Supertreenit Naantalissa 2014

Missä mää oon ollut? Nyt on ollut niin hektistä elämää, että bloggailu on jäänyt auttamattomasti tekemättä. Pääkohtana viime viikolta on Naantalin Supertreenit, johon matkattiin Katin ja MoveMe:n Tainan kanssa. Aamustartti alkoi kuudelta meidän pihasta, nokka kohti Naantalia. Omalta osaltani reissun odotukset olivat matalammalla kuin viime vuonna, johtuen viikon (!) kestäneestä vastsataudista. Ravintoa oli tullut viikon aikana suusta sisään hyvin paljon vähemmän mitä missään VLC-dietissä olisi edes suotavaa, puhumattakaan siitä miten paljon sitä on imeytynyt...

Aamupalan korvasi smoothie, jossa oli mustikkaa, banaania, pähkinää ja maitoa. Vatsaystävällistä, terveellistä ja mukava napata matkaan mukaan. Meidän suunnitelma oli ajaa Auraan aakkosasemalle ja nauttia siellä aamiainen ja jatkaa matkaa jumpille. Pysyimme suunnitelmassa, aamiainen oli sopiva, joskin normaali aamiaiseen verrattuna varsin kallis (7.90 €/kpl). Minun aamiaiseni sisälsi munaa, karjalanpiirakkaa, kinkkua, juustoa, kasviksia, mehua, teetä hunajalla ja pekonia. En todellakaan syönyt itseäni ähkyyn vaan sopivasti, yllättävän hyvin mahakin suostui vetämään.

Kati YogaGrooven ja Bootyliciouksen tunnelmissa. Meillon kivaa!

Aamun ensimmäinen jumppa mulla ja Katilla oli YogaGroove. Sitä ennen ehdin vilasta silmällä ihanaa pinkkiä hupparia, kiire ekalle tunnille oli niin kova, että ajattelin ostavani sen myöhemmin. YogaGrooven ohjasi Paula Kiuru, tunti oli aivan ihana! Omia ennakko-odotuksia ei ollut, joten minut oli helppo voittaa puolelleen. Tuttuja jooga-asanoita yhdistettynä toisiinsa sujuvalla flowlla: serpenttiini-kobra ja matomainen alaspäin katsova koira hauskimpina yksityiskohtina. Lisäksi tunnilla oli mahtava sarja sisältäen soturi-asentoja ja kotka-käsiä. Tämä sarja lähtee mukaani seuraavaan keho&mieli-tunnille joko sellaisenaan tai pienellä muokkauksella.
  

Bootylicious, en edes muista mitä tässä tehtiin, mutta tässä näkee pehmeää judoalustaa.

Toiselle tunnille jäimme samaan saliin, vuorossa: Bootylicious. Tuntikuvauksen mukaan keskitytään pakaroihin, reisiin ja vatsaan. Tunti jätti minut hieman kylmäksi... omasta mielestäni kun jumppareita on yli 100 kappaletta on tunti suunniteltava niin, että se on turvallista toteuttaa. Hyppy-askelkyykyt ei ole turvallista tehdä pehmeällä alustalla kun omaa tilaa on minimisti ympärillä. Tunnista jäi mieleeni ajatus, "crossfit meats vatsa-reisi-peppu-tunti". Omasta mielestäni ohjaajan on näytettävä liikkeet puhtaaksi, eikä pylly pystyssä tehty lankku edusta ainakaan omaa näkemystäni lankusta, jos omat voimasi ei riitä puhtaaseen suoritukseen, silloin kannattaa liike jättää ohjaamatta ja valita liike jonka pystyy ohjaamaan puhtaasti. Tämän seurauksena jumppareista suurin osa tekivät lankkua iloisesti pylly pystyssä. Vietin suurimman osan tunnista kirjoittaen muistiinpanoja.

Shabamin ohjaajana Kimmo, voin sanoa että melkosen elastinen kaveri. Ja ihana tuo keltapaitanen miesjumppari!

Tämän jälkeen vuorossa oli pinkin hupparin metsästys, eväs- ja tuotekassien haku ja ruokatauko. Taina yritti houkutella BodyCombattiin, mutta viime vuoden muistikuvien vuoksi päädyin jäämään tällä kertaa katsomon puolelle. Pinkki huppari ehdittiin myydä nenäni edestä, nopeat syövät hitaat! Valitettavasti vastaavaa ei enää ollut, eikä ollut tulossakaan, joten huppari jäi haaveisiin. Viime vuodesta viisastuneena, ruuaksi valikoitui keittolounas. Tosin kahvia nauttivat matkakaverini pettyivät lounaaseen, johon ei kuulunut kahvia. Supertreeniläiset saivat euron alennusta lounaasta johon olisi kuulunut kahvi, mutta euron alennuksen jälkeen kahvi jäi pois lounaasta ja halutessaan sen sai ostaa erikseen 3.5 €:lla.

Ohjaajat toiminnallisesta treenistä takaapäin kuvattuna tunnin jälkeen.

Lounaan jälkeen sopivan tauon jälkeen olikin vuorossa toiminnallinen treeni kuntosalilla. Itsellä kun mielessä oli koko ajan hakea ideoita ryhmäliikuntatunneilleni, tästä ei juurikaan jäänyt käteen mitään. Mutta omaan treeniin, tästä sai ideoita. Lisäksi haastoin itseni mukaan liikkeeseen jota ajattelin ensin etten tee ikinä! Liike oli seinälle kiipeäminen niin että tullaan käsille seisontaan naama vasten seinää. En minä montaa uskaltanut tehdä, mutta useamman kuin yhden :) Aikaa treenille oli 45 minuuttia, treeni sisälsi n. 20 erilaista pistettä. Treeni tehtiin kiertoharjoitteluna, pisteestä toiseen. Oma huomioni on, että puhelin ei toimi ajastimena yhtä hienosti kuin GymBoss. Suosittelinkin treenin vetäjille GymBossia intervalli ajastukseksi. Ei tarvi huutaa kuin hinaaja ja kaikki kuulevat piippauksen kohtuu hyvin. Treenissä kyllä sykkeet nousivat ja naama punersi...

Kuva lainattu: Riku Rosnell, toinen tunnin vetäjistä. Itse teen ns. mummopunnerruksia eritasoilta.

Hott Butt Work tuntilaisia...

Tämän jälkeen sovimme menevämme yhdessä katsastamaan Hot Butt Work-tunnin. Kuvauksen mukaan naisellisuutta ylistävä tunti jossa käytetään partnerina jumppakeppiä. Nimen perusteella odotin, että täällä tehdään pakaratreeniä, niin että soi. Ja niinhän siellä tehtiinkin. Tosin tavalla, joka ei tule kuulumaan omaan repertuaariini ikinä. "Alista partneria, se on ollut tuhma", "omin käsin onneen, iloisesti haaraväliä kourien" eivät kuulu mielestäni jumppatunnille. Pakko sanoa, että tunnille osallistuneet olivat innoissaan ja ehkä vika on vaan minun (ja autokunnan) pienessä mielessä. Tunnin eduksi on myös mainittava, että pakaratreeniä tuli erilaisten kyykkyjen muodossa ja ketkutusten muodossa, eli sinällään tuntikuvaus kyllä oli osuva. Omaan makuuni liian rivo, ehkä polttareihin suunnattuna vielä minäkin sulattaisin tämän. Mutta onneksi, kaikilla meistä on lupa valita mitä jumppia jumppaa tai mitä haluaa ohjata. Jokaiselle jotakin ja kaikille kaikkea ei siis päde missään nimessä tässäkään asiassa. Tämä jumppa kyllä vei meidät niin äärirajoille (siis seurattuna salin viereltä) että päätimme lähteä kohti kotia.

Tässä hinkataan partneria, puna poskilla johtuu häpeän lisäksi myös tiukasta toiminnallisestä treenistä ennen tätä tuntia.

Pysähdys aakkosasemalla ja navan täyttö uusiksi ja matka kohti kotia hauskojen muisteluiden ja juttujen siivittämänä. Tänä vuonna Naantalin treeneissä ei tuntien vaihto onnistunutkaan samalla tavoin kuin viime vuonna. Kun viime vuonna tunnille oikeuttavat "ylimääräiset" liput olivat pöydällä vapaasti palautettavana/otettavana. Tänä vuonna siinä oli talkoolaisia välikätenä. Uskon, että tämä vaikutti siihen, että ihmiset eivät kehdanneet palauttaa/ottaa lippuja samaan tapaan kuin edellisenä vuonna. Tämä taas johti siihen, että harvempan jumppaan pääsi ex-tempore mukaan. Itselläni oli tavoitteena sauna-jooga ja vesijumppa, mutta nämä jäivät haaveeksi. Samoin suunnittelemani trampoliinitunti jäi väliin. Joka tapauksessa, järjestelyt toimivat tänäkin vuonna erinomaisesti, uskomatonta mitä talkoovoimilla saadaan edelleen aikaiseksi. RESPECT! Kiitos kaikille Naantalin Supertreenien järjestäjille, jumppaajille ja ohjaajille - te teette tapahtuman, jonne on mukava palata joka vuosi.

Partneri alistettuna polven alle ja röhönaurun kera konttaus kohti omaa nurkkaa.

jumppaterkuin,
Katja 

Issikkoimassa

Viime vuoden viimeisinä päivinä oli vuorossa issikkavaellus Pälkäneen Alfur-tallilla. Olin luvannut pikkusiskoilleni vieväni heidät ratsastaan vuotta aiemmin joululahjana, aika vaan tuntuu kuluvan niin vauhdilla, että ei ihan ehditty ennen joulua. Tai yritystä kyllä oli, mutta silloin kun puolitoistatuntinen oli varattu, oli niin kaljakka keli ja jäätä jokapaikassa että oli turvallisempaa siirtää ratsastus toiseen kertaan.

Edellisen kerran kävimme ratsastamassa yhdessä noin vuotta aiemmin, poikkeuksen teki, että tässä välissä ei juurikaan oltu ratsastettu, paitsi nuorin siskoistani oli yhden kerran ollut ratsastamassa tässä välissä. Oma historiani hevosten kanssa alkoi vasta aikuisiällä, reilusti yli 25-vuotiaana. En siis ollut tyypillinen heppatyttö millään muotoa, mutta ratsastus kiehtoi minua lähinnä kehonhallinnan kautta. Niinpä aikoinaan lähdimme työkavereiden kanssa tyky-päivänä ratsastamaan ja sille tielle jäimme yhden kollegani kanssa. Ratsastin säännöllisesti kerran viikkoon noin 3 vuoden ajan. Ensin Ylöjärvellä ja sitten Valkeakosken Tarttilassa.

Ratsastus on yksi loistavista harrastusmuodoista nollaamaan pääkoppaa. Ratsastustunnin aikana ainakaan minä en ehdi ajatella yhtään mitään muuta kuin mitä tässä nyt tapahtuu ja mitä seuraavaksi pitäisi tapahtua. Koska oma alotukseni tapahtui myöhäisemmällä iällä, voin kertoa että alkuun oli melkoisia jännityksiä hevosen selässä... melko korkealla! Ilokseni olen tipahtanut selästä ainoastaan yhden kerran. Sitä sanotaan että hevosen selästä pitää tippua 99 kertaa ja sen jälkeen on loistava ratsastaja, minulla siis on vielä matkaa siihen.

Alfur-tallin pihassa ennen ratsastusta.

Issikoilla ratsastaminen on hieman eri maailmansa verrattuna tyypilliseen maneesissa ratsastamiseen. Ensinnäkin issikoilla on yksi oma askelluslaji mitä muut hevoset eivät käytä: töltti. Tölttiä kuvataan usein tasasena kyytinä. Itse kuvaisin tölttiä askellukseksi missä tuntuu kuin olisit ompelukoneen kyydissä mikä tikkaa melkoista tahtia. Meno on kyllä tasaista, mutta takamus saa kyllä melkoisen "hieronnan" yrittäessä imeä itseään satulaan kiinni. Tosin, eri issikoilla töltti tuntuu erilaiselta.

Pikkusisko laittamassa Millaa valmiiksi.

Olimme varanneet tämän kertaisen ratsastuksen ns. lumiseen aikaan. Harmi vaan, että luonto ei ollut asiasta samaa mieltä ja ilostutti meitä viikon vesisateella ennen ratsastusta, joten voit uskoa että maasto oli kurainen. Ratsastuksen ajan oli kuitenkin kirkasta, eikä satanut, se oli hyvä se. Olimme liikkeellä nelistään, me kolme ja opetttaja. Ensin laitetiin issikat ratsastus kuntoon (voi taivas, miten nämä suitset laitettiinkaan!) ja sitten talutettiin issikat kentälle ulos, jossa aina vähän muistutellaan ennen maastoon lähtöä miten niitä ratsastetaan.

Toisen siskon issikka ei halunnut kuvautua :)

Oma istuntani oli karannut ilmeisesti kajakin perukoille, istuin kuulemma kuin nojatuolissa, jalat edessä ja pienessä takakenossa. Ja vaikka miten yritin, en vaan löytänyt sitä vanhaa kunnon istuntaa, jonka olen osannut. Tässä ensimmäinen huomio, vaikka olet joskus tehnyt paljonkin jotain, varsinkin asennot pääsee helposti unohtumaan. Minulla on tapana aina tuntien alussa tehdä pysäytyksiä ja voltteja, jotta pääsen sinuiksi ratsuni kanssa. Niin siis nytkin, tällä pystyy hyvin rauhoittamaan itsensä mutta myös ratsun, hän tietää että ohjeet ovat selkeät eikä tarvitse miettiä että mitä tuo nyt haluaa, samaan aikaan vauhtia ja jarrua...Hevoset ja varsinkin issikat ovat todella herkkiä ohjattavia. Riittää kun selässä ainoastaan jännität vatsalihaksia niin herkät ratsut pysäyttävät menon. Uskomatonta! Mieletön koulutustyö!

Tää oli mun issikka, en muista kyllä nimeä enää...

Koska edellisestä ratsastuksesta oli kulunut jo niin kauan aikaa ja rutiini oli hieman hukassa, olimme kentällä hieman pidemmän aikaa ennen kuin matkasimme metsäpoluille. Menimme rauhallista käyntiä väistellen kiviä, puita ja oksia. Välillä palasimme takasin kentälle kokeilemaan tölttiä ja se sujui oikein mallikkaasti. Minun issikallani oli intoa mennä melkoista kiitotölttiä, joten ihan rauhassa sain pidätellä, jotta vauhti saatiin siedettäväksi. Loppuun pyrähdimme vielä pienen metsäpolun kautta ennen kuin palasimme tallille. Hieman ennen tallia ohjaaja pyysi ottamaan meitä jalustimet pois jaloista ja venyttelemään hetki nilkkoja ennen kuin hypätään selästä pois. Viimeiset metrit talutettiin ratsut omiin pilttuisiin, jotta maitohapot lähtisivät liikkeelle tottumattomista jaloistamme.

Lopuksi ratsut pilttuisiin, varusteiden riisuminen ja pesu, viimeiset silitykset ja matka kotia kohti. Minun täytyy sanoa, että tänä vuonna en meinannut rentoutua ollenkaan vaelluksen aikana, tai metsässä kaikki oli ok, mutta kentällä jotenkin jämähdin lukkoon. Minulla oli virkeä issikka ja en tiedä johtuiko varuillaan olo siitä. Joka tapauksessa huomasin miettiväni kotimatkalla, koska haluan ratsastaa seuraavan kerran. Yleensä mahdollisimman pian, nyt ei tullut sitä tunnetta. Näinkö iän myötä on tullut enemmän tietoisemmaksi mahdollisista riskeistä vai mitä se on, haluan kuitenkin jatkossakin ratsastaa, ehkä pitäisi ymmärtää ettei näin pitkiä taukoja kannata pitää välissä.

ihhahhaaa,
Katja

Rukan hiihtokoulussa

Reissuun sisältyi tällä kertaa laskuvälineet, joten nyt oli oiva hetki tarttua härkää sarvista ja lähteä koittamaan lautailua. Muutama vuosi takaperin kaverini on auttanut minua lautailun ihmeisiin, mutta aikaa on kulunut sen verran, että juurikaan siitä ei muistunut mieleen (muuta kun 80-luvun pelin ski or die tunnari :D). Näin oli selvää, että varaan hiihdon opettajan. Hetken keskusteltuamme, totesimme että kaikki kolme haluamme tunnille. Olimme jo torstaina kyselleet varovasti hiihtokoulusta että olisiko siellä tilaa meille ja vastaus oli kyllä on.

Tästä alkoi, vuokraamosta lautailukamppeet.

Perjantaina itsenäisyyspäivän kunniaksi otimme vuokraamosta laudat ja lähdimme rohkeasti tunnille (niin tai siis kaksoistunnille, 1 h 40 min). Hiihtokoulun vastaanotolta olivat meitä sen verran varotelleet, että voi olla ettemme pääse harjoittelurinnettä kauemmaksi tällä ensimmäisellä kertaa. Tapaamispisteellä Juuso oli iloisena meitä ottamassa vastaan. Sanottiin morot ja lähdettiin koittaan perusasioita harjoittelurinteen juurelle. Perusasioina selviteltiin aluksi mikä jalka edellä lasketaan, miten siteet laitetaan kiinni, miten laudalla liu'utaan ja miten käännetään lauta paikallaan ollessa.

Aika ennen tuntia, samee kuva on ihan sopiva, ei näy ilmeet... tais vähän jännittää.

Sen jälkeen mentiin Kuru-rinteen alaosaan kokeileen liukumista ja kääntymistä yhteen suuntaan. Tämä sujui hyvin, jonka jälkeen Juuso istutti meidät hissiin ja ei kun kohti Kuru-rinnettä. Hissipoika ei ollut oikein hereillä siinä kohtaa eikä hidastanut hissiä, eka pari pääsi hyvin tuolihissiin ja niin pääsi toinenkin... vasta siinä kohtaa kun myös toinen pari oli hississä hissipoika heräsi ja kysyi mitä? No jaa, se meni jo, meinaan se hetki kun olisit voinut hidastaa hissiä kun on ensikertalaisia tulossa kyytiin.

Kururinteen ylhäällä ekaa kertaa laudalla. Tästä se lähtee, tai ainakin jotain lähtee!

Tavotteena oli ensin päästä hissistä pois: paino etujalalle, lauta suoraan (ei poikittain) ja liukua pois hissistä. Ekaksi pitää kertoa, kukaan meistä ei kaatunut, minä kyllä yritin - laittamalla sen laudan poikittain. Muutama potkupomppu ja muistin, lauta suoraan ja liu'uin kauniisti pois hissin tieltä. No niin, ens kerralla muistan. Seuraava harjoite oli laittaa takaside kiinni ja nousta ylös. Etuperin nouseminen oli ainakin tällä reissulla minulle täysin utopistinen tavote, joten alkuun Juuso nosti aina pyllähdyksen jälkeen minut ylös. Aluksi oli tavotteena harjoitella jarruttamista, juuri sitä mitä suksilla laskiessa inhoan kun lautailijat tekee: lanata rinteestä jää näkyviin. Nyt kun itse olin laudan kyydissä, ymmärsin miksi sitä tehdään. Yritin kohteliaasti lanata rinteen reunassa ja se sujui kohtuullisesti.

Kaverin kuva, minä jo etualalla lanailemassa.

Jahka olimme lananneet jyrkemmän osan alas, seuraava harjoite olikin lähteä tekemään käännöksiä rinteen tasasemmalla osalla. Ensin takakantin puolelta ja sen jälkeen etukantin puolelta ja sitten yhdistää niitä. Tömps! Tömps! ja vielä kerran Tömps!  Tässä kohtaa maan vetovoima tuli hyvinkin tutuksi. Tosin, onnistuin kaatumaan joka kerta niin ettei sattunut mihinkään. Juuso kyllä muistutti kaatumisesta, että ensin takapuoli alas ja sen jälkeen voi kaatua, näin ei satu niin paljoa. Oli jotenkin ihana huomata, että ainakin osaan kaatua tosi hyvin! No osasin minä muutakin. Aluksi olin valinnut oikean jalan eteen, mutta en ole ihan varma vielä tänäänkään olisiko vasen sittenkin minulle luontevampi, pitää kokeilla useamman laskun ajan. Ai niin, tässä kohtaa muistin tai opin nousemaan ylös itsenäisesti selkä rinteeseen päin ja siitä kääntämään etujalan eteen.

Kururinteessä on tunneli missä monet laskevat melko lujaa pitkän tasaisemman osan jälkeen ettei vauhti lopu kesken. Aloittelijalle oli monesti jännittävää kun toiset ohittivat turhan läheltä. Kun itse ei hallitse välinettään täysin ja olen melko varma että sen myös näkee kun toisen meno on hapuilevaa, ei missään nimessä kannata ohittaa liian läheltä. Tämä luo oikeasti vaaratilanteen! Tasaisemman osan hurjapäiden ohitukset meinasi saada kiukun kohoamaan. Tässäkin kohtaa aivan loistava hiihdonopettajamme Juuso osasi rauhoittaa tilanteen toteamalla, kyllä se meni turhan läheltä ohitse. Kruununa aloittelijalle vielä joku pikkukilli laski ohitse ja rallatteli minulle njää, njää, njää. Voi taivas! Tässä kohtaa hoin itselleni samaa mantraa mitä omille ohjattavilleni ja asiakkailleni hoen: opitko itse ajamaan pyörällä ensimmäisellä kokeilulla? Jos opit, sitten voit olettaa että opit tekemään myös tämän ensimmäisellä kokeilulla. Oppiminen on monen toiston tulos. Se kuinka monen, se jää nähtäväksi.

Mari lanausharjoituksessa.

Tunneli oli jännittävä kohta, mutta ensimmäisellä kierroksella siinä ei tapahtunut mitään merkityksellistä. Myöhemmin kun laskin itsenäisesti jäin kyllä siihen turvaverkkoon kiinni, mutta ei siitä sen enempää tässä. Viimeinen osuus rinteestä on hieman jyrkempää taas, joten alkuun lanailua ja loppuun käännöksien harjoittelua ja tadaa! Saatiin kulutettua koko 100 minuuttinen tähän laskuun. Tässä kohtaa vertailun vuoksi, kun lasken suksilla saman rinteen, minulla menee siihen noin kolme minuuttia. Toisaalta tässä opeteltiin ja suksilla mennessä vaan mennään (ja väistellään aloittelijoita). Sitten oli loppukiitoksien vuoro ja suosittelut mitä seuraavaksi. Omat jalat oli sen verran hapoilla että hiihdonopettaja suositteli että voi olla hyvä idea pitää taukoa tai vaihtaa vermeet suksiin loppupäiväksi. Mutta enhän minä nyt niin helpolla luovuta! Kokeilen vielä yhden laskun samaa rinnettä ja katsotaan miten pärjään itsekseni. Jos en pärjää, otan laudan käteeni ja kävelen alas hetken matkaa. Tunnin lopuksi kysyin vielä meidän ohjaajalta Juusolta että jatkaako hän vielä tämän kokemuksen jälkeen hiihdonopettajana - lupasi jatkaa. Eli emme onnistuneet lannistamaan häntä :)

Itsenäinen lasku sujui hyvin, tosin jalat olivat vahvasti sitä mieltä että nyt on vaihdettava sukset jalkaan. Ai kauanko siihen itsenäiseen laskuun meni? No varmaan semmoset 15-20 minuuttia. Omia huomioita laskusta ja oppimisesta oli että etukantti on minulle hankalampi kuin takakantti. Sen lisäksi tuo etujalka on vielä kysymysmerkki ja vaatii lisää laskemista. Painon vaihdossa huomasin luottavani liikaa yläkroppaan (kuten esimerkiksi ratsastamisessa), lautailussa se ei valitettavasti vielä riitä. Kenelle suosittelisin? Aivan kaikille! Vaikka olisit jo kokenut laskija, aina saat jotain lisävinkkejä tunnilta. Kokeneemman ei välttämättä tarvitse ottaa tuplatuntia, voi ottaa myös lyhyemmän tunnin. Samalle tunnille suositellaan samantasoisia laskijoita, näin kaikki saa parhaimman hyödyn tunnista.

Ai niin vielä hissipäivitys, tokalla nousulla laudalla menin yksin hissiin, ilman hidastusta ja sen lisäksi minulle törkättiin edessä menneiltä laskijoilta jäänyt suksi käteen. Ylhäällä olikin jännää nakata suksi pois kädestä ja keskittyä liukuun laudalla pois hissin alta. Turhaan jännitin, kaikki sujui mallikkaasti.

Siinä tohakassa en ehtinyt ottaa kuvaa meidän ohjaajasta, mut seuraavana päivänä salanappasin kuvan Juusosta. Tässä on myös todiste, rohkeasti hän jatkoi ohjauksia, siitä plussaa :)

Kiitos Rukan hiihtokoululle ja Juusolle elämyksellisestä lautaopetuksesta. Tästä jäi paljon tarinoita muisteltavaksi kotimatkalle.

lautailuterkuin,
Katja



 

X-method demotunnilla

Maanantaina oli vuorossa X-method demotunti. Paikallisella kuntosalilla oli mahdollisuus ilmaiseen näytetuntiin ja koska en netistä etsimälläkään löytänyt paljoakaan tietoa mitä se on, päätin tarttua tilaisuuteen ja koittaa. Onnistuin saamaan ajan Tuomakselle, jota en etukäteen tiennyt, eikä hänkään minua, joten tapaamiseen oli helppo lähteä ilman suurempia paineita tai odotuksia.

Tuomas selitti lyhyesti normaalitunnin eron tämän kertaiseen demokolmevarttiseen: normaalisti tehdään aluksi 20 minuuttia pyörällä polkua nousevalla teholla. Tavoitteena olisi lisätä 2 minuutin välein pykälällä kuormaa, mutta varsinkin aluksi vähän maltillisemmin ja kokeilla mikä toimii omalle keholle. Demotunnissa poljin 15 minuuttia (tämän alle siis kävelin salille n. 20 minuutin matkan) ja nostin tehoa 4 kertaa. Oman kokemukseni mukaan n. 8 minuutin kohdalla hikihanat aukesi ja pääsimme mukavasti vauhtikestävyyden puolelle, myös sykkeiden muodossa. Koska olin ekaa kertaa, päätin hieman varoa että voimaa riittäisi koko tunnille, sen vuoksi viimeiset kerrat jätin nostamatta tehoa, ettei jalat hapotu.

Tästä matka jatkui hörpyn kautta voimaosuuteen, joka myöskin demotunnissa oli lyhennetty 20 minuutista 15 minuuttiin. Minun tunnissani oli ensin etukyykkyjä 4 sarjaa 5 toistoa minuutin palautuksilla. Sen jälkeen vauhtipunnerrus samalla rytmityksellä. Päädyin tekeen kyykyt 20 kg tangolla alkuun ja sitten lisättiin 25 kg (30 kg olisi ollut sopivampi, mutta ranteet ei jaksaneet pitää enempää). Vauhtipunnerrukset aloitettiin 15 kg ja lopetettiin 18 kg. Luultavasti tähänkin olisi mahdollista lisätä painoja heti enemmän, mutta eihän nyt ekalla kerralla 😉

Etukyykkyyn lähdössä, melko varovaiset painot, onnettomat ranteet.

Seuraavaksi vuorossa oli 15 minuutin kunto-osio, mikä piti minulla sisällään laskevan sarjan ensin soutulaitteella, sitten kahvakuulalla etuheilautuksia, etunojapunnerrukset ja askelkyykyt. Vaikka oma soututekniikkani on melko säästäväinen, ohjaaja kehoitti heti alkuunsa rauhottaan tahtia ja ottamaan pidempiä vetoja. Tämä auttoi siihen että sain yhdellä vedolla pidemmän matkan etenemisen. Tuomas kysyi minulta olenko tehnyt kahvakuulalla etuheilautuksia... kerroin tehneeni. Kysyi, minkä kokoisella kuulalla tekisin liikkeet... huikkasin, että 20 kg. Voin kertoa, Tuomaksen ilme oli melko häkeltynyt, kuittasi kuitenkin perään, tuon sulle 16 kg kuulan kun tässä tehdään näitä muitakin liikkeitä. Asia selvä 😊

Kolmas liike oli etunojapunnerrukset. Suoritin polvet maassa tekniikalla ja kärsin jokaisella kierroksella. Punnerrukset eivät ole vahvin osaamiseni, lainkaan. Mutta kyllä mää selvisin ja pärjäsin! Tuomas tsemppasi aina vauhdin hiipuessa, vielä muutama. Pidä pieni tauko ja ota seuraavat 2 putkeen, hyvin tulee! Askelkyykkyjen määrä tässä sarjassa verrattuna etunojapunnerruksiin oli niin pieni, että niissä sai hieman lepäiltyä (jos sitä nyt levoksi voi kutsua). Syke nousi kierros kierrokselta, huolimatta siitä että toistot pieneni, oli mieltä ylentävää siirtyä askelkyykyistä sykettä nostattavaan soutuun kun syke on jo 157. No, sinnillä vaan, kyllä koneesta tehoja löytyy! Mulla meni minuutin yli... kolmas kierros oli niin lopussa että päätettiin tehdä se loppuun vaikka aika loppuikin.

Yksi X-Method ohjelmakortti, tähän voi merkata omat tuloksensa ja verrata edelliseen.

Tunnin jälkeen läähätystä, puuskutusta ja fiiliksiä. Kysyin Tuomakselta jo tunnin alussa saanko ottaa tai pyytää häntä ottamaan kuvia mun tästä tunnista, että saisin kirjoittaa tästä blogiini. Lupa heltisi ja hän tiesi lopuksi kysyä minkälaista blogia pidän. Siinä kohtaa kerroin blogini sekä omat taustani. Siinä kohtaa Tuomas oli tyytyväinen, etten kertonut aiemmin, hän sai ohjata tunnin rauhassa ilman paineita.

X-Method pähkinän kuoressa: 3 harjoittelukertaa viikossa, 2 ohjaajan ohjaamana ja yksi itsekseen. Tunti kestää tunnin ja konsepti on yllä kuvatun kaltainen. 2 kuukauden välein ohjelmaa vaihdetaan, mutta runko pysyy samankaltaisena.

Oma arvioni: Aivan ihanaa treenata kun joku toinen ohjaa! Oma kehittävä treeni pitkästä aikaa ja voin kertoa, lihakset todellakin on tuntumalla. Tiistaina pahimmat jumitukset tuntuvat rintalihaksissa ja pakaroissa. Maksimi sykkeet 179!

Kenelle suosittelen: Metodi sopii kaikille, itse kannustaisin erityisesti pitkään samankaltaisella ohjelmalla treenanneita kokeilemaan rohkeasti! Tässä taistelee itseään vastaan ja tarkotuksena parantaa mitä tahansa osaa joka harjoituskerralla.

Olkaapa muuten kuulolla blogilaiset! Tarkoituksena on lähipäivinä julkaista minun keräämä joululahjaehdotelma kokoeslma! Tarjouksia tiedossa siis blogin lukijoille... nyt korvat hörölle!

Terveisin,
Katja

Helsinki Workout 2013

Elokuun viimeinen viikonloppu kului Helsinki Workoutissa Kaapelitehtaalla. Tapahtuma oli ensimmäinen laatuaan ja ehkä sen vuoksi tapahtuman ilmottautumisessa ja järjestelyissä oli pieniä hick upseja. Tapahtuma oli ryhmäliikuntatapahtuma, eli paikka johon kuka tahansa voi mennä tutustumaan eri lajeihin, olihan viikonlopun aikana tiedossa yli 30 erilaista ryhmäliikuntatuntia. Itseäni kiinnosti tietysti ohjaajan näkökulmasta kaikki mistä vaan voin saada lisäideoita omaan ohjaamiseeni sekä tietysti jos sattuu löytymään joku killeri uusi laji mitä haluaisin ehdottomasti alkaa harrastamaan aikataulun sallimissa rajoissa tietysti. Olin mukana vastaavanlaisessa tapahtumassa Naantalissa keväällä, joka oli suurempi tapahtuma ja järjestelyt pelasivat kun takana oli jo monen vuoden kokemus.

Kaapelitehtaalla oli kolme salia: yläkerran kuumasali, alakerran iso sali ja vielä isompi sali. Yläkerran saliin keskittyi jooga, pilates, keho ja mieli-tyyppiset tunnit ja hyvä niin. Paikkana aivan loistava, lämpö nousee ylöspäin, joten syvävenytyksiä oli turvallista tehdä. Salin alapuolella ollut vielä isompi sali, josta tuuppasi tulemaan jumputusmusaa samaan aikaan kun ylhäällä yritimme vaipua meditatiiviseen tilaan, loi hieman varjoa muuten aivan mahtavalle Mindful Body-tunnille. Mindful Bodyssä oli mukana pilateksesta tuttuja liikkeitä, joita ohjattiin niin hyvillä ääniohjauksilla, että periaatteessa koko tunnin olisi voinut pitää silmiä kiinni. Tuntiin kuului myös mielettömät syvävenytykset jotka ainakin sai minut täysin lumoihinsa.

Vielä isompi sali kuvattuna yläsalista.

Aloitetaan kuitenkin alusta: perjantaista. Matka alkoi Pirkanmaalta kohti pääkaupunkia ja Simonkentän Scandic-hotellia, jossa yövyimme MoveMe:n Tainan kanssa. Kampista olikin helppo ajella metrolla Ruoholahteen, josta oli noin 10-15 minuutin kävelymatka Kaapelitehtaalle. Reitti selvä, ei tarvinnut kysyä neuvoa matkalla. Ensimmäisen päivän pläninä oli kuitata Tainalle Les Millssin tunnit ja minulle Core Pilates ja ReBoot Your Core-tunnit. Core Pilates olikin laitepilatesta, jossa tutustuin pilates-arkkuun. Metka väline, joka alkuun vaikutti todella vastenmieliseltä lattiapilatekseen tottuneelle, materiaali oli styroksin tapaista ja mietin sitä narinaa, mutta se unohtui nopeasti. Arkku on loistavasti muotoiltu ja sopi pilatekseen varsin hyvin, ainakin minun kropalleni. Alkuun pääsimme tekemään pohjevenytystä istumaosalla joka oli aivan mahtavaa. Tunnin ainoa negatiivinen fiilis tuli siitä että se kestikin vain 30 minuuttia, olin varautunut 45 tai 60 minuuttiin, joten ihmettelin matkan varrella miksi etenemme niin nopeasti. En vaan ollut katsonut ohjelmasta tarkemmin. Joka tapauksessa, 30 minuuttia riitti vakuuttamaan minut tähän ihanuuteen. Nyt vaan tutkailemaan Tampereen tarjonta laitepilateksen kanssa.

Pilates-arkkuja rivissä ennen tunnin alkua.

Seuraava tunti olikin Reboot Your Core jota ohjasi Mikko Paunonen, yksi oman PT koulutusputken kouluttajista. Koska tiesin Mikon entuudestaan oli kiva lähteä tunnille, jonka arvasin jo etukäteen olevan melkonen koitos. Aika meni niin äkkiä tehdessä mielekkäitä keskivartaloharjoitteita että enää en ole varma kestikö se 45 minuuttia vai koko tunnin. Tosiaan sykemittarihan minulla oli matkassa, mutta siitä on patteri loppunut (ja on muuten vieläkin...), joten minkäänlaista muuta kun omaa fiilisdataa minulta ei viikonlopun ajalta löydy. Parhaiten mieliini jäi tästä tunnista lattialla könyäminen selällään jalkojen osoittamaan suuntaan vatsalihasten voimalla (mittarimatomaisesti) sekä paluu tietysti pään suuntaan hyödyntäen vinoja vatsalihaksia. Voin kertoa, että lauantai-aamuna tiesin bootanneeni coren. Vatsalihakset (sekä lonkankoukistaja) olivat hyvinkin tuntumalla.

Reboot Your Core with Mikko Paunonen

Lauantai aamun piti aloittaa BodyBalance ja aloittikin, mutta minä aloitin sen seuraamalla sivusta. Yläparsi oli niin täynnä väkeä, ettei ollut mitään asiaa liittyä sekaan. Näinpä yritin tehdä havaintoja sivustalta muutaman Kuntokeskus Kanavan ohjaajan kanssa. Valitettavasti itseltäni oli jäänyt täysin kaikki muistiinpanovälineet kotiin, joten oli pakko luottaa ainoastaan omiin muistikuviini. Balancen liikkeet olivat tuttuja pilateksesta tai kehonhallinnasta, joten sinällään mitään uutta ja räjäyttävää ei tullut, mutta taatusti tunti oli loistava!

Eka BodyPump-tunti todella pitkään aikaan. Huomioi uudenmalliset tangot ja painot.

Ensimmäinen varsinainen treenitunti lauantaina oli BodyPump-tunti. En ole aikoihin käynyt BP:ssa, joten hieman jännitti, että mitenköhän tunti sujuu minulta. Varmuuden vuoksi mahdollisimman pienet painot, koska tunteja oli tulossa vielä lisää tälle päivälle, myös ohjaajan varoittelu 2 minuutin askelkyykyistä sai kevyen tuskanhien nousemaan pintaan. Tällä tunnilla ymmärsin vihdoin oikuttelevan vasemman olkapääni tai oikeammin, oletettavasti oikuttelevuus saattaa löytyäkkin lavasta. Minulla on ollut vahvoja tuntemuksia jo jonkin aikaa olkapäissäni, että ihan kuin ne eivät olisi omat olkapääni. En ole osannut sitä sen paremmin määritellä ja koska varsinaista kipua ei ole ollut, en ole aiheeseen kiinnittänyt huomiota. Nyt kun makasin step-laudan päällä hokasin, että vasen lapani "törröttää" erilailla lautaa kohden kuin oikea. Uskon, että tietynlainen heikkous myös on sieltä kotoisin. Nyt kun vihdoin hokasin sen, on aika tehdä asialle jotain -> varata aika fysikaaliseen hoitoon ja katsoa mikä siellä kinnaa. Itse pump-tunnista meni puolet ohitse kun pohdin tuota lavanseutu/olkapää tilannetta ja sen vakavuutta. Toisen pumpin ohjaajan intonaatio oli jotain aivan järkyttävää, itse ohjatessani pyrin keskittymään siihen, että puhuisin mahdollisimman normaalisti. Ne, ketkä ovat käyneet ryhmäliikuntatunneilla taatusti tietävät minkälaisesta intonaatiosta on kyse :D

GymStick ja niskassa oleva pitkähiuksisen ponnari, ei hyvä yhdistelmä.

Seuraavaksi vuorossa olikin Gymstick Muscle. Pumpin jälkeen olo oli kuitenkin sen tuntuinen että joka liikkeessä tehtävät hauiskäännöt alkoi tuntua riittäviltä heti ekan 5 minuutin jälkeen. Hetken aikaa vielä sitkuttelin kunnes gymstick ja pitkä ponnarini solmivat keskenään hyvinkin tiiviin yhteissopimuksen ja totesin että eiköhän tämä ole nyt nähty. Seuraavalle gymstick-tunnille mennessäni muistan taatusti laittaa hiukseni pikku-myy nutturalle.

Tämän hikisetin jälkeen olikin vuorossa Mindful Body, josta ylempänä jo hieman kerroinkin. Tämä tunti vei kyllä täysin mukanaan. Tykkäsin ohjauksesta, tykkäsin liikkeistä, tykkäsin koko setistä ihan älyttömästi! Mindful Body on myöskin konseptitunti ja tähän on mahdollista kouluttautua jo tänä syksynä! Toivottavasti saan sopimaan aikatauluuni koulutuksen, kiinnostuin ehdottomasti.

Ruokatauko, proteiinia!!! Suolaista ruokaa, saatava! Proteiinipatukat ja palkkarit pursuavat korvista makeuden vuoksi.

Vihdoin ruokaa! Oikeeta ruokaa! Ei tarvinnut lähteä mihinkään, vaan tarjolla oli salaattibaari joka täytti minun odotukseni täysin. Tässä sai valita mitä salaattiinsa laittaa ja minkäkin verran eikä hinta ollut korkea. Sain siis ottaa ihan reilusti kanaa, eikä niin kuin Naantalissa että piti etsiä salaatin seasta jos sinne olisi eksynyt joku kanan palanen. Ruokailun yhteydessä tutustuttiin Grid Cardio-tuntiin. Menoa ja melskettä kovalla sykkeellä. Kivan oloinen tunti, suosittelen kokeilemaan ilman muuta.

Seuraavaksi vuorossa olisi ollut Jooga, mutta valitettavasti ohjaaja oli sairastunut ja tunti oli peruttu, joten päätimme koittaa Body Viveä sen tilalla. Body Vive on hyvin samantyyppinen kun muokkaus tai kiinteytys. Ihmettelin itsekseni minkä takia mikään sali ostaisi konseptituntina muokkausta tai kiinteytystä... Vatkasin hetken aikaa mukana ja totesin, että taidan siirtyä makoilemaan lopputunniksi säkkituolille. Tulipa siinä samassa otettua pienet tirsamatkin... vissiin alkoi energiat olemaan tältä päivältä jo käytetty.

Omaan ohjelmaani halusin ehdottomasti ottaa Paunosen Mikon pitämän luennon toiminnallisuudesta sekä toiminnallisen harjoittelun tunnin. Loistavaa settiä, vähällä energialla, mutta mielettömällä tsempillä. Parhaani tein, mutta kyllä se viimeinen intervallisetti oli jätettävä väliin täysin, väsyneellä kropalla on helppo rikkoa itsensä, joten siirryin siinä vaiheessa kuvaamaan toisten menoa.

Alakerran salissa toiminnallisuuden harjoittelijoita, väki alkoi vähenemään jo loppua kohden.

Loppuhuipennuksena aktiiviselle kaksipäiväselle oli tankotanssi show by Oona Kivelä. Tätä oli mukava katsella, käsittämätöntä kropan hallintaa ja kuinka monen mielikuva tankotanssista muuttuu? 

Kiitos huikeasta viikonlopusta Tainalle sekä muille jumppareille, ohjaajille, järjestäjille, sponsoreille sekä näytteille asettajille. Olo oli naatti, mutta tiesin että tankata täytyy seuraavan päivän 15 motin puuhumppaa varten. Melko toiminnallinen viikonloppu, voin kertoa :D Menenkö ensi vuonna, taatusti!

jumppatutustumisterkuin,
Katja

Testissä Danceholic

Eilen oli näytetunti Danceholicista Ideaparkin KuntoCenterissä. Minä nokka pitkällä heti paikalle vaaniin mikä on homman nimi. Tiedän, että tunti on kaverini Tainan MoveMe:stä lanseeraama tanssillinen tunti, joka on koreografiallinen, haastava ryhmäliikuntakonsepti. Yksi koreografia kattaa tunnin aikana opittavan tanssin, jota voi käydä fiilistelemässä kuusi viikkoa putkeen. Tämän jälkeen ohjelma vaihtuu seuraavaan ja tanssinnälkäiset tuntilaiset saavat uusia virikkeitä. (teksti lainattu täältä). Taina on kuvaillut tuntia seuraavasti: Danceholic tunneilla pääset nauttimaan tanssiin täysin kajahtaneiden seurasta, street- ja showlajien uusimmista tuulista sekä hikoilemaan päivän huolet unholaan. Tanssilajeina ovat hiphop, funk, locking & popping, voguing, house, show ja joskus jopa break dance. Asenteella on enemmän merkitystä kuin osaamisella, mutta tunti on haastava. Sarjat vaihtuvat kuuden viikon välein, etkä taatusti ehdi kyllästyä koreografiaan.

Omasta tanssillisesta tunnista on hetki vierähtänyt, muutama vuosi sitten kävin tiukasti tanssimassa afroa ja zumbaa. Myös nykytunneista Sh'bam on tuttu, joskaan ei valitettavasti vienyt minua mukanani. Työpaikallani oli myös tanssitunti aikanaan, jolla säännöllisen epäsäännöllisesti kävin, mutta nyt hetkeen en ole käynyt missään. Sinällään itsellänikin on tanssitaustaa, aikanaan olen harrastanut kilpatanssia. Tutuksi tuli ainakin alkeet vakiotansseista ja lattareista, mutta muistaisinko niistä enää mitään, ehkä perusaskeleet... Ja tietysti lavatansseissa kun on käyty niin pääsee yrittämään fiilistellä miten askeleet menikin, mutta sitten tulee se että nämähän on paritansseja. Ja valitettavasti härre ei ole harrastanut tanssia, vaikkakin sitkeästi hän lähtee lavalle mukaan ja sitkeästi yritämme tanssia vaihtelevalla menestyksellä. Sivuhuomautuksella (vaikka isäntä tämän lukeekin) uskon vahvasti härren olevan ainoa lajissaan kuka voi astua samalla jalalla kaksi kertaa peräkkäin. Itselläni ei ole tuota taitoa ja se tekee yhdessä tanssimisesta hieman jännittävää.


Mistä me aloitettiin Danceholicissa, no hiphopista tietenkin! Rytmitys kuntoon, asenne kohdilleen ja menoks. Askelkuviot eivät olleet liian vaikeat, minäkin opin ne, joskus toisaalta unohdin, mutta ainakin tiesin miten ne menee ja osasin tehdäkkin ne. Jonkun sarjan onnistuin tekemään oikein kokonaankin, joten voin omalta kohdaltani sanoa että haastetta oli, mutta ei liikaa. Syke pysyi sopivalla tasolla koko treenin ajan, keskisyke oli itsellä 127 ja huippusyke 148. Kaloreita paloi sykemittarin mukaan 487 kcal. Eilinen lämminpäivä (sekä alle tehty 75 minuutin geokätköily) teki sen että juomaa kului ehkä hieman liikaakin. Lopputunnista 750 ml camelbakkini oli tyhjenemässä sitä vauhtia että oli pakko säännöstellä. Minun ammattitaitoni ei riitä kertomaan mitä kaikkea tunnilla teimme, mutta ainakin slidejä, matoja, spinnejä ja tietty rytmikästä askellusta. Mutta mää tykkäsin ja uskon että kaikki tanssista pitävät (kenellä tulee korvista lattarit) tulee ihastumaan tähän tuntiin.

Danceholiccia on saatavana lisää Ideaparkin KuntoCenterissä aina torstaisin klo:18-19 ensiviikon torstaista lähtien, menkää ihmeessä katsomaan. Tunnille voi osallistua kertamaksulla, 10-kortilla tai kk-kortilla saat lisätietoja täältä. Mennessä tunnille, kertokaa terkkuja ohjaaja-Tainalle :)

tanssiterkuin,
Katja

Melontakoulussa

jestas miten nopeasti aika kuluu! Kuukausi on vierähtänyt silmän räpäyksessä. Paljon olisi ollut kirjoitettavaa, mutta aika on ollut vastaan... Nyt on pakko kertoa lyhyesti melontakurssista, jota suoritan parhaillaan. Tampereen Vihuri järestää kurssia ja tänään oli minun ensimmäinen iltani kurssilla. Paikkana toimi Vihurin maja Rauhaniemessä Tampereella.

Alkuun käytiin lävitse perusteita, eli onko ihot rasvattu, löytyyhän aurinkolasit mukana, onhan vettä kaikilla? Sitten lähdettiin jatkamaan kalustosta, minkälainen kanootti kenellekkin, minkä mittainen mela, minkälaisilla kengillä voi meloa... Tehtiin kuivaharjoituksia mitä melalla tehdään, kokeiltiin miltä tuntuu keikkua kanootilla kuivalla maalla (patjan päällä toki). Sitten oltiinkin valmiita, kanootit laiturille ja ei kun vesille!

Minä ja Eno kesällä 2011 Juankosken Kumpulahdesta lähdössä.

Mun ensimmäinen kanoottiin astuminen oli pari vuotta sitten ja päätyi siihen että kanootti kääntyi ympäri ja minä molskahdin rantaveteen... ei sattunut, en myöskään antanut periksi. Läpimärkänä astuin kanoottiin ja lähdin melomaan enoni kanssa Juankoskella kohti Karjalankoskea. Juhannussunnuntaina kävimme samaisessa paikassa melomassa nyt toista kertaa, tosin suunta oli kohti keskustaa, mutta samoilla vesillä. Edellisellä kerralla olin vakaammalla, vihreällä kanootilla, mutta tänä vuonna punaisella kanootilla, mikä on hieman kiikkerämpi. Sama tekniikkavirhe mukana, kanootti menee mielellään vasemmalle. Mahdollisesti oikea käsi on voimakkaampi tai vasen ei saata yhtäpitkään tai jotain muuta...se on tarkoitus selvittää vielä huomisen päivän aikana.

Meitsi, märkänä, mutta kanootissa! 2011 Juankoski

 
Joka tapauksessa, kanoottiin nousemisesta on tullut minulle pieni pelko, entä jos taas kaadun. Mitä jos kukaan muu ei kaadu! Tällä kertaa ohjaaja Maarit piti tiukasti kiinni kanootista ja ei ollut edes lähelläkään (omasta mielestäni) että olisin kaatunut. Joten hyvillä mielin vesille. Edellisen päivän melonnat tuntuivat vielä keskivartalossani, jopa yllättävänkin paljon. Kaikki kuitenkin unohtui kun pääsin kanoottiin. En ymmärtänyt ollenkaan miten niin kanootti tuntui tänään niin kovin kiikkerältä, varsinkin kun omasta mielestäni minulla on äärimmäisen hyvä lantionhallinta. Jahka rentoutuminen alkoi, alkoi kanoottikin tuntua vakaammalta. Harjoittelimme Hannun johdolla melontatekniikoita eteenpäin, taaksepäin, sivullepäin, ympyrän melomista, alatuen etsimistä ja tietysti kanootin pysäyttämistä. Jotkut tuntuivat helpommalta, jotkut taas lähes mahdottomilta. Vaikeimmalta minulle tuntui sivullepäin melonta eli tarkoituksena siirtää kanoottia sivuttain esim. laituriin. Siinä kohtaa oli lähellä että näinköhän tästä mennään nurin, mutta ei menty! Illan lopuksi käytiin melomassa Koukkuniemen "poukamaan" ja muodostimme siellä lautan. Turvallisesti kelluskelimme lautassa kunnes purkauduimme ja lähdimme melomaan kohti kotisatamaa.

Illan päätteeksi oli tarkoitus tehdä pelastautumisharjoitus. Ajattelin ensin katsoa miten muut tekee, sitten kun tuntui siltä että kaikki muutkin tekee, niin pakkohan sitä oli sitten itsekkin koittaa. Ryhmänpaine... :) Aluksi olin pelastajana parilleni, mielestäni suoriuduin siitä oikein hyvin. Kaveri saatiin kanoottiin ja minä en kaatunut. Seuraavaksi olikin oma vuoroni kaatua kanootilla, pää ei antanut millään periksi! Pää laittoi vastaan minkä pystyi, että ei, nyt en voi kallistaa enempää. Sitten päätin että nyt mennään! Kaaduin pää alaspäin, aukkopeitto kiinni ja siellä olin. Paniikki tuli lähes välittömästi veden alla, unohdin täysin että nyt piti repäistä aukkopeite pois. Yritin epätoivoisesti päästä pois kanootista ja ehdin jo miettiä että miksi ihmeessä kaverit eivät tajua että minä en pääse pois täältä! Sitten tuli adrenaliinipiikki ja potkaisin itseni (ja aukkopeitteen) pois kanootista ja nousin ylös. Tyypilliseen tapaan haukoin henkeäni kuin kala kuivalla maalla, eikä tilannetta auttanut hiuksista naamalle tippuvat vesi pisarat. Tuntui, että keuhkoihin oli mennyt vettä ja teki mieli vaan uida rannalle. Sitten rauhotuin sen verran, että sain hengen kulkemaan ja ojennettua melan pelastajalleni. Sitten käännettiin kanootti ympäri ja minä rupesin könyämään kyytiin takasin. Olin melko varma etukäteen, että minä en pääse kanoottiin takaisin, jotenkin se aukkokin on niin pieni että en minä vaan pääse. No kyllä pääsin! Ja helposti pääsinkin. Huomasin, että itselleni oli helppoa pitää painopiste alhaalla, joten kanoottiin nouseminen onnistui (ja mahduin aukkoonkin!). Sitten ei muuta kun äyskäröimään suurimmat vedet pois ja melonta kotilaituriin (muutama metri).

Kanootista pois nouseminen laituriin olikin tarina erikseen :) Siinä kohtaa kun oli kuluttanut ylimääräiset voimavarat äskeiseen pelastautumisharjoitukseen, ei meinannut riittää enää aivot eikä lihakset itsensä nostamiseen pois kanootista. Pääsin kyllä pois, mutta meinas usko hieman lopahtaa jo :) Energiat oli kyllä tapissa, olin valmis siirtämään vaikka kokonaisen vuoren! Mielettömän hyvä fiilis ja tyytyväisyys, mää uskalsin! Mää osasin! Mää pärjäsin!

Näillä sanoilla, pikainen iltapala ja nukkuun, huomenna uusiks!

nauttikaahan ihanista keleistä, nyt on ihana tehdä ulkona kaikenlaista kivaa :)

melontaterkuin,
Katja

Supertreenit 2013

Tasan viikko sitten olin juuri palannut kotiin Naantalista Supertreeneistä 2013. Reissu oli ensimmäinen minulle, onneksi minun matkassa mukana oli konkareina Leena, Minna ja Kati neuvomassa ja auttamassa miten toimitaan kaiken hälinän keskellä. Lähdin matkaan ilman ennakko-odotuksia, ehdottomasti paras tapa yleisesti ottaen. Kati nappasi minut kyytiin aamulla vartin yli kuusi ja matka kohti liikunnallista päivää sai alkaa. Menomatkan yksi kohokohdista oli ehdottomasti pellolla juossut peura ja neljä nenää lasissa katsomassa tiukasti peuran etenemistä. Ja aamupala aakkosasemalla, pitää syödä että jaksaa! Perillä oltiin inasen yli ysin, joten ensimmäinen tunti päädyttiin katseleen ja fiilisteleen ja tekeen toimintasuunnitelmaa miten meinataan mennä.

Aamuflow, ois pitänyt hyökätä mukaan, mutta päivän suunnittelu kokemattomalta vei hetken aikaa.

Meidän ainoa yhteinen tunti (tai siis kaikki näytetunnit olivat 45 minuuttisia) oli Fast Fit and Fabulous by Anne-Mari. Tunnin nimen perusteella en osannut arvata mitä sieltä tuleman pitää. Nopeutta, kestävyyttä, lihasvoimaa ja liikkuvuutta samassa paketissa. Tunti oli Elixian näytetunti ja alussa mentiin Armybic-tyyppistä jumppaa ja lopussa oli pilates meets jooga rauhoittumista. Tunti oli hauska ja mukaansa tempaava. Tosin kun salissa on emäntiä se yli 150 kpl:tta niin siinä on tietyissä liikkeissä haasteena että löytää naapurin kantapään omasta naamastaan... jossain kohtaa oli pakko rantautua sivummalle ettei käy näin omalle kohdalle. Salissa oli todella tiivis tunnelma jo heti aamusta, en edes uskalla ajatella mitä siellä oli sen jälkeen tiedossa.

Seuraavana tiedossa olikin toiminnallista lihasvoimaa by Juri Kynnysmaa. Tuntikuvauksen mukaan tunnilla keskityttäisiin keskivartalon hallintaan moninivel-liikkeissä ja kehitetään kestovoimaa. Kolmivarttinen meni iloisesti tehden kiertoharjoitteluperiaatteella erilaisia kyykkyjä. Askelkyykkyjä eteen, askelkyykkyjä taakse, etukyykkyjä, valakyykkyjä, smith-kyykkyjä,  just name it-kyykkyjä. Joo. Ekan stintin jälkeen ajattelin että okei, nyt on keskitytty reiden etuosaan ja pakaraan, tuleeko seuraavana jotain muuta, mutta ei tullut. Ja juu askelkyykkyjen kanssa tuli tehtyä käsipainoilla/levypainolla hauiskääntöä, pystypunnerrusta, ojentajapunnerrusta. Jalat oli kokolailla valmiit tämän treenin -tai kuten ohjaaja mainitsi workshopin- jälkeen. Tämän jälkeen olikin vuorossa pikainen salaattilounas kylpylän puolella. Kananpalojen metsästäminen pasta-paprikasalaatin seasta ;) pakko saada proteiinia!!!

Arvoin viimeiseen asti että menisinkö Fun with Latin music-tunnille by Minna Merilä kylpylän puolelle vai en. Koska olin pakannut uikkeet ja pyyhkeen mukaan päätin että ei se ota jos ei annakkaan. Ei muuta kun kassi niskaan ja suoraan salaatilta suihkun kautta altaaseen. Tunti oli juuri alkanut, mutta pääsin hyvin mukaan. Ensimmäiset biisit olin turhan syvässä vedessä, varsinkin kun minulla ei ollut uimalaseja (ja oli piilarit)... kirmasin matalampaan veteen ja nautin loppuajan. Minulla ei ole valtavasti kokemusta vesijumpista, muutamassa olen käynyt mihin kylpyläkäynnillä on osuttu ja yksi asia minua hämmästyttää. Ohjaaja tekee liikkeet aina niin paljon nopeammin mitä ne on mahdollista tehdä vedessä! Alkuun se ihmetytti tosi paljon, mietin että miten en pysy rytmissä, noh katoin ympärille ja totesin että okei, se juttu onkin siinä että liikkeitä ei ole mahdollista tehdä niin nopeasti vedessä mitä kuivalla maalla. Ohjaaja oli kyllä älyttömän energinen, iloinen ja mukaansa tempaava ohjaaja, tykkäsin kovasti! Vesijumpasta huomion arvoinen asia on uimapuku, tai bikinit, miten vaan. Itsellä ainakin tuntui että uimapuku ei tue riittävästi "yläkroppaa" jotta myös jumpan jälkeen tuntuisi miellyttävältä. En usko että myöskään bikinit olisi tähän auttanut, ehkä vesijumppa vaan ei ole minulle tai sitten pitäisi olla erilliset vesijumpparintaliivit. Tunnin jälkeen juoksujalkaa suihkuun, kuivaan ja kohti seuraava jumppaa mikä alkoikin taas 15 minuutin kuluessa.

Seuraava tunti olikin arvoitus... menisinkö luennolle Sata syytä syödä by Hanna Partanen, Syvävenyttelyyn by Sanni Zenger mutta ainakaan en menisi Body Combattiin by Mika Kankainen. No niinhän siinä aina käy kun ajattelee että sinne BC:han minä päädyin. Huidoin ekat 20 minuuttia kun hullu, olihan tämä tavallaan BC neitsyys mikä tässä meni, sen jälkeen totesin että olkapäät on tuskissaan edellisen päivän puuhumpasta ja jokainen hyppy tuntuu kuin joku yrittäisi hakata rintoja suorilla oikeilla että eiköhän tämä nyt riitäkkin. Siirryin siis katsomon puolelle katselemaan menoa ja meininkiä. Tunti oli taatusti upea lajista pitävälle! BC:n syvin olemus saa kuitenkin vielä odottaa että löydän sen joku päivä. Päätimme, että tämän tunnin jälkeen meidän autokuntamme kääntää nokan kohti koti-Koskia. Eväs- ja tuotepaketit tiukasti kainaloissa tassutimme autolle väsyneinä ja onnellisina inspiroivasta päivästä. Huikea tapahtuma! Ehdottomasti otan suunnitelmaan myös tulevina vuosina, sillä erotuksella, että ensi kerralla tutustun tarkemmin ohjelmaan ja suunnittelen paremmin mihin tunneille haluan osallistua. Ja jos voin kloonata itseni, sekin on hyvä idea. Sen verran hyviä tunteja Naantalissa oli tarjolla, puhumattakaan luennoista!

LesMills BodyCombat by Mika Kankainen.

Naantali strikes back! Tiistaina Naantali iski takaisin ei ainoastaan pienenä lihasjumina etureisissä vaan älyttömän heikkona olona. Lopulta kesken työpäivää oli vihellettävä peli poikki, mulle nousi kuume. Bussitin itseni kotiin ja lepäsin ja lepäsin...illalla mittari näyttikin jo 39 astetta kuumetta. Ei voi olla todellista :( Perjantaina olisi kahvakuulalisenssikoe. Joten tavoitteena pikainen paraneminen. Ainoastaan tauti ei jakanut samaa ajatusta paranemisprosessista, perjantai aamu jatkui kuumeella edelleen (niin kuin edellisetkin päivät). Tätä kirjoittaessa, mulla on ollut ensimmäinen kuumeeton päivä tänään sunnuntaina. Huominen on vielä sairaslomaa ja sitten alkaa talviloma! Ollaan kuulolla.

Tässä kuvaa eväs- ja tuotepaketti "pöydästä". Jono siis kulki eteenpäin pöydän viertä ja neidit tiputtivat jokaista tuotetta kassiin. Myös kassit saatiin linjastosta.

paranemis- ja supertreeni terveisin,
Katja

Retkiluistelua kokeilemassa

Isäntä kysyi aikanaan mitä minä haluan syntymäpäivälahjaksi. Kerroin haluavani, että mennään yhdessä kokeilemaan retkiluistelua ja siitä se idea sitten lähtikin. Olimme suunnitelleet lähtevämme joka tapauksessa Sulkavalle tammikuussa, joten samalla päätettiin hoitaa minun syntymäpäivälahja luistelukin. Säätiedotteet näyttivät vaihdellen -16 joten piti pakata kahdet ulkoiluvaatteet: topat ja hiihtovaatteet.

Lomakeskus Järvisydän

Löysimme Lomakeskus Järvisydämeen Rantasalmella. Tunnelma lomakeskuksessa oli uskomattoman pysähtynyt. Rauhallisen näköinen maisema, ihanan tunnelmalliset mökit, mitkä on rakennettu rinteeseen. Tämä paikka on taatusti upea myös kesällä. Retkiluistimia vuokrattiin aivan järven rannassa pienessä työmaakopinnäköisessä sopessa. Vuokraamosta löytyi retkiluistimia, lumikenkiä, sauvoja sekä potkukelkkoja. Me vuokrasimme vaelluskengät, terät ja sauvat. Ei muuta kun terille ja katsotaan miten meidän käy. Reittipituudet aiheuttivat heti alkuun pientä painetta... ekalle pysähdyspaikalle oli 4 km, tokalle 8 km ja kääntöpaikkana Linnansaari 12 km. Niin niin, eli noista pitäisi vielä tulla takaisin - huhhuh, miten sitä jaksaa. Enhän minä ole hiihtänytkään luisteluhiihdolla pidempään kuin vähän yli 5 km putkeen (joo, tekniikkakoulussa 8 km, mutta siinä ei menty koko ajan tukkaputkella).

Meidän vuokratut retkiluistimet.

Päädyttiin viisaasti katsomaan miltä luistelu tuntuu ja tekemään vasta sen jälkeen päätöksen. Vuokrakojun isäntäkin kertoi, että teillä on päivävuokra varusteissa sekä ratalipussa, joten voitte välillä tulla vaikka kahvittelemaan päärakennukseen jos tekee tiukkaa. Ei muuta kun radalle! Ensimmäiset potkut oli hieman hakemista tasapainon kanssa, mitä tästä tulee... mutta kyllähän se sieltä alkoi löytymään. Hetki hetkeltä alkoi tuntumaa paremmalta. Tämä oli juuri se tunne miltä kuvittelen (tai toivon) että luisteluhiihdossa minusta tuntuu. Ei ole paniikkia lykkiä sauvoilla eteenpäin vaan voi rauhassa liu'uttaa luistinta pitkin jäätä.

Tästä se baana sitten lähtee...

 Jään pinta oli aurattu juuri ennen meidän tuloa jäälle ja osittain vielä sen jälkeenkin (pariin kertaan väistimme aura-autoa). Vaikka tämä oli ensimmäinen kerta meille molemmille retkiluistella, tykkäsimme että jään pinta oli erinomainen. Melko nopeasti tuli opittua että kannattaa luistella paljaalla jäällä - nimittäin minä otin reissun ainoat akat liukumalla lumeen, josta meinasi lähteä tasapaino, mutta minkä korjasin selkäytimestä tulleella liikkeellä, luistimen kärjellä, joka oli kuin bensaa liekkeihin ja minä syöksyin jäähän, kirjaimellisesti. Ei sattunut, mutta hyvä opetus tuli :)

Ensimmäisen pysäkin kohdalla katselimme vaan toisiamme ja totesimme että jatkamme eteenpäin. Olimme luistelleet siihen mennessä 20 minuuttia, eli huimaa n. 12 km/h vauhtia. Edelleenkin muistutan, että olemme ensikertalaisia eikä myöskään luisteluhiihtokilometrejä ole montaakaan takana. 8 km kohdalla alkoi suussa maistumaan jo luvatut letut Linnansaaressa, joten päätimme jatkaa sinne asti. Matkalla ylitimme laivareitin, mikä ei vielä ainakaan ollut luisteltavassa kunnossa, mutta minkä ylitse pääsi luistimien kanssa varovasti kävellen. Aika hyvin ottaen huomioon että laivareitti on vielä ollut auki tämän vuoden puolella! Viimeiset 4 km ennen taukoa olikin hieman haasteellisempaa osioo, en tiedä johtuiko jo siitä että paikat alkoi tottumattomalla tuntumaan siltä että jotain on tehty. Itselläni pahiten tuntumaa otti keskimmäisen pakaran kiinnityskohta, se oli kuin tulessa molemmilla puolin. Lisäksi motivaatiota antoi mahdollisuus, että jos tulee oikeasti älyttömän puujalkaolo, niin Linnansaaresta olisi ollut mahdollista järjestää kyyti takaisin Järvisydämeen :)

Linnansaari ja kahvila auki! Täällä sai tinkiä :)

Pistäydyimme siis välistopille kahvilaan ja harmitukseksemme meillä ei ollut kuin 10 € rahaa mukana. Siinä sitten hinnastoa katselemalla pohdimme mitä haluamme ja mitä meillä on mahdollista ostaa. Siinä pähkiessämme myyjä lupasi että heillä saa tinkiä, joten päädyimme kahteen lettuun, kahviin sekä lämpimään mehuun. Omasta repusta löytyi muutama suolakeksi, joten pärjäsimme hyvin niillä. Kahvio taisi olla juuri auennut, sillä sisällä oli erittäin kylmä... minä tietysti otin heti takkia, pipoa ja hanskoja pois kun olin hionnut, mutta se ei ollut viisasta. Söimme ja joimme viidessä minuutissa ja päätimme lähteä jatkamaan luistelua. Muutama kävelyaskel luistelun välissä teki hyvää surullisille pakaralihaksilleni.

Meidän terät nojaamassa kylttiin, muiden terät ja sauvat penkillä. Nuo terät sopivat luistelumonoihin.

Matka jatkui iloisesti ja rauhallisesti kohti Järvisydäntä, ainoa ongelma oli vastatuuli. Niin kuin tullessa oltiin lennetty ilman murheen häilää ja jopa ihmeteltykkin että miten täällä ei tuule ollenkaan noh, se selvisi kun käännyttiin toiseen suuntaan. Sen huomasi myös sykkeissä, joutui tekemään paljon enemmän töitä päästäkseen eteenpäin. Toisaalta kun sopiva vauhti ja rytmi löytyi, oli mukavaa kyllä molempiin suuntaan päästää menemään. Sykekkään ei aiheuttanut silloin haastetta liiemmin. Melko pian minun pakarani oli sitä mieltä että taukoja pitää pitää useammin, alkoi jo jännittämään että näinkö me päästään lähtöpaikkaan asti. Alla oleva kuva on otettu juuri ennen laivareitin ylitystä.

Isäntä otti etumatkaa ja nappasi muutaman kuvan meitsistä. Sauvat sohii minne sohii tässä kuvassa :)

Tässä tauolla viimeisellä pysäkillä. Maaliin on matkaa 4 kilometriä... tämä oli siis se, mikä oli meidän ensimmäinen tavoite, mutta se ylitettiin moninkertaisesti.

Viimeinen rutistus edessä.

Pidimme retkiluistelusta! Emme olisi ikinä uskoneet että jaksamme tuosta noin vain luistella lähes 25 km ensimmäisillä potkuilla. Maisemat ja puitteet olivat loistavat ja uskomme että palaamme Rantasalmelle vielä tänä keväänä kevätjäille. Lisäksi suunnittelemme omien terien ostoa luistelumonoihimme ja tavoitteena on mennä seuraavaksi testaamaan Näsijärven ja Saarikylien radat. Taisimme vihdoin löytää yhteisen urheiluharrastuksen mitä voimme yhdessä tehdä ilman että toisen tarvii ylittää oma kuntonsa ja toisen alittaa. Keli suosi meitä, pakkasta oli ainoastaan n. 7 astetta ja tuulta ei ollut ihan valtavasti, vaikka se takasin tullessa siltä tuntuikin. Semmoisen muistion haluan vielä jakaa kaikille, että kun lähdette luistelemaan ottakaa mukaan kuivat vaatteet, mitkä voitte vaihtaa luistelun jälkeen jos ette heti pääse peseytymään. Me lähdimme suoraan Savonlinnaan ja minä tärisin vaikka auton pepunlämmitin huusi täysillä, toivotaan että flunssa älyää pysyä pois kropasta, en nimittäin tilannut sitä :)

Nauttikaahan ulkoilukeleistä!
*EDIT: Takasin tulo kesti 70 min. eli 10 minuuttia pidempään kun toiseen suuntaan. Kaloreita kului mittarin mukaan n. 1500 kcal. Keskisyke oli 144 ja max 170.*

retkiluisteluterkuin,
Katja

Metsässä synttäreillä

Synttärit oli eilen ja olin päättänyt että tänä vuonna vietän erilaiset synttärit. Nykyiseen ajatusmalliini soveltuva ex-tempore tapahtumat on parhaita. Sen verran olin ajatellut että kotoa töihin lähdettäessä otan mukaani ulkoiluvaatteet. Koska olen tällä hetkellä bussikuukaudella (isännällä on autokuukausi) niin se toi omia rajoitteita tähän retkeen. Muun muassa lumikengät ja sukset piti jättää tällä kertaa suunnitelman ulkopuolelle. Ensisijainen tavoite oli ehdottomasti retkiluistelu. Valitettavasti vaan Näsijärven retkiluisteluradasta ei tippunut tietoa mitään kautta, ei soittamalla ei facebook sivujen välityksellä joten piti tehdä pikainen suunnitelman muutos. Ensin murheet poistavaa shoppailua ja Erätukusta uusi minulle passaava ulkoilupuku. Ulkoilupuku on SoftShelliä josta minulla ei ole aikaisempaa kokemusta muutoin kuin hanskoista, jotka ovat olleet ihan loistavat, oli sitten pakkasta 25 astetta tai nolla. Joka tapauksessa, täältä löytyy minun uusi Ruby Lady-takkini, pinkki - tietysti :) mukaan lähti myös SoftShell housut. Takissa on kainalo ventilointi eli jos oikein rupee hikittään voi avata vetskarit ja tuulettaa. Eilen sille ei ollut tarvetta.

Koska retkiluistelukuvio meni puihin lähdimme geokätköilemään. Ennen lähtöä minulla oli kasaasa 16 löydettyä kätköä ja Terolla 262. Taina oli ensikertalaisena mukana lajikokeilussa. Lähdettiin Kaukajärven Spiral-hallilta liikkeelle puoli kahdeksan aikaan illalla (kylläpä aika kuluukin nopeaan). Heti aluksi tuli todettua että minun puhelimeni ei halunnut etsiä yhtään mitään joten matkassa mentiin Teron GPS:n ja Tainan puhelimen avuilla. Käytimme geocatching.com- sovellusta kätköjen paikantamiseen, aluksi siis merkataan joko GPS:ään tai älypuhelimeen mitä halutaan etsiä ja sitten seurataan laitetta mihin mennään.

Tässä yksi mikä löydettiin.

Kun kätkön läheisyyteen tullaan yleensä laitteet siirtyvät taskuun ja aletaan etsimään koloista, liikennemerkeistä, penkeistä, puista - mistä tahansa. Ja kun kätkö löytyy, sieltä useimmiten löytyy myös pieni lokikirja mihin merkitään oma geonimi ja päiväys. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa että kätköähän ei tietenkään saa paljastaa ulkopuolisille (eli jästeille) joten siinä kohtaa kun kätkö löytyy on syytä myös katsella ympärille ettei muut näe tai kiinnitä huomiota. Itse en ole etsinyt yhtään kätköä yksin, joten tavaksi on muodostunut että ei näytetä toiselle kätköä vaan myös toinen saa löytää sen itse. Toki jos ei millään rupea löytymään niin sitten voi vinkata hieman. Vasta kun koko seurue on paikantanut kätkön kirjataan nimet lokiin. Näin säilyy kaikilla löytämisen ja etsimisen ilo.

Kätkö löytyi, nimi kirjaan ja kohti seuraavaa.

Matka sujui poluilla, umpihangessa, jyrkissä nousuissa, kivikoissa, noh, erilaisissa maastoissa. Välillä askellettiin edellä menijän jalanjälkiä pitkin ja välillä loikittiin meneen ihan miten sattui. Yksi kätköpaikoista oli Kaukajärvi Lights ja sinne olisi varmasti päässyt helpommin, mutta me mentiin vaikeamman kautta, joten ehkä jyrkimmästä kohtaa ylös puista tukea ottaen, tässä hieman kuvaa tuosta jyrkkyydestä. Tässä kohtaa suurinpiirtein meinasi alkaa usko loppumaan, mutta niin siitä vaan mentiin, sisulla ja ilon kautta.

Kaukajärvi lights etsinnässä.

Olinkin jo lisäämässä tähän kuvaa missä etsittiin itse kätköä, mutta ehkä se ei olekkaan soveliasta... ehkä siinä tapauksessa jos ei paljasta kätkön nimeä sen olisi voinutkin julkaista. Joka tapauksessa, tällä kätköllä mentiin umpihangessa ja nilkat kastuivat seurueen naisjäsenillä, Teron maiharit pitivät nilkat kuivina.

Kätkön nimi oli varsin kuvaava. Ylhäältä oli kyllä älyttömän kauniit maisemat, mitä ei tietenkään saa kuvaan vangittua.

Siinähän tuli ulkoiltua yli 2.5 tuntia! Mainiota peruskestävyystreeniä ja aivan ihanaa raitista ilmaa. Geokätköilyä voi harrastaa erittäin pienellä budjetilla. Älypuhelimella pääsee jo pitkälle (jos sellainen on) tai sitten hankkii GPS-laitteen. Sen lisäksi taskulamppu/otsalamppu sekä jonkin sortin ulkoiluvaatteet niin muuta ei tarvitakkaan. Sen lisäksi tätä voi tehdä koko perheen johdolla, yksin, kavereiden kanssa, työporukalla, miten vaan! Tästä voi järjestää pientä kisailua (tosin talvisaikaan perässä tulijoilla on etua edellisten jäljistä).

Eilisessä kätköilyssä tuli myös minulle yksi uusi kokemus, nimittäin yksi kätkö ei antautunut, ei millään. Sinne jäi plektrat vaihtoon odottaan uutta visiittiä. Noh, joskus näinkin. Ei muuta kun ulkoiluvaatteet päälle ja menkää metsään! Nauttikaa ulkoilmasta, minä ainakin aion :)

geokätköilysynttäriterkuin,
Katja