Tämä viikko onkin mennyt älyttömän nopeasti. Keskiviikko iltana olimme kaverini Tainan kanssa luisteluhiihtotekniikkaa oppimassa tällä kertaa Tampereen Pyrinnön opettamana (lue Tainan teksti täältä). Aivan alkuun sykemittarini halusi päivittää painoni ja siitähän se ilo irtosikin, muutama kilo on karissut ja sykemittari riemuitsi siitä. Toki itsekkin, mutta pakkasessa olisin vaan tahtonut laittaa sykemittarin päälle :) enkä jäädyttää sormiani.
Meillä oli kolme opettajaa ja ensin suoritettiin niin sanottu poroerottelu sprinttihiihdon merkeissä. Lähdettiin hirveellä ryskeellä hiihtään Kaupin sprinttirinkulaa lävitse ja ekaan mäkeenhän se tökkäs. Oma suksi siinä kohtaa olisi vielä luistanut, mutta edellä meni niin leveetä haaraa ettei ohitse päässyt vaikka hän huusikin että menkää ohi vaan. Noh, ei siitä muutkaan ohi menneet, mutta peli oli siinä kohtaa pelattu. Mäen huipulla varvattiin kaverini kanssa hitaammin noussut rouva ja lähdimme laskemaan alaspäin kohti maalialuetta. Maalissa meidät jaettiin kahteen eri porukkaan, niihin ketkä oli nopeampaa hiihtäneet ja niihin ketkä hitaampaa. Me päästiin hitaampien hiihtäjien seurueeseen ja olin ihan tyytyväinen ryhmäjakoon.
Alku aloitettiin erilaisilla liukuharjoitteilla. Ensin ainoastaan yksi suksi jalkaan ja ei kun liukumaan. Rata mitä hiihdimme oli hiihtäen tehty ja siinä oli tosiaan n. 10 rataa vierekkäin. Se, mitä opettajat (meidän ryhmä sai 2 Jarmoa) ei muistaneet painottaa oli että kyseessä EI ole kilpailu vaan tarkoituksena on liu'uttaa suksea mahdollisimman pitkään. Päästyämme radan päähän (n. 50 metriä) käännyttiin ympäri ja jatkettiin samalla jalalla liukumisia. Loppusuoralla minulla alkoi jo polttelemaan reisissä, kyllä tuntuu! Itse olisin mieluusti jättänyt siihen, mutta niin vaan opettajat ohjeisti lähtemään vielä yhdelle varville. Tunnustan, lintsasin vähän :) Sitten tehtiin sama toisella suksella ja lopuksi niin että molemmat sukset jalassa ja sauvat käsissä pyrkien kuitenkin pitämään painon vuorotellen toisella suksella.
Näiden harjoitteiden jälkeen pääsimme tosi toimiin ja lähdettiin treenaan kuokkaa pesäpallostatdionilla olleella radalla. Rata oli ovaali, joten kaarrehiihtoa tuli melko paljon. Itse kun olin toisella tekniikkakerralla lyhyen ajan sisään, täytyy todeta että kyllä oppi oli mennyt perille. Kuokka kulki hyvin, kuten viimeksikin.
Wassu oli vuorossa seuraavana ja siinä kohtaa järjestäydyimmekin kahteen ryhmään, meidän ryhmään tuli 3 + opettaja. Meidän ryhmä oli suhtkoht tasainen osaamisiltaan, meille riitti suhtkoht sama aika tehdä harjoitteita niin että saimme siitä hyvin irti olennaiset. Päätimme hiihtää ainoastaan suoranpätkää ja sit kääntyä takaisin, jotta ei tarvisi keskittyä kaarrehiihtoon niin paljoa. Koska keli oli äärettömän luikas, piti wassussakin keskittyä niin että oikeasti liukui riittävän pitkälle kummallakin suksella, jotta ehti työntämään joka potkulla.
Mogren oli vuorossa viimeisenä, huomasin itseltäni että varsinkin kaarteeseen tullessa, minulla karkaa helposti kuokalle. Opettaja lohdutteli että Mogrenin ja kuokan väli on oikeastaan melko pieni, joten sitä ei sinällään kannata murehtia.
Illan lopuksi säntäsimme saman sprinttipätkän uudelleen. Vahingosta viisastuneena syöksyin aikalailla kärjen tuntumassa matkaan, näin sain tulla melko rauhassa nousun... ja mikä nousu siitä tulikaan! Ylhäällä sykkeet 187, jep jep. Pieni hengästyspaussi päästi pari ohitseni laskuun, ketkä kuitenkin jäivät epäröimään pienen mäen nyppylän päälle ennen seuraavaa laskua. Itsellä oli vauhti päällä ja huikkasin vaan kavereille että latua, täältä tullaan nyt! Latua tuli, kukaan ei jäänyt kenenkään jalkoihin, tiukka viimeinen kaarre myös pysyttiin pystyssä, joten varsin tyytyväinen voi olla loppurutistukseen. Kahden tunnin tekniikka, 1300 kcal sykemittarin mukaan poltettuna, hiihdettynä n. 8 km. Kyllä oli emäntä puhki.
Mieluusti olisin lähtenyt jo heti uudelle hiihtoretkelle, mutta pakkanen pakotti hillitsemään vauhtia. Lähijärven jäälle tehtiin ladut torstaina, mutta vasta sunnuntaina ehdimme ladulle isännän kanssa. Yöllä satanut lumi teki pohjasta ainakin minulle erittäin vaikeasti hiihdettävän. Jalkoja piti nostaa korkealle, jotta pääsi pakkaslumen ylitse ja siihen tekniikkaan keskittyminen meinasi mennäkkin että pysyy pystyssä. Noh, joka tapauksessa, minä oikasin pari lahtea ja päädyin hiihtämään vähän yli 5 km. Jalat on tässä kohtaa poikki ja painaa tonnin! Kivaa oli kuitenkin viettää aikaa ulkona raittiissa ilmassa. Ajattelin lähteä hakemaan kaupasta hedelmiä ja tehdä hedelmäsalaatin illan vierailijoille.
Päivä näyttää pidentyneen jo sen verran, että ulkona ei ole vielä pimeää, menkää nauttimaan raittiista ulkoilmasta, muodossa tai toisessa.
Kuntoiluterveisin,
Katja
Meillä oli kolme opettajaa ja ensin suoritettiin niin sanottu poroerottelu sprinttihiihdon merkeissä. Lähdettiin hirveellä ryskeellä hiihtään Kaupin sprinttirinkulaa lävitse ja ekaan mäkeenhän se tökkäs. Oma suksi siinä kohtaa olisi vielä luistanut, mutta edellä meni niin leveetä haaraa ettei ohitse päässyt vaikka hän huusikin että menkää ohi vaan. Noh, ei siitä muutkaan ohi menneet, mutta peli oli siinä kohtaa pelattu. Mäen huipulla varvattiin kaverini kanssa hitaammin noussut rouva ja lähdimme laskemaan alaspäin kohti maalialuetta. Maalissa meidät jaettiin kahteen eri porukkaan, niihin ketkä oli nopeampaa hiihtäneet ja niihin ketkä hitaampaa. Me päästiin hitaampien hiihtäjien seurueeseen ja olin ihan tyytyväinen ryhmäjakoon.
Alku aloitettiin erilaisilla liukuharjoitteilla. Ensin ainoastaan yksi suksi jalkaan ja ei kun liukumaan. Rata mitä hiihdimme oli hiihtäen tehty ja siinä oli tosiaan n. 10 rataa vierekkäin. Se, mitä opettajat (meidän ryhmä sai 2 Jarmoa) ei muistaneet painottaa oli että kyseessä EI ole kilpailu vaan tarkoituksena on liu'uttaa suksea mahdollisimman pitkään. Päästyämme radan päähän (n. 50 metriä) käännyttiin ympäri ja jatkettiin samalla jalalla liukumisia. Loppusuoralla minulla alkoi jo polttelemaan reisissä, kyllä tuntuu! Itse olisin mieluusti jättänyt siihen, mutta niin vaan opettajat ohjeisti lähtemään vielä yhdelle varville. Tunnustan, lintsasin vähän :) Sitten tehtiin sama toisella suksella ja lopuksi niin että molemmat sukset jalassa ja sauvat käsissä pyrkien kuitenkin pitämään painon vuorotellen toisella suksella.
Näiden harjoitteiden jälkeen pääsimme tosi toimiin ja lähdettiin treenaan kuokkaa pesäpallostatdionilla olleella radalla. Rata oli ovaali, joten kaarrehiihtoa tuli melko paljon. Itse kun olin toisella tekniikkakerralla lyhyen ajan sisään, täytyy todeta että kyllä oppi oli mennyt perille. Kuokka kulki hyvin, kuten viimeksikin.
Wassu oli vuorossa seuraavana ja siinä kohtaa järjestäydyimmekin kahteen ryhmään, meidän ryhmään tuli 3 + opettaja. Meidän ryhmä oli suhtkoht tasainen osaamisiltaan, meille riitti suhtkoht sama aika tehdä harjoitteita niin että saimme siitä hyvin irti olennaiset. Päätimme hiihtää ainoastaan suoranpätkää ja sit kääntyä takaisin, jotta ei tarvisi keskittyä kaarrehiihtoon niin paljoa. Koska keli oli äärettömän luikas, piti wassussakin keskittyä niin että oikeasti liukui riittävän pitkälle kummallakin suksella, jotta ehti työntämään joka potkulla.
Mogren oli vuorossa viimeisenä, huomasin itseltäni että varsinkin kaarteeseen tullessa, minulla karkaa helposti kuokalle. Opettaja lohdutteli että Mogrenin ja kuokan väli on oikeastaan melko pieni, joten sitä ei sinällään kannata murehtia.
Illan lopuksi säntäsimme saman sprinttipätkän uudelleen. Vahingosta viisastuneena syöksyin aikalailla kärjen tuntumassa matkaan, näin sain tulla melko rauhassa nousun... ja mikä nousu siitä tulikaan! Ylhäällä sykkeet 187, jep jep. Pieni hengästyspaussi päästi pari ohitseni laskuun, ketkä kuitenkin jäivät epäröimään pienen mäen nyppylän päälle ennen seuraavaa laskua. Itsellä oli vauhti päällä ja huikkasin vaan kavereille että latua, täältä tullaan nyt! Latua tuli, kukaan ei jäänyt kenenkään jalkoihin, tiukka viimeinen kaarre myös pysyttiin pystyssä, joten varsin tyytyväinen voi olla loppurutistukseen. Kahden tunnin tekniikka, 1300 kcal sykemittarin mukaan poltettuna, hiihdettynä n. 8 km. Kyllä oli emäntä puhki.
Mieluusti olisin lähtenyt jo heti uudelle hiihtoretkelle, mutta pakkanen pakotti hillitsemään vauhtia. Lähijärven jäälle tehtiin ladut torstaina, mutta vasta sunnuntaina ehdimme ladulle isännän kanssa. Yöllä satanut lumi teki pohjasta ainakin minulle erittäin vaikeasti hiihdettävän. Jalkoja piti nostaa korkealle, jotta pääsi pakkaslumen ylitse ja siihen tekniikkaan keskittyminen meinasi mennäkkin että pysyy pystyssä. Noh, joka tapauksessa, minä oikasin pari lahtea ja päädyin hiihtämään vähän yli 5 km. Jalat on tässä kohtaa poikki ja painaa tonnin! Kivaa oli kuitenkin viettää aikaa ulkona raittiissa ilmassa. Ajattelin lähteä hakemaan kaupasta hedelmiä ja tehdä hedelmäsalaatin illan vierailijoille.
Päivä näyttää pidentyneen jo sen verran, että ulkona ei ole vielä pimeää, menkää nauttimaan raittiista ulkoilmasta, muodossa tai toisessa.
Kuntoiluterveisin,
Katja
