torstai 28. marraskuuta 2013

X-method demotunnilla

Maanantaina oli vuorossa X-method demotunti. Paikallisella kuntosalilla oli mahdollisuus ilmaiseen näytetuntiin ja koska en netistä etsimälläkään löytänyt paljoakaan tietoa mitä se on, päätin tarttua tilaisuuteen ja koittaa. Onnistuin saamaan ajan Tuomakselle, jota en etukäteen tiennyt, eikä hänkään minua, joten tapaamiseen oli helppo lähteä ilman suurempia paineita tai odotuksia.

Tuomas selitti lyhyesti normaalitunnin eron tämän kertaiseen demokolmevarttiseen: normaalisti tehdään aluksi 20 minuuttia pyörällä polkua nousevalla teholla. Tavoitteena olisi lisätä 2 minuutin välein pykälällä kuormaa, mutta varsinkin aluksi vähän maltillisemmin ja kokeilla mikä toimii omalle keholle. Demotunnissa poljin 15 minuuttia (tämän alle siis kävelin salille n. 20 minuutin matkan) ja nostin tehoa 4 kertaa. Oman kokemukseni mukaan n. 8 minuutin kohdalla hikihanat aukesi ja pääsimme mukavasti vauhtikestävyyden puolelle, myös sykkeiden muodossa. Koska olin ekaa kertaa, päätin hieman varoa että voimaa riittäisi koko tunnille, sen vuoksi viimeiset kerrat jätin nostamatta tehoa, ettei jalat hapotu.

Tästä matka jatkui hörpyn kautta voimaosuuteen, joka myöskin demotunnissa oli lyhennetty 20 minuutista 15 minuuttiin. Minun tunnissani oli ensin etukyykkyjä 4 sarjaa 5 toistoa minuutin palautuksilla. Sen jälkeen vauhtipunnerrus samalla rytmityksellä. Päädyin tekeen kyykyt 20 kg tangolla alkuun ja sitten lisättiin 25 kg (30 kg olisi ollut sopivampi, mutta ranteet ei jaksaneet pitää enempää). Vauhtipunnerrukset aloitettiin 15 kg ja lopetettiin 18 kg. Luultavasti tähänkin olisi mahdollista lisätä painoja heti enemmän, mutta eihän nyt ekalla kerralla 😉

Etukyykkyyn lähdössä, melko varovaiset painot, onnettomat ranteet.

Seuraavaksi vuorossa oli 15 minuutin kunto-osio, mikä piti minulla sisällään laskevan sarjan ensin soutulaitteella, sitten kahvakuulalla etuheilautuksia, etunojapunnerrukset ja askelkyykyt. Vaikka oma soututekniikkani on melko säästäväinen, ohjaaja kehoitti heti alkuunsa rauhottaan tahtia ja ottamaan pidempiä vetoja. Tämä auttoi siihen että sain yhdellä vedolla pidemmän matkan etenemisen. Tuomas kysyi minulta olenko tehnyt kahvakuulalla etuheilautuksia... kerroin tehneeni. Kysyi, minkä kokoisella kuulalla tekisin liikkeet... huikkasin, että 20 kg. Voin kertoa, Tuomaksen ilme oli melko häkeltynyt, kuittasi kuitenkin perään, tuon sulle 16 kg kuulan kun tässä tehdään näitä muitakin liikkeitä. Asia selvä 😊

Kolmas liike oli etunojapunnerrukset. Suoritin polvet maassa tekniikalla ja kärsin jokaisella kierroksella. Punnerrukset eivät ole vahvin osaamiseni, lainkaan. Mutta kyllä mää selvisin ja pärjäsin! Tuomas tsemppasi aina vauhdin hiipuessa, vielä muutama. Pidä pieni tauko ja ota seuraavat 2 putkeen, hyvin tulee! Askelkyykkyjen määrä tässä sarjassa verrattuna etunojapunnerruksiin oli niin pieni, että niissä sai hieman lepäiltyä (jos sitä nyt levoksi voi kutsua). Syke nousi kierros kierrokselta, huolimatta siitä että toistot pieneni, oli mieltä ylentävää siirtyä askelkyykyistä sykettä nostattavaan soutuun kun syke on jo 157. No, sinnillä vaan, kyllä koneesta tehoja löytyy! Mulla meni minuutin yli... kolmas kierros oli niin lopussa että päätettiin tehdä se loppuun vaikka aika loppuikin.
Yksi X-Method ohjelmakortti, tähän voi merkata omat tuloksensa ja verrata edelliseen.

Tunnin jälkeen läähätystä, puuskutusta ja fiiliksiä. Kysyin Tuomakselta jo tunnin alussa saanko ottaa tai pyytää häntä ottamaan kuvia mun tästä tunnista, että saisin kirjoittaa tästä blogiini. Lupa heltisi ja hän tiesi lopuksi kysyä minkälaista blogia pidän. Siinä kohtaa kerroin blogini sekä omat taustani. Siinä kohtaa Tuomas oli tyytyväinen, etten kertonut aiemmin, hän sai ohjata tunnin rauhassa ilman paineita.

X-Method pähkinän kuoressa: 3 harjoittelukertaa viikossa, 2 ohjaajan ohjaamana ja yksi itsekseen. Tunti kestää tunnin ja konsepti on yllä kuvatun kaltainen. 2 kuukauden välein ohjelmaa vaihdetaan, mutta runko pysyy samankaltaisena.

Oma arvioni: Aivan ihanaa treenata kun joku toinen ohjaa! Oma kehittävä treeni pitkästä aikaa ja voin kertoa, lihakset todellakin on tuntumalla. Tiistaina pahimmat jumitukset tuntuvat rintalihaksissa ja pakaroissa. Maksimi sykkeet 179!

Kenelle suosittelen: Metodi sopii kaikille, itse kannustaisin erityisesti pitkään samankaltaisella ohjelmalla treenanneita kokeilemaan rohkeasti! Tässä taistelee itseään vastaan ja tarkotuksena parantaa mitä tahansa osaa joka harjoituskerralla.

Olkaapa muuten kuulolla blogilaiset! Tarkoituksena on lähipäivinä julkaista minun keräämä joululahjaehdotelma kokoeslma! Tarjouksia tiedossa siis blogin lukijoille... nyt korvat hörölle!

Terveisin,
Katja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti