoksin mäen ylös ja kolmannella kerralla (ykkösen kiekalta) sama homma. Alku- ja loppuverkkana toimi pyöräily noin 2 km kumpaankin suuntaan. Sykevyö haluaisi lisää energiaa uudesta patterista, täytyy muistaa vaihtaa.

Loman päätöslenkki oli su aamuna, härren jääden kotiin lepuuttaan telottua jalkaansa. Roukkoon pururadalle ja tähtäimeen 5 km lenkki kun kerta opasta oli ilmestynyt (kröhöm) johonkin puuhun. Vauhtianoli mielestäni enemmän kuin aiemmilla lenkeillä ja 45 minuutin tavoteaika tuli juostua. Jossain välissä olo muuttui flow-tilaan ja syke oli silloin 134. Siinä kohtaa tuli kiristettyä vauhtia entisestään. Reitin varrella oli kolme isompaa mäkeä, joista viimeistä tuli edellisellä lenkillä tahkottua kolmesti. Maksimit huipulla 172 mikä olikin koko lenkin maksimit. Alku- ja loppuverkat tapahtu pyöräillen matka radalle ja takas, suuntaansa 2,6 km. Totesin pyöräilylämmittelyn olevan liian vähän mulle. Penikkataudin oireita oli havaittavissa alkumatkasta, joskin kipu hävisi matkan varrelle.

Tuntuma kropassa: jalat toistaiseksi vielä ok, juoksun jälkeen toki painavat ja takareidet ehkä ovat jumiset, mutta penikkataudin oireita ei havaittavissa. Hartiat ovat pysyneet rentoina, happi on kulkenut ei ylimääräisiä jännityksiä niska-hartiaseudulla. Flow? Satunnaisesti tuntuu siltä että voisin juosta vaikka kuinka ja pitkään. Luonnon keskellä on mukava olla, mutta kieltämättä jännitystekijöitä on ympärillä paljon: käärmeet, karhut, pölähtävät linnut, punkit... Tämä taas kuvaa sitä että vaikka minäkin ulkona liikun, niin melko kauaksihan tuosta luonnosta on joutunut.

Opit mitkä haluan jakaa:

• Loppuverryttely on aivan yhtä tärkeä kuin alkuverryttely. Loppuverryttelyn tarkoitus on aloittaa palautuminen nopeasti, jos juokset kotiovelle ja menet suihkuun on oletettavaa että paikat kipeytyvät ja et voi aloittaa seuraavaa treeniä niin nopeasti mitä voisit jos tekisit loppuverryttelyn tunnollisesti.

• Alkuverryttelyn tarkoituksena on herätellä kroppa valmiiksi treeniin sekä tietysti lämmitellä lihakset ja herättää verenkiertojärjestelmä. Kannattaa lämmitellä myös lajinomaisesti eikä vaan peruslämpöjä.

• Juoksun aloittaminen kannattaa tehdä maltilla. Jos otat ensimmäisen lenkin liian pitkän, juoksuharrastus helposti jää siihen. Ota tavoitteeksi tietty sykeväli millä haluat juosta ja päätä lenkin kesto etukäteen. 

• Uskalla juosta hiljaa! Vaikka lenkkipolulla joku kävelisi ohitsesi, sillä ei ole mitään merkitystä. Teethän treenin itsellesi, etkä toisille. Matalalla sykkeellä suoritettu lenkki parantaa peruskestävyyttäsi.

• Harjoittele nousujohteisesti. Muutaman viikon jälkeen voit alkaa pidentää juoksulenkkiäsi vaikka vain 5-10 minuutilla/kerta. Vastaavasti voit myös nostaa sykerajaasi muistamalla kuitenkin että 80% viikon treeneistä pitäisi olla peruskestävyysharjoittelua.

Jos haluat apua juoksuharrastuksen aloittamiseen tai vaikka nyt jo jatkamiseen, ota yhteyttä minuun. Autan mielelläni :)

juoksuterkuin,
Katja

Testissä Danceholic

Eilen oli näytetunti Danceholicista Ideaparkin KuntoCenterissä. Minä nokka pitkällä heti paikalle vaaniin mikä on homman nimi. Tiedän, että tunti on kaverini Tainan MoveMe:stä lanseeraama tanssillinen tunti, joka on koreografiallinen, haastava ryhmäliikuntakonsepti. Yksi koreografia kattaa tunnin aikana opittavan tanssin, jota voi käydä fiilistelemässä kuusi viikkoa putkeen. Tämän jälkeen ohjelma vaihtuu seuraavaan ja tanssinnälkäiset tuntilaiset saavat uusia virikkeitä. (teksti lainattu täältä). Taina on kuvaillut tuntia seuraavasti: Danceholic tunneilla pääset nauttimaan tanssiin täysin kajahtaneiden seurasta, street- ja showlajien uusimmista tuulista sekä hikoilemaan päivän huolet unholaan. Tanssilajeina ovat hiphop, funk, locking & popping, voguing, house, show ja joskus jopa break dance. Asenteella on enemmän merkitystä kuin osaamisella, mutta tunti on haastava. Sarjat vaihtuvat kuuden viikon välein, etkä taatusti ehdi kyllästyä koreografiaan.

Omasta tanssillisesta tunnista on hetki vierähtänyt, muutama vuosi sitten kävin tiukasti tanssimassa afroa ja zumbaa. Myös nykytunneista Sh'bam on tuttu, joskaan ei valitettavasti vienyt minua mukanani. Työpaikallani oli myös tanssitunti aikanaan, jolla säännöllisen epäsäännöllisesti kävin, mutta nyt hetkeen en ole käynyt missään. Sinällään itsellänikin on tanssitaustaa, aikanaan olen harrastanut kilpatanssia. Tutuksi tuli ainakin alkeet vakiotansseista ja lattareista, mutta muistaisinko niistä enää mitään, ehkä perusaskeleet... Ja tietysti lavatansseissa kun on käyty niin pääsee yrittämään fiilistellä miten askeleet menikin, mutta sitten tulee se että nämähän on paritansseja. Ja valitettavasti härre ei ole harrastanut tanssia, vaikkakin sitkeästi hän lähtee lavalle mukaan ja sitkeästi yritämme tanssia vaihtelevalla menestyksellä. Sivuhuomautuksella (vaikka isäntä tämän lukeekin) uskon vahvasti härren olevan ainoa lajissaan kuka voi astua samalla jalalla kaksi kertaa peräkkäin. Itselläni ei ole tuota taitoa ja se tekee yhdessä tanssimisesta hieman jännittävää.


Mistä me aloitettiin Danceholicissa, no hiphopista tietenkin! Rytmitys kuntoon, asenne kohdilleen ja menoks. Askelkuviot eivät olleet liian vaikeat, minäkin opin ne, joskus toisaalta unohdin, mutta ainakin tiesin miten ne menee ja osasin tehdäkkin ne. Jonkun sarjan onnistuin tekemään oikein kokonaankin, joten voin omalta kohdaltani sanoa että haastetta oli, mutta ei liikaa. Syke pysyi sopivalla tasolla koko treenin ajan, keskisyke oli itsellä 127 ja huippusyke 148. Kaloreita paloi sykemittarin mukaan 487 kcal. Eilinen lämminpäivä (sekä alle tehty 75 minuutin geokätköily) teki sen että juomaa kului ehkä hieman liikaakin. Lopputunnista 750 ml camelbakkini oli tyhjenemässä sitä vauhtia että oli pakko säännöstellä. Minun ammattitaitoni ei riitä kertomaan mitä kaikkea tunnilla teimme, mutta ainakin slidejä, matoja, spinnejä ja tietty rytmikästä askellusta. Mutta mää tykkäsin ja uskon että kaikki tanssista pitävät (kenellä tulee korvista lattarit) tulee ihastumaan tähän tuntiin.

Danceholiccia on saatavana lisää Ideaparkin KuntoCenterissä aina torstaisin klo:18-19 ensiviikon torstaista lähtien, menkää ihmeessä katsomaan. Tunnille voi osallistua kertamaksulla, 10-kortilla tai kk-kortilla saat lisätietoja täältä. Mennessä tunnille, kertokaa terkkuja ohjaaja-Tainalle :)

tanssiterkuin,
Katja

Kiertämässä frisbeegolf ratoja

Loma mahdollisti myös pidemmällä olevien frisbeegolf-ratojen tutustumisen. Tänä kesänä ollaan käyty kokeilemassa 18 korisista Juankosken, Aholahden sekä Karhumäen ratoja. Sekä 9 korisista Valkeakosken, Vihiojan, Kalastajakylän, Hämeenlinnan, Lammiharjun, Ranta-Koiviston ja Julkujärven (tämä on oikeastaan 21 korinen, mutta heitettiin vain 10).

Kalastajakylän rata Savonlinnassa sopii hyvin alottelijoille sekä perheille.

Lomamatkallakaan frisbeekassi ei juurikaan vie tilaan autonperästä, joten tämä on hyvä keino tehdä edes jotain liikuntaa loman aikana, jos on pelkoa ettei muuta tee. Frisbeegolffia voi harrastaa koko perhe yhdessä ja parasta on kun saa olla ulkona ja nähdä paikkoja joita ei väkisin muuten näkisi. Tämän kesän toistaiseksi ainut elävä käärme tuli nähtyä Savonlinnan Aholahden radalla. Olin kävelemässä pururataa pitkin ylös seuraavalle heittopaikalle kun käärme tuli pusikosta kohti pururataa. Kaupunkilaisnaisena huusin kuin hyeena ja tanssin intiaanitanssia ja samalla hetkellä kun suu aukeni, käärme kääntyi kannoillaan takaisin metsään. Voitte uskoa, että peliin tuli kertaheitolla enemmän jännitystä. Tottakai seuraava heitto meni metsään ja sieltä kiekon etsiminen ja maasta nostaminen olikin melko jännittävää puuhaa...Oletettavasti käärme oli kyy, väritys oli mustaharmaa ja siinä hässäkässä en pistänyt merkille keltaisia laikkuja korvien ympärillä, saatikka että olisin ehtinyt ottaa kameran ja napata otuksesta kuvaa.

Lammiharjun opastetaulu Urjalassa, rata tehty hiekkakuopille, paljon nousuja ja laskuja.

Meidän suosikiksi on noussut radat joilla on korkeuseroa ja joissa on jotain muuta twistiä kuin suoraan heitot. Ei mitään ryteikköheittoja tai sokkoheittoja, mutta niin että edessä on muutakin kun avaraa tilaa ja kori. Sen vuoksi Kalastajakylän rata Savonlinnassa tai Ranta-Koivisto Kangasalla ei juurikaan viehättänyt. Ei me sielläkään optimituloksiin päästy, mutta rata ei juurikaan houkutellut meitä. Aloittelijoille rata on varmasti hyvä, siellä ei juurikaan kiekot pääse hukkumaan, kentät kun on nurmialuetta. Oman haasteensa Kalastajakylän radalla antoi kuitenkin kova tuuli järveltä päin.

Voi kun tuulen saisi vangittua kuvaan... tuulinen päivä Kalastajakylän radalla antoi lisämaustetta heittoihin.

Lyhyistä radoista Hämeenlinna viehätti vaihtelevuudellaan sekä tietysti kotirata Valkeakoskella. Vaikka kuinka ollaan hakattu tuota Valkeakosken rataa, siitäkin huolimatta ollaan vielä kaukana ihannetuloksista. Noh, sentään joillain koreilla pääsee jo par-tuloksiin. Hämeenlinnassa pääsin tutustumaan birdieen aivan uskomattoman avausheiton vuoksi. Kiekko tippui n. 1.5 metrin päähän korista avausheiton jälkeen. Kuten kuvauksesta käy ilmi, kertaakaan ei olla päästy hole in oneen. Toisaalta, ei minulla ole holaripulloa (eikä -vakuutusta) matkassa mukanakaan... pessimisti ei pety vai miten se menikään :)

Karhumäen opastetaulu Imatralla.

Härre oli tehnyt analyysin, että minulla sujuu keskivertoisesti paremmin heitot kun on enemmän väkeä pelaamassa. Kahden kesken heitot menee minne sattuu. Itse en ole kiinnittänyt tähän huomiota, mutta en väitä etteikö näin olisi. Liekö sitten kilpailuvietillä niin kova vaikutus, en tiedä.

Urjalan Lammiharjun maisemaa.

Nykyään kun ollaan lähdössä johonkin vaikka vaan pariksi päiväksi, katsomme onko lähellä frisbeegolf ratoja. Tänä kesänä vietimme aikaa Lappeenrannassa ja harmiksemme siellä oli onneton tilanne ratojen suhteen. Oikeastaan koko kylästä ei löytynyt yhtään rataa! Pikisaaressa oli muutamia koreja, muttei siis rataa. Voi mikä pettymys, kuitenkin Lappeenranta on melkosen iso kaupunki... sen sijaan Imatralta löytyi useampi rata, samoin kuin Savonlinnasta (joka on huomattavasti pienempi kuin Lappeenranta) sieltä löytyi jopa 6 rataa!

Lammiharjun kori jyrkänteen päällä, haastetta saada kiekko jyrkänteelle, mutta ei yli (takaisin alamäkeen). Puttiin on syytä keskittyä samasta syystä.

Imatran kierroksella saimme heittoseuraksemme paikallisia ihmisiä, joiden joukossa oli mm. kaupungin liikuntapaikkojen ylläpitäjä. Imatralle oli juuri laajennettu yksi rata 18 koriseksi ja hän kertoi että 18 korin rata vaatii noin 10 000 € satsauksen kaupungilta. Seurue kiteytti hyvin että melko pieni satsaus, kun sillä saadaan liikkumaan myös niitä ihmisiä jotka eivät muuten kuluta lenkkipolkuja tai harrasta muutakaan liikuntaa juurikaan. Olen täysin samaa mieltä! Pitää tehdä vielä tarkistusmittaus, mutta mm. Valkeakosken 9 korisella radalla tulee kävelyä (tietysti heitoista riippuen) 3-4 km. Kuinka moni sohvapottu lähtee vastaavan mittaiselle lenkille? Frisbeegolffin kanssa tuo tulee käveltyä ikään kuin vahingossa ja mahdollisesti myös hyvässä seurassa tai parhaassa :)

Karhumäen rata Imatralla on urheilupuiston keskittymä. Alueelta löytyy hiihtoladut, yleisurheilukenttä, jalkapallokenttiä, jäähalli ja Imatran kylpylä.

Esimerkiksi Lammiharjun radalla Urjalassa maaston vaihtelut oli suuria. Joka tarkoitti sitä, että ylämäkeen kavutessa sai sykkeenkin kohoamaan ihan vahingossa. Mutta suurin osa meidän kiertämistä radoista on melko tasaista maastoa, joka sopii myös enemmän harjoittelevalle palauttavana treeninä sekä tietysti hupihetkenä.

heittoterkuin,
Katja

Joskus rohkeinta on sanoa ei

PT-Katja on viettänyt päiväduunista kesälomaa ja meno on sen mukaista. Heti ekalle viikolle avautui mahdollisuus lähteä melontaseura Vihurin järjestämälle melontaretkelle Näsijärven puolelta Kaupista Pyhäjärven puolelle Uittotunnelia pitkin (sekä lukuisin taukopaikoin). Yhteismatkaksi oli suunnitelman mukaan kertymässä noin 25 km. Melontamatkat oli kuitenkin tauotettu n. 7 km pätkiksi, joten uskoin pärjääväni.

Kuvaa tuulesta ja satama-altaasta.

Melonta-aamuna pomppasin petistä ylös ja lähdin ajamaan Tampereelle ja matkalla mietin jo, että mitenköhän tuuli vaikuttaa melomiseen. Oma melontakurssi osui maailman tyynemmälle kelille, eli minulla ei ole minkäänlaista kokemusta meloa aalloissa eikä tyrskyissä. Noh, päätin kuitenkin ajaa paikalle ja katsoa mikä on jutun juoni. Koska säätiedotus oli luvannut lämpöä, olin varautunut että lämpöä tulisi. Oli aurinkorasvaa, aurinkolasit, hattu, pienempää vaatetta ja vielä pienempää. Lämpimimmät vaatteet oli täyspitkät juoksutrikoot ja pitkähihainen juoksupaita.

Heti kun nousin autosta melontamajan pihassa arvasin että nyt ei taida Katja lähteä retkeen mukaan. Tuulta oli niin valtavasti, että Näsijärvellä oli vaahtopäitä. Samalla tuuli oli myös sitä mieltä että lämpiminkin vaatekertani on liian vähän (siitäkin huolimatta että meloessa tulee lämmin). Pohdin siinä lähtöäni yhdessä muiden paikalle lähteneiden tämän kesän aloittelijoiden kanssa. Neljästä noviisista yksi oli valmiina lähtöön, me muut totesimme, että keli taitaa olla liian kova meille.

Kirottu tuuli, luonto <3

Retken vetäjä ehdotti, että voisimme tänne asti päästyämme kuitenkin meloa satama-altaassa jonkin verran että saadaan vähän näkemystä minkälaista tuulessa olisi meloa. Satama-allas on sen verran aallonmurtajien takana, että siihen ei juurikaan aallot päässeet, mutta tuuli pääsi kyllä. Päätin lähteä altaaseen harjoittelemaan edes jonkin verran. Kanoottiin nouseminen oli ensimmäinen päänsärky, mitenkäs tämä nyt menikään... noh, kyytiin päästiin kuivin jaloin, toisin kuin melontakaverini, hän pyöräytti puolikkaan eskimon ja kastui ensimetrillä.

Vaikka meloin täysin samalla kanootilla millä olin alkeiskurssinkin mennyt, tuntui että nyt joko jännitin ihan älyttömästi (totta) tai sen lisäksi vielä tuuli toi minulle tunteen, että en ole tilanteen herra. Näin ollen melonta satama-altaassa jäi noin 15 minuuttiin. Kiittelin itseäni hyvästä valinnasta, etten lähtenyt retkelle matkaan. Kun nousimme melontakaverin kanssa ylös, ainoa retkelle lähtenyt aloittelija palasi satama-altaaseen. Hän oli todennut, että voimat loppuvat kesken ja hänet saatettiin takaisin lähtöpaikkaan.

Joskus rohkeinta on siis sanoa ei. Myös heille, ketkä keskeyttivät retken jossain välissä. Keli oli kertakaikkisen kova. Tuulta puuskittain jopa 18 m/s, säännöllisesti jopa 12 m/s. Minulle nämä tuulilukemat eivät kertoneet mitään, mutta voin valaista teitä, että 12 m/s:ssa on aivan liikaa aloittelijalle ja melkein kokeneemmallekkin. Elämysten haku on tietysti asia erikseen, mutta en voi suositella melomista kyseisissä tuulilukemissa. Melontaa suoritetaan luonnon ehdoilla, sinä päivänä se ei ollut mahdollista. Harmi sinänsä, retki olisi ollut niin kiinnostava (ja ne ruokapaikat!!!), toivotaan että sama retki toteutetaan paremmalla säällä uudestaan.

Onneksi tästä tapahtumasta parin viikon päästä pääsin vihdoin melontaretkelle, aloittelijoiden keskiviikkoon. Sääkin oli inhimillistynyt aloittelijoille sopivaksi, tuulta ainoastaan muutama metri sekunnissa. Mikä tarkoitti sitä, että lähdimme melomaan Siilinkarin ympäri. Koska minun ja Tainan lähtö oli niin kovin lennokas, niin autoon jäi kamera ja aurinkolasit, keli oli puolipilvinen ja uskoin, ettei laseja enää tarvita. Niin vaan olin väärässä. Tässä muistutus itselleni (ja teille muille): ota aurinkolasit mukaan aina, huolimatta kelistä. Jostain se aurinko löytyy ja aina tietysti aurinkoa kohden meloessa. Silmiä siristellessä on hyvät mahdollisuudet pahaankin pääsärkyyn.

Isolla järvellä (kuten Näsijärvi) etäisyyksien hahmottaminen on ainakin aluksi vaikeaa. Tuleeko tuo purjevene päälle, entä tuo muskelivene? Näkeekö se minut melojan, kun olen aivan veden pinnassa? Ehdinkö mennä laivareitin ylitse ennen kuin Tarjanne tulee? Hyvin ehdittiin, ei tehnyt edes tiukkaa, mutta jälleen hyvä opetus itselleni, kiintopisteiden puuttuessa etäisyyksien ja vauhdin hahmottaminen on hieman hataraa. Kiersimme Siilinkarin ympäri ja palasimme takaisin rannan tuntumaan.

Alkeiskurssilla (ja aiemmilla melontakerroilla) huomasin jo, että minun kanootilla (huolimatta että kanootti on eri) taipumus puoltaa toiselle puolelle enemmän. Tarkoittaen sitä, että sitä pitää veivata ja vatkata ja lopuksi jarruttaa että saan kanootin takaisin omalle "polulleen". Se on ärsyttävää, mutta melontakilometrien jälkeen homma toivottavasti rupeaa häviämään. Tällä kerralla kyse ei ollut ainoastaan tekniikkavirheestä, vaan tuuli painoi myös ilosesti minua toiseen suuntaan. Lähtiessä kanootti halusi kaartaa vasemmalle ja Siilinkarilta pois tullessa kanootti halusi mennä oikealle. Lähtöhötäkässä olin napannut vahingossa koskimelan, jonka kulmat on hieman erilaiset verrattuna ns. normaali melaan. Jossain vaiheessa retkeä vaihdoimme retken ohjaajan kanssa melaa ja homma lähti paraneen. Ensi kerralla siis PT kiinnittää enemmän huomiota melaan. Koskimela oli myös ainoastaan 195 cm pitkä. Tähän asti olen melonut 205 ja 215 cm pitkillä meloilla, oletettavasti tuo 195 cm oli myös liian lyhyt minulle.

Arvokkaita kilometrejä ja oppeja! Innokkaana odotan jo seuraavaa melontakertaa, nyt tarvitaan toistoja, toistoja ja toistoja. Kanootista poistuminen sujui hyvin, en pulahtanut siinäkään kohtaa (niin kun ei kukaan muukaan koko retken aikana vaikka aloittelijoita oltiinkin). Retken päälle kanoottien kunnostamiset ja pienet venyttelyt ja matka kohti kotia. Onnellinen ja iloinen, ne on ne päällimmäiset tunteet.

melontaterveisin,
Katja

Vuoden odotetuin lounas

Vuoden odotetuin lounas on omaat eväät mukaan ja syödään ne kauniissa Pyhäjärven maisemissa matkalla Viikinsaareen. Tästä on tullut nyt jo traditio, tämä on kolmas kesä kun toteutimme tämän lounaan yhdessä ystäväni Tainan kanssa. On ihanan virkistävää katkaista työpäivä kauniissa kesäsäässä nauttien kauniista maisemista, veden liplatuksesta sekä tietysti ihanasta seurasta. Aikasempina vuosina meillä on ollut omat eväät, mutta tänä vuonna sovimme, että minä teen salaatin ja Taina hoitaa jälkiruuan. Matka taittuu Hopealinjojen Tammerkoski-aluksella.

Siellä se häämöttää, Viikinsaari :)

Tavoittelimme pääsyä 11 laivaan, laiva lähtee Laukontorilta aina tasatunnein ja Viikinsaaresta puolelta. Kymmentä minuuttia aiemmin olimme ostamassa lippuja hirveellä tohinalla, koska laivaanhan asteli jo porukkaa! Kääk, mahdutaanko me mukaan ja päästäänkö keulaan ns. parhaille paikoille? No mahduttiin ja ei. Keulassa oli vain yksi istumapaikka jäljellä, joten jäin postaamaan siihen ja Taina metsästämään löytyykö parempaa paikkaa. Ei löytynyt, joten jäätiin siihen ja todettiin että syödään eväät tullessa.

Salaatti: jäävuorisalaattia, jääsalaattia, kurkkua, tomaattia, viinirypäleitä ja fetajuustoa.

Kanat lisättiin salaatin päälle vasta syödessä, jotta salaatti ei nahjuuntuisi. Juomana kivennäisvesi.

Vaikka  tämä oli kolmas kerta lounasristeilyä, olen vasta kerran astunut jalallani Viikinsaareen (viime vuonna) enkä ole kertaakaan varsinaisesti käynyt siellä. Tämä pitää ehdottomasti tänä kesänä muuttaa! Laivamatkan hinta sinänsä on hieman suolainen 11 €/meno-paluu, 20 minuuttia suuntaansa, mutta kyllä sen malttaa mennä kun tietää, ettei sitä joka viikko tee. Itselle tulee todella harvoin tehtyä eväitä mukaan töihin, mutta tämä on ainutlaatuinen tapahtuma, joten aamulla heräsin kuudelta tekemään eväitä matkaa varten. Eipä salaattiin ihmeitä mene aikaa, mutta tässä tilanteessa pitää muistaa ottaa matkalle mukaan ns. kupit ja juomamukit, veitset, haarukat, lusikka, servetit...

Ratinan rantaan on viime vuosina noussut korkeita taloja, niiden ja järven välissä on ihana bolevardi, mitä pitkin on kiva pyöräillä.

Iloiset matkaajat Tammerkoski-aluksen kyydissä.

Matkan aikana on kiva lätistä kuulumisia, mutta myös tarkkailla muita ihmisiä ja maisemia tietysti. Samalle retkelle osui jostain hoitokodista olevia ihmisiä ja oli niin ihanaa kun Pertti oli riemuissaan kun on päässyt retkelle. Tottakai on riemuissaan, minäkin olen! Paluu matkalla mahduimme molemmat istumaan ja aloitimme nauttimaan eväistä. Salaatin pupeltamiseen menee sen verran aikaa, että olimme jo Ratinan rannan kohdilla kun totesimme, että jälkiruuat jääkööt odottamaan maihin syöntiään.

Jälkiruoka: raparperipiirakka ja vanilijakastike - nam.

Taina oli tehnyt meille ihanaa raparperipiirakkaa ja minä napannut kotoa vanilijakastiketta matkaan, tästähän tulikin varsinainen herkutteluhetki. Varsinkin kun viipalepikkuleipiä piti kanssa ottaa mukaan maistettavaksi.

Jälkiruoka part 2: viipalepikkuleipiä.

JackRusselin pentu, kaveri heti ensi silmäyksellä.

Laukontorille palatessamme totesimme, että klo:12 lähtevä laivaan on tulossa väkeä ihan älyttömästi, jatkossakin siis ennemmin 11 laiva kuin 12. Osa matkustajista ei edes mahtuneet laivaan vaan joutuivat jäämään odottamaan seuraavaa laivaa, joka siis tulisi tunnin kuluttua. Me istuuduimme portaille ja käytiin jälkkäreiden kimppuun. Samoilla portailla istui nainen kuka oli nauttimassa kesäpäivästä koiranpentunsa kanssa. Enää en muista koiran nimeä, mutta olikohan se EI :)

Tämmöinen pidennetty lounas lisää työtehoa taatusti, olo oli kuin uudesti syntyneellä kun fillaroin takaisin toimistolle. Parasta hetkessä elämistä, aikaa hyvälle ruualle ja ystävän seurasta nauttimista - kesäpäivä <3

Kiitos Tainalle risteilylounas-seurasta.

risteilyterkuin,
Katja

Melontakoulussa vol2

Tänään oli melontakoulun toinen päivä. Kurssiin kuuluu itseasiassa vielä aloittelijoiden keskiviikkomelonta, mutta itse aion osallistua siihen vähän myöhemmin, huomenna tulee tuttuja kylään enkä joudan melomaan. Ohjelmassa oli tänään rauhallista melomista lähistöllä sijaitsevaan saareen, syödä siellä eväät (mitkä oli ehkä muistettu ottaa mukaan, ehkä ei ;) ) ja keskustella melontaan liittyvistä asioista.

Vihurin majalta: seuran kanotteja, näitä seuran jäsenet (ja kalustorinkiin kuuluvat) voivat lainata.

Alkuun melottiin Juhan johdolla verkkaista tahtia kohti saarta (nyt en ole ihan varma oliko se Tapatora vai sitä aiempi saari Näsijärvellä). Välillä lauttauduttiin ja otettiin hörpyt juomapulloista, keskityttiin melontatekniikkaan ja muodossa melontaan. Lokit ja lokinpoikaset huuteli rannalla ja vanhemmat lokit tarkkailivat millä asialla olimme. Saaressa ei ollut laituria vaan hiekkaranta, johon rantauduimme. Ensin tuli ohjeet miten homma tehdään ja sen jälkeen suoritettiin rantautuminen. Kaikilla sujui rantautuminen hyvin, ei tullut puolikkaita eskimokäännöksiä.

Ohjaajat toi tullessaan kertakäyttögrillin ja grillasimme saaren nuotiopaikalla ohjaajien (kröhöm) makkarat :) Itsellä oli mukana proteiinipatukka, mutta kyllähän se lämmin makkara piti ottaa bonuksena. Maarit kertoi ja esitteli erilaisia melontavälineitä, joista on apua esim. retkimelonnassa. Yllättäen minun huomioni kiinnitti pieneen tilaan menevä takki, jota oli saatavana pinkkinä :) Kalevan Prismassa on kuulemma hyvä valikoima, joten ehkä sinne pitää mennä tekemään yllätyshyökkäys.

Meidän äärimmäisen taitavat ohjaajat: Maarit, Hannu ja Juha. Kuvasta puuttuu "seuraherra".

Paluumatkalla Hannu antoi erikseen vielä yksityisopetusta koskien omaa puolieroani. Sain hyviä vinkkejä miten sitä kannattaa lähteä korjaamaan. Näinhän se menee, että ei se kerrasta eikä kahdesta, mut jos ainakin idea on selvillä niin ehkä joku päivä se menee suoraan! Ohjeena oli että kyynärpäät pois kyljistä ja pidä rintakehä avonaisena. Kuullostaa helpolta, mites sit se toteutus... noh, se jää nähtäväksi. Loppumatkaan otettiin pieni "leikkimielinen" kisa kuka meloo nopeiten. Yllättäen kun kajakkiin laittoikin vauhtia se alkoi menemään suoraan! Enää puolieroa ei joko ehtinyt tulla tai sitten se jäi tulematta vauhdin vuoksi. Hyvinhän tuo melominen alkoi jo sujumaan, lähes tulkoot yhtäaikaa ehdittiin "maaliviivalle". Rami taisi olla kurssilaisista ensimmäisenä maalissa ja naistensarjan voitto meni Anulle.

Meidän kurssikuva :) Mahtava joukko!

Kajakista poistuminen sujui tällä kertaa paremmin ja poistuin laituriin itseasiassa yksin! Enkä kaatunut, jee! Tänään ei tehty enää pelastautumisharjoituksia, koska kaikki olimme tehneet sen edellisenä päivänä. Lopuksi kajakkien huoltotoimenpiteet, yhteiset venyttelyt, luokkakuva, halaukset ja todistusten jako.

En ole vielä valmis meloja, mutta olen valmis lähtemään turvallisesti melomaan joko retkille tai kaverin kanssa. Melonta on äärimmäisen hyvä liikuntamuoto, missä voi yhdistää liikkumisen luonnossa ja tietysti kuntoilun. Voi mennä vauhdikkaammin koskimelonnassa, kahdestaan kahden hengen kajakissa, inkkarissa tai ihan vaan retkeilymielessä yksittäin kajakissa. Tässä liikuntamuodossa on mahdollista tehdä jopa 4000 vinojen vatsalihaksien rutistusta tunnissa - tekisitkö saman määrän kotona matolla? Tuskin, joten lähde ihmeessä melomaan! Melonnassa tulee myös rangankiertoa, minkä vuoksi mm. istumatyöläiset hyötyvät melomisesta, vaikkakin siinäkin istutaan.

Mun Diplomi! Tän pitäs käydä ympäri Suomen, siis jos liityn toiseen melontaseuraan joskus.

Kiitos kurssikavereille, kiitos aivan upeille ja rauhallisille ohjaajille, teitte kurssista mieleenpainuvan! Toivon, että tulevana Vihurilaisena törmään teihin yhteisillä retkillä ja kuntomelonnoissa.

melontaterkuin,
Katja

Melontakoulussa

jestas miten nopeasti aika kuluu! Kuukausi on vierähtänyt silmän räpäyksessä. Paljon olisi ollut kirjoitettavaa, mutta aika on ollut vastaan... Nyt on pakko kertoa lyhyesti melontakurssista, jota suoritan parhaillaan. Tampereen Vihuri järestää kurssia ja tänään oli minun ensimmäinen iltani kurssilla. Paikkana toimi Vihurin maja Rauhaniemessä Tampereella.

Alkuun käytiin lävitse perusteita, eli onko ihot rasvattu, löytyyhän aurinkolasit mukana, onhan vettä kaikilla? Sitten lähdettiin jatkamaan kalustosta, minkälainen kanootti kenellekkin, minkä mittainen mela, minkälaisilla kengillä voi meloa... Tehtiin kuivaharjoituksia mitä melalla tehdään, kokeiltiin miltä tuntuu keikkua kanootilla kuivalla maalla (patjan päällä toki). Sitten oltiinkin valmiita, kanootit laiturille ja ei kun vesille!

Minä ja Eno kesällä 2011 Juankosken Kumpulahdesta lähdössä.

Mun ensimmäinen kanoottiin astuminen oli pari vuotta sitten ja päätyi siihen että kanootti kääntyi ympäri ja minä molskahdin rantaveteen... ei sattunut, en myöskään antanut periksi. Läpimärkänä astuin kanoottiin ja lähdin melomaan enoni kanssa Juankoskella kohti Karjalankoskea. Juhannussunnuntaina kävimme samaisessa paikassa melomassa nyt toista kertaa, tosin suunta oli kohti keskustaa, mutta samoilla vesillä. Edellisellä kerralla olin vakaammalla, vihreällä kanootilla, mutta tänä vuonna punaisella kanootilla, mikä on hieman kiikkerämpi. Sama tekniikkavirhe mukana, kanootti menee mielellään vasemmalle. Mahdollisesti oikea käsi on voimakkaampi tai vasen ei saata yhtäpitkään tai jotain muuta...se on tarkoitus selvittää vielä huomisen päivän aikana.

Meitsi, märkänä, mutta kanootissa! 2011 Juankoski

 
Joka tapauksessa, kanoottiin nousemisesta on tullut minulle pieni pelko, entä jos taas kaadun. Mitä jos kukaan muu ei kaadu! Tällä kertaa ohjaaja Maarit piti tiukasti kiinni kanootista ja ei ollut edes lähelläkään (omasta mielestäni) että olisin kaatunut. Joten hyvillä mielin vesille. Edellisen päivän melonnat tuntuivat vielä keskivartalossani, jopa yllättävänkin paljon. Kaikki kuitenkin unohtui kun pääsin kanoottiin. En ymmärtänyt ollenkaan miten niin kanootti tuntui tänään niin kovin kiikkerältä, varsinkin kun omasta mielestäni minulla on äärimmäisen hyvä lantionhallinta. Jahka rentoutuminen alkoi, alkoi kanoottikin tuntua vakaammalta. Harjoittelimme Hannun johdolla melontatekniikoita eteenpäin, taaksepäin, sivullepäin, ympyrän melomista, alatuen etsimistä ja tietysti kanootin pysäyttämistä. Jotkut tuntuivat helpommalta, jotkut taas lähes mahdottomilta. Vaikeimmalta minulle tuntui sivullepäin melonta eli tarkoituksena siirtää kanoottia sivuttain esim. laituriin. Siinä kohtaa oli lähellä että näinköhän tästä mennään nurin, mutta ei menty! Illan lopuksi käytiin melomassa Koukkuniemen "poukamaan" ja muodostimme siellä lautan. Turvallisesti kelluskelimme lautassa kunnes purkauduimme ja lähdimme melomaan kohti kotisatamaa.

Illan päätteeksi oli tarkoitus tehdä pelastautumisharjoitus. Ajattelin ensin katsoa miten muut tekee, sitten kun tuntui siltä että kaikki muutkin tekee, niin pakkohan sitä oli sitten itsekkin koittaa. Ryhmänpaine... :) Aluksi olin pelastajana parilleni, mielestäni suoriuduin siitä oikein hyvin. Kaveri saatiin kanoottiin ja minä en kaatunut. Seuraavaksi olikin oma vuoroni kaatua kanootilla, pää ei antanut millään periksi! Pää laittoi vastaan minkä pystyi, että ei, nyt en voi kallistaa enempää. Sitten päätin että nyt mennään! Kaaduin pää alaspäin, aukkopeitto kiinni ja siellä olin. Paniikki tuli lähes välittömästi veden alla, unohdin täysin että nyt piti repäistä aukkopeite pois. Yritin epätoivoisesti päästä pois kanootista ja ehdin jo miettiä että miksi ihmeessä kaverit eivät tajua että minä en pääse pois täältä! Sitten tuli adrenaliinipiikki ja potkaisin itseni (ja aukkopeitteen) pois kanootista ja nousin ylös. Tyypilliseen tapaan haukoin henkeäni kuin kala kuivalla maalla, eikä tilannetta auttanut hiuksista naamalle tippuvat vesi pisarat. Tuntui, että keuhkoihin oli mennyt vettä ja teki mieli vaan uida rannalle. Sitten rauhotuin sen verran, että sain hengen kulkemaan ja ojennettua melan pelastajalleni. Sitten käännettiin kanootti ympäri ja minä rupesin könyämään kyytiin takasin. Olin melko varma etukäteen, että minä en pääse kanoottiin takaisin, jotenkin se aukkokin on niin pieni että en minä vaan pääse. No kyllä pääsin! Ja helposti pääsinkin. Huomasin, että itselleni oli helppoa pitää painopiste alhaalla, joten kanoottiin nouseminen onnistui (ja mahduin aukkoonkin!). Sitten ei muuta kun äyskäröimään suurimmat vedet pois ja melonta kotilaituriin (muutama metri).

Kanootista pois nouseminen laituriin olikin tarina erikseen :) Siinä kohtaa kun oli kuluttanut ylimääräiset voimavarat äskeiseen pelastautumisharjoitukseen, ei meinannut riittää enää aivot eikä lihakset itsensä nostamiseen pois kanootista. Pääsin kyllä pois, mutta meinas usko hieman lopahtaa jo :) Energiat oli kyllä tapissa, olin valmis siirtämään vaikka kokonaisen vuoren! Mielettömän hyvä fiilis ja tyytyväisyys, mää uskalsin! Mää osasin! Mää pärjäsin!

Näillä sanoilla, pikainen iltapala ja nukkuun, huomenna uusiks!

nauttikaahan ihanista keleistä, nyt on ihana tehdä ulkona kaikenlaista kivaa :)

melontaterkuin,
Katja