keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kahvakuulan lumoissa

Keskiviikkoisin minulla on oma kahvakuula tunti. Syyskuun alusta olen aloittanut Haka Gymissä vetämään kahvakuula tuntia. Poiketen monista muista jumppaohjaajista, olen aloittanut kahvakuulan vetämisen vasta näinkin myöhäisellä iällä. Oikeastaan en ole ennen ohjannut mitään ryhmäliikuntaa :)

Kahvakuulakoulun myötä innostuin vielä enemmän nimenomaa ohjaamisesta ja kun kysymys tuli eteeni täysin yllättäen ja puskista, vastasin hyvin pienen mietinnän jälkeen: tahdon! Aloitin pitämällä kokeilutunnin työpaikallani innokkaille kollegoilleni. Olin tehnyt ohjelman itse, mahdollisimman yksinkertaisista liikkeistä, jotta sekä vasta-alkajat että kokeneemmat saisivat mahdollisimman nautittavan treenin. Olin pyytänyt jokaista varaamaan oman kuulan mukaan, tiesin, että salilta löytyy niitä jonkinverran, mutta ei välttämättä kaikille juuri sopivan kokoista.

Kun tunti alkoi minua jännitti valtavasti. Mitenköhän tämä lähtee meneen, riittääköhän ääni vai tuleeko itku ja juoksen karkuun... No ei tullut itkua, enkä juossut karkuunkaan - oikeastaan tunti sujui oikein hyvin. Olin äärimmäisen tyytyväinen sekä opastettaviini että itseeni :) Tunnin jälkeen sain palautetta sekä parannusehdotuksia, sopivassa suhteessa. Uskoin, että näillä eväillä pystyn pitämään kahvakuulatunnin myös tuntemattomille. Ja näillä on menty! Toistaiseksi joka tunnilla on ollut erilainen ohjelma, oikeastaan tarkoituksella, että samalla opitaan uusiakin liikkeitä. Näin alkuun pyrin kuitenkin pitämään liikkeet vielä mahdollisimman yksinkertaisina, jottei kenellekkään jää tunnin jälkeen paha mieli. Oman haasteensa on antanut ihmiset, joiden liikkuvuus ei olekkaan sama kuin itsellä. Näistä tilanteistakin on toistaiseksi selvitty ja oli hyvä että se avasi minun silmiäni, tiedän varautua niihin paremmin jatkossa.

Tunnin jälkeen on sekä ohjaajalla että ohjattavilla hyvä mieli! Tunnilla on tehty tiukkaa treeniä, mutta pilke silmäkulmassa. Lokakuun ajan olen tehnyt oman roosa nauha-kampanjan - jokaisella kahvakuula tunnilla olemme tehneet roosa nauha-liikkeen. Liike on variaatio etuheilautuksesta sarviotteella, lähtee toiselta puolelta lantiota nousee vastakkaiselle puolelle ylös tehden lenkin ylhäällä ja palaa takaisin lantion toiselle puolelle. Kirjoitettuna tuosta on lähes mahdoton saada ajatuksesta kiinni, mutta ideana on että kahvakuula tekee roosa nauhan muotoisen liikkeen, kokeilkaa rohkeasti :) Katsotaan saisinko lokakuun aikana kuvattua liikkeestä vielä videon tänne liitteeksi. Ai niin, ai mistäkö tiedän että ohjattavilla on hyvä mieli? No minähän kysyn :) Kysyn miltä treeni tuntui tänään, oliko sopiva, liian tiukka vai kevyt? Ja lisäksi ihmiset lähtee tunnilta hymy huulilla, se on paras palaute minkä voin saada. Kiitos mun ohjattavilleni :)

kuntoiluterveisin,
Katja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti