Saimaan norppinako?

Lauantaihan oltiin paahdettu itä-Suomeen Rantasalmelle tekemään kauden viimeinen pitkä retkiluisteluretki (25 km). Sama reitti luisteltiin mitä tammikuussakin, voit lukea retkestä täältä. Tällä kertaa tiesimme suunnilleen mitä odottaa, joten ei pelottanut ihan yhtä paljoa kun ensimmäisellä kerralla. Keväisenä haasteena oli ainoastaan railot, joita jonkin verran alkoi löytymään radalta. Selväähän se on, että tietysti minun luistin jäi railoon kiinni, pariinkin otteeseen, mutta ainoastaan kerran vedettiin lipat - ja tottakai ihan alkuun ja vielä vesilätäkköön, josta olikin mukava jatkaa matkaa tärisevin jaloin ja märän kannikan kanssa. Kummemmin ei sattunut, kyynärpäähän nousi mustelma, mikä löytyy sieltä vielä tänäpäivänäkin.

Lähtö Järvisydämestä (vasemmalta) ja kääntöpaikkana Linnansaari (keskemmällä).

Jotenkin lomalla ollessa häviää ajantaju, mikä päivä, mitä kello on jne. Joten kun olimme jo ylittäneet laivareitin ja opasteessa luki että kahvio on auki Linnansaaressa, odotin sen olevan auki. Mutta kun pääsimme perille, totesimme että kahvio oli mennyt kiinni jo kolmelta... mehän olimme lähteneet liikkeellekkin vasta neljältä, eikä älytty ottaa mukaamme eväitä, ei edes juotavaa. Vähän yli 12 km luisteluun kului aikaa noin tunti ja kieltämättä siinä kohtaa juotava olisi maistunut. Kauaa ei maltettu tallustella Linnansaaressa, vaan lähdettiin pian jatkamaan matkaa ennen kuin hiki laskee. Väittäisin, että meillä oli myötätuuli palatessa takaisin Järvisydämeen, joskaan tuuli ei ollut ihan valtavan iso, joka tapauksessa, takasintulo kesti ainoastaan 50 minuuttia ja tuntemukset oli paljon miedompia kuin ensimmäisellä kertaa. Tällä kertaa toki jalassa oli omat retkiluistimet, jotka ovat paljon kevyemmät kuin mitä tammikuussa vuokratut välineet olivat. Isännällä tuli tuntumaa pohkeisiin ja mulla pakaraan.

Kauniit maisemat...

Ihana auringonpaiste.

Radan kuntoa... ei valittamista tässä osuudella. Eikä muuallakaan. Railot kuuluvat kevätjäihin.

Takasin tullessa jotkut virittelivät pääsiäiskokkoa tulille.

Tällä kertaa olin älynnyt ottaa kuivan paidan ja kuivan takin mukaani ja vaihdoinkin ne luistelun jälkeen päälle ennen kuin jatkoimme matkaa kohti Sulkavaa.

Monihan siitä puhuu ja vielä useamman haave on päästä hiihtämään keväällä hankikannolla. Tähän ikään mennessä en ainakaan muista onnistuneeni siinä ikinä ennen, ennen kun viime sunnuntaina. Paikkoja ei pahemmin kolottanut edellisen illan luisteluretken jäljiltä, joten valmis hiihtoon! Tosin hieman epäilytti kun tiesin kälyn hiihdelleen huomattavasti pidempiä matkoja mitä itse olen hiihdellyt tänä talvena. Todettiin että mennään ja katsellaan miten menee. Mukaan lähdettiin me kolme (minä, isäntä ja käly) sekä Sissi-koira. Sissin oli tarkoitus vetää emäntäänsä, mutta ei hän oikein innostunut touhusta, joten aikamme katseltuamme meininkiä, Sissi päästettiin vapaaksi juoksemaan rauhassa emäntänsä rinnalla. Tässä kohtaa lienee tarpeellista mainita että kamera jäi autoon - nyyyh.

Lähdimme liikkeelle Sulkavan soutustadionilta, siitä samasta paikkaa mistä kesällä lähdetään Sulkavan soutuun. Olin jotenkin ajatellut että ladulla käveleminen on etelän itsekkäiden ihmisien tapa, mutta harmikseni huomasin että se sama tapa näky olevan voimissaan myös Sulkavalla. Jouduin todellakin pidättelemään itseäni etten olisi maininnut jollekkin kylänaiselle, jolla oli 4-6 pientä taaperoa mukana jäällä että nyt oikeasti, älä opeta lapsia kävelemään ladulla, vaan opeta kävelemään ladun ulkopuolella. Samoin vastaan näytti tulevan keski-ikäinen pariskunta jonka mielestä ladulla käveleminen on vaan kivaa. En tykännyt näistä. Päätin kuitenkin pitää mölyt mahassani ja olla pilaamatta omaa nautintoani sen enempää. Siitä se oikeastaan lähtikin, päätettiin siirtyä myös isännän kanssa hangen puolelle... kälyhän oli koiran kanssa mennytkin koko ajan hangella kuuliaisesti.

Ja mikä ihme, hanki ei upottanutkaan. Hanki kantoi! Ja siis minutkin :D Aurinko paistoi, hanki kantoi, en tiedä voiko olla mitään mahtavampaa. Tuntui aivan kuin olisi hiihtänyt ladulla, mutta ehdottomasti oli päästävä hiihtämään niin ettei siinä ollut kenenkään jälkiä edellä. Hih. Me hiihdettiin isännän kanssa noin 10 km, käly hieman enemmän. Me käytiin välillä tutustumassa Kukkapäähän ja ravintola Romantikaan. Ja tottakai juuri ennen Kukkapäätä, keskittyminen herpaantui, väsymys alkoi painamaan ja hanki alkoi pehmetä ja tietysti törsät. Tällä kertaa onneksi pehmeään lumeen, mutta sieltä ylös nouseminen meinasikin olla jo haastavaa. Hyvin siitäkin selvittiin ja päästiin nauttimaan Romantikaan lämmintä mehua terassille. Kauaa ei taaskaan malttanut olla paikallaan vaan matka jatkui takasin soutustadionille ja Sulkavalle syömään! Sykemittari oli ollut iloisesti kassissa sekä luistelureissun että hiihtoreissun, mutta uskon että kaloreita paloi ihan kiitettävästi.

Tämä talvi on ollut uskomattoman ihana. Se on todellakin suosinut ulkoilukelejä ja ulkolajeja. Nyt näyttää siltä että ihana uskomaton talvi on saanut jatkokseen uskomattoman upean kevään. Ei juurikaan ole tehnyt mieli viettää aikaa sisätiloissa näillä ilmoilla, liikuntakin on pääosin suoritettu ulkona ja hyvä niin. Sisällä tulee istuttua ihan riittävästi muutenkin. Tämä ajatuksissa, vähän yli kuukauden päästä siirrymme Hakassa kesäaikaan ja myös ohjaamani kahvakuula siirtyy ulos. Ihanaa kun pääsee tekemään liikkeitä mitä sisällä ei mielellään halua tehdä. Toivottavasti vanhat kuulailijat innostuvat ulkokuulailusta ja toivottavasti myös uusia kuulailijoita löytyy mukaan! Kerron tarkemmin tunnin ajankohdasta kun tiedän itsekkin enemmän. Siihen asti, mukavia kevätpäiviä kaikille, menkäähän ulos!

ulkoiluterkuin,
Katja

Akupunktioo ja tuuraustunteja

Edellisessä blogissa jo kirjoittelin että olin aloittanut akupunktiohoidon. Viime viikolla akupunktio jatkui, torstaina olin taas neulottavana. Tekijä on opetellut myös kiinalaista lääketiedettä kymmenen vuoden ajan sekä tutustunut myös kalevalaiseen jäsenkorjaukseen. Toisella hoitokerralla (kuten myös ensimmäiselläkin kerralla) hoitaja katsoi kieltäni ja totesi sen olevan kosteampi kuin normaalisti, joka viittaisi siihen, että perna ei toimisi normaalisti. Tätä tukisi kuulemma myös tapani unohdella asioita. Todellakin, asioita on tupannut viime aikoina unohtumaan enemmän kuin ennen. Itse olen tulkinnut sen johtuvan siitä, että tällä hetkellä elämässä on vaan niin monta asiaa menossa, että ei ole ihmekkään jos asioita unohtuu. Viimeksi unohdin ruokapaikkaan käsilaukkuni, ei muuta kun kotiin päästyäni auto ympäri ja kohti ruokapaikkaa noutamaan veskaa. Sinällään akupunktiohoito on minua auttanut, että kun hoito on otettu torstaina niin lauantaina olen täysin ratkipoikki ja katki. Voisin nukkua koko päivän lävitse, tämä sama kävi viikko sitten ja myös viime lauantaina.


Onneksi sunnuntaina oli jo virkeä olo ja kävimmekin isännän kanssa testaamassa Vesilahden retkiluisteluradan. Rata sinällään oli mukava lenkura, mutta valitettavasti joku oli halunnut ajaa jäällä moottorikelkalla ja mönkijällä, juuri siitä kohtaa mikä siis oli tarkoitettu luisteluun. Samoin ulkoilijoita oli kävelyttämässä koiriaan ihan iloisesesti luisteluradalla ja toki sieltä löytyi jätöskasoja. Valitettavasti retki osoittautui pettymykseksi. Pyörähdimme lenkin ympäri kahteen kertaan eli matkaa tuli noin 5 km ja saldona myös yksi kauden rumimpia kaatumisia. Olin ehtinyt luistella alle 50 metriä kun tuli hieman märempi kohta vastaan. Ajattelin että se on vaan siitä päältä märkä, luistelen tuolta ihan reunasta varovaisesti... noh, lopulta siinä kävi niin etten ehtinyt kissaa sanomaan kun pötkötin jo mahallani vesilammikossa. Kohta siis ei ollut hieman märempi vaan täysin pehmeä mihin luistin tökähti kun täi tervaan. Tämä tietysti täysin omasta valinnastani johtuva kaatuminen ei varsinaisesti parantanut kokemusta radasta.

Joka tapauksessa luistelun jälkeen päätimme lähteä kotona myös hiihtämään. Tuttu lenkki Lotilan järven ympäri 5.2 km vapaalla hiihtotavalla. Sisuuntuneena aamun epäonnisesta luisteluretkestä päätin, etten pysähdy ennen tiettyä maamerkkiä. Hiihdin rauhalliseen tahtiini, sykkeistä huolimatta tiukasti eteenpäin. Olin ylittänyt jo selkeästi oman maamerkkini kun tuntui että nyt alkaa tuntumaan mahdottomalta sykkeen suhteen, joten livautin itseni latu-uralle ja jatkoin hiihtämistä tasatyönnöin ja varoen vuorohiihtoa, kyllä, perinteistä vapaan välineillä. Jahka syke oli tasaantunut hieman maltillisemmalle tasolle jatkoin taas vapaata hiihtoa. Muutaman kerran lipsautin vielä tasatyöntöön, mutta en pysähtynyt kokonaan kertaakaan, mistä olen älyttömän tyytyväinen. Lenkki tuli kierrettyä n. 35 minuuttiin, keskisykkeen sykkiessä 158 ja maksimit 178.

 Eilinen maanantai oli maistiaisia ensi viikosta. Kävin tutustumassa toiseen kuulatuuraustuntiini Tampereella ensin, sitten surautin ensimmäiseen kuulatuurauspaikkaan ja ohjasin siellä innokkaille opiskelijoille kahvakuulakolmivarttisen. Sieltä surautin Valkeakoskelle kohti omaa kahvakuulakolmivarttista ja venyttelypuolituntista. Vaikka nappasin proteiinipatukan ennen Valkeakosken tunteja niin siitä huolimatta kotiin palattuani olisin voinut syödä vaikka koko jääkaapiin. Energiavaje oli valtava. Kaiken hässäkän keskellä en ollut muistanut laittaa sykemittaria päälle mihinkään noista tunneista - tai ekalla tunnillahan ainoastaan pistäydyin fiilistelemässä eli en ottanut edes kuulaa käteeni. Ensi viikolla sitten on ohjelmassa kaikkien noiden kolmen tunnin ohjaus ja tarvii ehdottomasti suunnitella tankkaus paremmin kuin tällä viikolla. Sinällään olen innoissani ohjaamisesta, olen huomannut että alkuaikojen salajännityskin on kadonnut, tunnin jälkeen ääni ei katoa vaan on ihan normaali :)

Samoin minun viime viikon oppejani on ollut siirtyminen Spotify-aikaan. Hankin itselleni suoraan Premium-version, jotta saan musat myös siirrettyä puhelimeeni ja sitä kautta soitettua jumppatunneilla niitä ilman että tarvii miettiä onko CD mukana ja onko se mennyt rikki repussa jne. Kaiken tämän humpan lisäksi vedin elämäni ensimmäisen keho ja mieli-tunnin KunnonLeideille Hakassa. Palaute oli rohkaisevaa, joten huomenna KunnonLeidit saa saman tunnin. Tämä ei jää pysyväksi tunnikseni, olin ainoastaan sijaistamassa vakituista ohjaajaa.

Opiskelupuolella loppusuora PT-putkesta on jo näkyvissä. Enää pari viikkoa ja on loppukokeet. Kääks! Olen kerrannut lihaksia, niiden lähtö- ja kiinnityskohtia, kestävyysoppia, ravinto-oppia... ja kaikkea mitä vaan mahdollista! Kohta tulee perinteinen paniikki :) Vielä tehtävänä on kirjoittaa loppuraportti harjoitusasiakkuudesta sekä tietysti kirjallinen koe. Näitä odotellessa ja kertausta suorittaessa.

energisin terveisin,
Katja

Kaupissa hiihtämässä

Eilen keskiviikkona kävin pitkästä aikaa hiihtämässä vapaalla hiihtotavalla Tampereen Kaupissa. Minulla oli pari tuntia aikaa töiden ja kertaussession välissä, joten ei muuta kun kamat niskaan ja ladulle. Lähdin varovasti liikkeelle, vasemman monon saaminen siteeseen tuntuu olevan henkimaailman juttuja ja se onnistui jo viidennen minuutin kohdalla ;) Yritin lähteä varoen liikenteeseen jotta jaksaisin hiihtää aina Niihaman majalle asti. Jäällä menon jälkeen oli aika jännää lähteä maastoon missä on ylä- ja alamäkiä. Vaikka tykkään älyttömästi laskettelemisesta ja vauhdin hurmasta täytyy todeta että tavalliset sukset jalassa jännittää melkosen paljon tulla vauhdikasta mäkeä alas. Mutkassa tulee mieleen, että kunhan nyt vaan joku kevyempi yksilö ei olisi mutkan takana etenemässä hitaampaa vauhtia ja ettei tulisi törmäystä. Yhden tapauksen ohitin alamäessä! Ja SportsTrackerin mukaan maksimi vauhti oli 33 km/h:ssa ja voin kertoa että se ei tullut tasasella hiihtäessä.

Olen hiihtänyt vain kerran aikasemmin Niihaman majalle, joten en täysin muistanut maamerkkejä mistä on mikäkin matka. Muistelin että ajotie ylitettiin kolmeen kertaan ja että matka on noin 4 km suuntaansa. Eka kyltti tuli vastaan kun olin hiihtänyt 2.3 km, hei nyt ollaan jo yli puolen välin ja en ole vielä pysähtynyt lepäämään. Mahtavaa! Sykkeet nyt tietysti oli turhan korkeat, mutta ei niin korkeat etten olisi pystynyt etenemään. Matkan varrella kiinnitin huomiota että retkiluistelu on hionut myös hiihtotekniikkaani. Pysyin Mogren-tyylissä lähes koko ajan. Ainoastaan ylämäkeen vaihdoin kuokalle ja takasin tullessa yhdessä tosi pitkässä ylämäessä jopa ankalle. Mutta se oppi, huomasin että kuokassa ja ankassa sain keskitettyä lantiota suuntaamaan liukuvalle sukselle enemmän ja se teki hiihdosta helpomman. Jee!

Mun luistelusukset ja -sauvat <3

Ostin Niihaman majalta lämpimän mehun ja jäin juomaan sitä ulos. Koska itse hikoilen liikkuessani ihan reilusti valitsin ennemmin ulkotilan kuin että menen sisälle ja riisun ja kylmetyn joko paikallaan istuessani tai viimeistään takaisin pihalle tultaessa. Viime kerralla jo kiinnitin huomiota että myös ladun varressa on termoskannussa mehua, lisäksi vieressä on pahvimukeja, kyltti 1.50 € sekä pieni raha-astia mihin rahat voi sujauttaa. Niihaman majan henkilökunta kertoi että termoskannu on ladun varressa myös majan mennessä illalla kiinni klo:20 ja palvelee siinä niin kauan kuin mehua riittää. Tämä siis toimii vielä nykyaikanakin. Myyjä kertoi että myös rahat säilyy astiassa (ja ilmeisesti siihen maksetaan myös kun mehua ostetaankin). Aivan huikeeta toimintaa. Toivotaan että jatkossakin mehutarjoilu on ja pysyy asianmukaisesti ladun varressa.

Niihaman majan tunnelmalliset telttaparkit.

Mehutauon jälkeen olikin aika lähteä takaisin päin. Loppumatkasta tullut varpaiden jäätymistunne oli lyhyen jaloittelun myötä kadonnut. Koska jäätymistä ei tule luistelussa uskon, että on vielä joku pieni juttu mitä pitäisi tehdä/lämmitellä ennen hiihtoa ettei sitä tulisi hiihtäessä. Tällä hetkellä en käytä enää hiihtosukkaa, missä siis on kompressio. Kokeilun vuoksi jätin sen kotiin ja pitäydyin tavallisessa puuvillasukassa ja ehkä se on yksi syy tuohon jäätymis/puutumisasiaan. Matka kohti Kauppia alkaakin melkoisella ylämäellä - puuuuuuuh! Tässä mäessä oli pakko ottaa ankka-tyyli käyttöön ja mäen päällä oli pakko puhaltaa hetken aikaa sykkeitä alas. Uskon, että juuri tässä kohtaa kellotin matkan maksimisykkeen 178. Takasin tullessa käytin ehkä enemmän tasatyöntöä perinteisen ladulla, mutta kyllä minä siellä vapaatakin pistelin menemään. Matka meni yllättävän nopeasti takaisin päin, miten se onkaan aina mahdollista että kotiin päin matka taittuu nopeammin?

Retken yhteenveto SportsTrackerin mukaa 9 km, maksimivauhti 33 km/h ja keskivauhti 8,7 km/h. Sykemittarin mukaan yhteiskulutus yli 700 kcal, keskisyke 152 ja maksimi 178. Sanotaan nyt vaikka näin että ei tämä lenkki peruskestävyyttä kehittänyt. Jokatapauksessa oli mukavaa hiihtää itsekseen omaan tahtiin, kuunnella hiljaisuutta ja katsella metsäisiä maisemia.

Lenkin jälkeen olikin vuorossa tankkaustreeni, meitä oli jämäkkä 8 hengen porukka kokoontumassa kertaamaan yhdessä tulevaa lisenssikoetta varten. Kertasimme METtejä, lihaksia, liikeanalyysejä sekä muita mieltä askarruttavia asioita. Ryhmäopiskelusta kyllä saa älyttömästi voimaa, sitä mitä ei itse muista, toinen muistaa. Itseopiskelu jatkuu meillä kaikilla taatusti vielä kotona ja innolla odotan seuraavaa tankkaustreeniä.

kuntoiluterveisin,
Katja

Ulkoilemassa

Eilen piti mennä hiihtämään, mutta tuli kävästyä Ideaparkissa, joten se sloti kului siihen. Iltapäivä vietettiin rentojen kutsujen merkeissä Kangasalla, jonne olikin älyttömän liukkaat tiet ajella. Ja ilta sujahti pimeäksi joten ulkoilut jäi tekemättä lauantaille. Tänään lähdettiin kuitenkin kokeileen miltä se lähijärven ympärihiihto vapaalla tyylillä tuntuisi. Tarkoitus oli lähteä ihan rauhassa liikkeelle, ilma oli kaunis aurinkoinen ja pakkasta n. 5 astetta. Mulla oli lihasmuistissa vielä retkiluistelun vaivattomuus ja polkasin matkaan samalla ajatuksella. Samalla liu'ulla ja ilmeisesti samalla intensiteetillä.

Ensimmäiset 2 kilometriä meni putkeen ilman että tarvitsi pysähtyä tasottamaan sykettä. Siinä kohtaa kun pysähdyin etsin katseellani järven jäältä että mihinkäs se hiihtokaveri jäi. Sieltähän se perästä tuli ja valitteli että lähdin turhan kovaa matkaan, siihen kohtaan aikaa oli kuulemma kulunut 12 minuuttia, itse en tarkastanut Sports Trackeria enkä sykemittaria. Joo, sykkeet nousi turhan korkealle, toisaalta yritin pitää tasasen vauhdin kun olin lähtenyt. Matka eteni turvallisesti Mogrenin tekniikalla, tarkoituksella tähdäten työnnön vasemmalle potkulle. Minulle se luontaisempi puoli tuntuu olevan oikea ja sen vuoksi tarkoituksellisesti yritin harjoituttaa myös vasenta puolta. Niin ne ammattilaisetkin kuulemma tekevät, harjoittavat heikompaa puolta olikohan 60 % treeneistä.

Mun viimemetrien tyyliä, riittävän kaukaa otettuna ei näy ees oudot asennot :)

Sukset oli käyneet voitelugurulla kylässä ja pohjaan oli niitattu tosiaan parafiinit, mutta joku tökki. En tiedä oliko ne minun omat jalat, mitkä oli vielä alkuviikon flunssasta vajaakuntoiset vai missä oli vika, mutta liuku tökki. Alkuun taas säären etuosa tuli hyvinkin ikävälle tuntumalle, muita tuntemuksia ei kehossa ehtinyt tulemaan hiihdon aikana. Tai toki, kyllähän tuli nautittua tuosta jännästä valoilmiöstä, uskokaa tai älkää, kevät sieltä on tulossa :) Linnut liversi jo siihen malliin että ihan kuin olisi ollut jo maaliskuun iltapäivä.

Valkeakosken kaupungin liikuntatoimi on ilmoittanut Lotilan järven ympäri kulkevan hiihtolenkin mitaksi 5.4 km. Isäntä on saanut omalla Sports Trackerilla mitaksi kaksi kertaa 5.1 km ja kaksi kertaa 5.3 km - ja vaikka hiihdetään tasan sama reitti minun mittari näytti 5.5 km. Noh, eihän se toki niin tarkkaa ole. Aikaa meni lopulta 39 minuuttia. Ensimmäisen pysähdyksen jälkeen pysähdyksiä rupesi tulemaan useammin ja useammin. Noh, ehkä joku päivä. Keskisykkeet oli tosiaan lenkillä 160 ja maksimit 177, ei mennyt niin kun olin suunnitellut. Lisäksi hiljaa hiihtäminen on älyttömän vaikeeta, tasapainon kanssa tulee ihan extrahaastetta...

Kotiin päästyämme huomasin että pohkeet oli vetänyt ihan jökkiin hiihdon aikana. Pitää oikein pohtia tätä miksi näin. Viikko sitten kun oltiin retkiluistelemassa niin 25 km ei aiheuttanut pohkeisiin suurempia tuntemuksia. Jotain outoa tässä nyt on. Sen lisäksi hiihtosukat oli karannut multa johonkin pyykin syövereihin, joten hiihdin tavallisilla sukilla ja tässä tulee kliimaksi, varpaat alkoivat muuttumaan tunnottomaksi vasta ihan viimeisillä sadoilla metreillä. Onko sattumaa sekä tuo että pohkeet jumittuivat ja että minulla ei ollut tukevia hiihtosukkia? Entäs se, että minulla oli tavalliset puuvillasukat ja silti varpaat rupesi osoittamaan puutumisreaktiota ihan loppumetreillä? En tiedä, mutta pian pitäisi tietää. Jos meinaan ostaa retkiluistimet luistelumonoihin pitäisi varmistua että pystyn niillä luistelemaan ilman että varpaat muuttuu tunnottomiksi tai jäätyy... Ensi viikolla toivottavasti pääsen bikini-baariin katsomaan mitä Hiking Travelilla on tarjolla myytäväksi.

Kartta Rapolan muinaismuistoalueelta.

Mulla on ollut kova hinku päästä Rapolan harjulle lumikenkäilemään, käytiin tsekkaamassa myös se tänään iltapäivällä. Etenemistahti ei ollut päätä huimaava mittariston mukaan, mutta minulle se oli sopiva. 40 minuutissa pyörittiin 1.3 km harjua ylös ja alas. Välillä jopa pyllyllä liukuen. Joka tapauksessa oli jylhää maisemaa, ihanaa puhdasta, raikasta ilmaa sekä tietty parasta seuraa oman aviomiehen matkassa :)

Jylhää maisemaa.

Rauhallisella lumikenkäilyllä ehtii katsoa luonnon ihmeitä, kuten oudosti kasvavaa puuta.

Tai jonkun pienen otuksen jättämiä jälkiä...

Mulla alkaa olemaan PT-putki loppusuoralla. Ensi viikonloppuna on 5. lähijakso edessä ja sen jälkeen kuukauden päsätä 6. lähijakso ja loppukokeet. Jaiks! Valmistautumistahan on tehty pitkin matkaa, tällä viikolla tuli kertailtua lihaksistoa uudestaan mm. lataamalla Windows-puhelimeen uuden softan Visual Anatomy Lite. Ilmaisversiossa on jo mahdollista tutustua melkoiseen tietomäärään lihaksiin, luihin, verenkiertoon jne... Parasta, että siinä on myös kyselymoodi eli voin tentata itseäni osoittamalla lihasta ja miettimällä mikä se on ja katsoa vastauksen vasta sitten. Tekniikka <3

Nyt kun takka loimuaa olohuoneessa taidan kirmata vielä saunaan pyyhkimään ulkoiluhiet ja leffan tuoksut pois. Oli huippu viikonloppu!
 

ulkoiluterkuin,
Katja

Luisteluhiihtotekniikkaa ja omaa harjoittelua

Tämä viikko onkin mennyt älyttömän nopeasti. Keskiviikko iltana olimme kaverini Tainan kanssa luisteluhiihtotekniikkaa oppimassa tällä kertaa Tampereen Pyrinnön opettamana (lue Tainan teksti täältä). Aivan alkuun sykemittarini halusi päivittää painoni ja siitähän se ilo irtosikin, muutama kilo on karissut ja sykemittari riemuitsi siitä. Toki itsekkin, mutta pakkasessa olisin vaan tahtonut laittaa sykemittarin päälle :) enkä jäädyttää sormiani.

Meillä oli kolme opettajaa ja ensin suoritettiin niin sanottu poroerottelu sprinttihiihdon merkeissä. Lähdettiin hirveellä ryskeellä hiihtään Kaupin sprinttirinkulaa lävitse ja ekaan mäkeenhän se tökkäs. Oma suksi siinä kohtaa olisi vielä luistanut, mutta edellä meni niin leveetä haaraa ettei ohitse päässyt vaikka hän huusikin että menkää ohi vaan. Noh, ei siitä muutkaan ohi menneet, mutta peli oli siinä kohtaa pelattu. Mäen huipulla varvattiin kaverini kanssa hitaammin noussut rouva ja lähdimme laskemaan alaspäin kohti maalialuetta. Maalissa meidät jaettiin kahteen eri porukkaan, niihin ketkä oli nopeampaa hiihtäneet ja niihin ketkä hitaampaa. Me päästiin hitaampien hiihtäjien seurueeseen ja olin ihan tyytyväinen ryhmäjakoon.

Alku aloitettiin erilaisilla liukuharjoitteilla. Ensin ainoastaan yksi suksi jalkaan ja ei kun liukumaan. Rata mitä hiihdimme oli hiihtäen tehty ja siinä oli tosiaan n. 10 rataa vierekkäin. Se, mitä opettajat (meidän ryhmä sai 2 Jarmoa) ei muistaneet painottaa oli että kyseessä EI ole kilpailu vaan tarkoituksena on liu'uttaa suksea mahdollisimman pitkään. Päästyämme radan päähän (n. 50 metriä) käännyttiin ympäri ja jatkettiin samalla jalalla liukumisia. Loppusuoralla minulla alkoi jo polttelemaan reisissä, kyllä tuntuu! Itse olisin mieluusti jättänyt siihen, mutta niin vaan opettajat ohjeisti lähtemään vielä yhdelle varville. Tunnustan, lintsasin vähän :) Sitten tehtiin sama toisella suksella ja lopuksi niin että molemmat sukset jalassa ja sauvat käsissä pyrkien kuitenkin pitämään painon vuorotellen toisella suksella.

Näiden harjoitteiden jälkeen pääsimme tosi toimiin ja lähdettiin treenaan kuokkaa pesäpallostatdionilla olleella radalla. Rata oli ovaali, joten kaarrehiihtoa tuli melko paljon. Itse kun olin toisella tekniikkakerralla lyhyen ajan sisään, täytyy todeta että kyllä oppi oli mennyt perille. Kuokka kulki hyvin, kuten viimeksikin.

Wassu oli vuorossa seuraavana ja siinä kohtaa järjestäydyimmekin kahteen ryhmään, meidän ryhmään tuli 3 + opettaja. Meidän ryhmä oli suhtkoht tasainen osaamisiltaan, meille riitti suhtkoht sama aika tehdä harjoitteita niin että saimme siitä hyvin irti olennaiset. Päätimme hiihtää ainoastaan suoranpätkää ja sit kääntyä takaisin, jotta ei tarvisi keskittyä kaarrehiihtoon niin paljoa. Koska keli oli äärettömän luikas, piti wassussakin keskittyä niin että oikeasti liukui riittävän pitkälle kummallakin suksella, jotta ehti työntämään joka potkulla.

Mogren oli vuorossa viimeisenä, huomasin itseltäni että varsinkin kaarteeseen tullessa, minulla karkaa helposti kuokalle. Opettaja lohdutteli että Mogrenin ja kuokan väli on oikeastaan melko pieni, joten sitä ei sinällään kannata murehtia.

Illan lopuksi säntäsimme saman sprinttipätkän uudelleen. Vahingosta viisastuneena syöksyin aikalailla kärjen tuntumassa matkaan, näin sain tulla melko rauhassa nousun... ja mikä nousu siitä tulikaan! Ylhäällä sykkeet 187, jep jep. Pieni hengästyspaussi päästi pari ohitseni laskuun, ketkä kuitenkin jäivät epäröimään pienen mäen nyppylän päälle ennen seuraavaa laskua. Itsellä oli vauhti päällä ja huikkasin vaan kavereille että latua, täältä tullaan nyt! Latua tuli, kukaan ei jäänyt kenenkään jalkoihin, tiukka viimeinen kaarre myös pysyttiin pystyssä, joten varsin tyytyväinen voi olla loppurutistukseen. Kahden tunnin tekniikka, 1300 kcal sykemittarin mukaan poltettuna, hiihdettynä n. 8 km. Kyllä oli emäntä puhki.

Mieluusti olisin lähtenyt jo heti uudelle hiihtoretkelle, mutta pakkanen pakotti hillitsemään vauhtia. Lähijärven jäälle tehtiin ladut torstaina, mutta vasta sunnuntaina ehdimme ladulle isännän kanssa. Yöllä satanut lumi teki pohjasta ainakin minulle erittäin vaikeasti hiihdettävän. Jalkoja piti nostaa korkealle, jotta pääsi pakkaslumen ylitse ja siihen tekniikkaan keskittyminen meinasi mennäkkin että pysyy pystyssä. Noh, joka tapauksessa, minä oikasin pari lahtea ja päädyin hiihtämään vähän yli 5 km. Jalat on tässä kohtaa poikki ja painaa tonnin! Kivaa oli kuitenkin viettää aikaa ulkona raittiissa ilmassa. Ajattelin lähteä hakemaan kaupasta hedelmiä ja tehdä hedelmäsalaatin illan vierailijoille.

Päivä näyttää pidentyneen jo sen verran, että ulkona ei ole vielä pimeää, menkää nauttimaan raittiista ulkoilmasta, muodossa tai toisessa.

Kuntoiluterveisin,
Katja

Luisteluhiihtokurssilla vol1

Mä joskus ihmettelen miten päätyy tämmösiin tilanteisiin, mutta niin taas kävi. Olin puhunut bussitutun kanssa että pitäs opetella luisteluhiihtotekniikkaa, koska ostin uudet sukset (ja haluan oppia ja en ole sinällään sitä sitten kouluajan harjotellut pahemmin). No niin, ensimmäinen askel oli siis otettu ja Atomicit ostettu uudenvuoden aattona. Toinen askel olikin bussituttuni joka tökkäs käyntikortin käteeni tällä viikolla että soita hänelle, hänen mies on luvannut sunnuntaina ohjata muutamalle muulle luistelutekniikkaa, ja jos vaan meille sopii niin me mahduttaisiin mukaan myös! Voi taivas miten teki mieli kiljua ja hyppiä innosta yhtä aikaa. Näin ne palaset vaan loksahtaa kohdilleen.

Sunnuntaiaamu koitti ja isäntä oli laittanut jotain luistavaa suksien pohjaan joten ei muuta kun kamat kasaan ja Luumit ladulle. Paikalle tullessa siellä odotteli jo muu joukko meitä, mutta hyvin me toisemme löydettiin.

Tässä meidän tekniikkaope Sami Pietilä. Tuhat kiitosta kärsivällisestä opetuksesta :)

Minä en ollut koskenutkaan uusiin luistelusuksiini joten ensimmäinen haaste oli saada mono siteeseen kiinni. Toinen jalka kiukutteli melko paljon, mutta kyllä me se kiinni saatiin (ja myöhemmin myös auki). Ensimmäinen harjotus tehtiin kuokka-tyylillä hyvin loivaan ylämäkeen. Kuokka tuntui olevan luontevaa meikäläiselle ja sainkin heti palautteen että meni täydellisesti, jep, huipulta lähdettiin siis liikkeelle :) Kuvia ei vielä siinä kohtaa ehditty napsimaan. Suomen ampumahiihtoliiton sivuilta löyty näpsäkkää materiaalia kuokasta, katsohan linkki.

Tässä oltiin tultu kuokalla ylös mäki ja ylhäällä palautteet sekä palautetta laskuasennoista.

Siinä kohtaa kun lähdettiin kapuamaan ihan oikeeta mäkee ylös, minulla vaihtui automaattisesti oma menemiseni ankka-tyyliin kun vauhti loppui kesken. Seuraavalla nousulla muut harjoittelivat myös ankkaa, tässä erään kurssilaisen tyylinäyte. Ankkaan sain lisävinkin vielä, että kannattaa kääntää lantiota vähän liukuvan suksen puoleen, jolloin lihakset pääsevät hieman helpommalla. Tämä vinkki jäi vielä odottamaan seuraavaa kertaa, lupaan silti pitää sen visusti mielessäni.

Ankalla ylös, vähän kuin haarakäyntiä, mutta suksea liu'utetaan. Sauvat antavat vauhtia vuorotellen aivan kuin sauvakävelyssä.

Ankan jälkeen otettiin tosiaan tiukka laskuasento, kyynärpäät polviin, sauvat vaateriin ja ei kun menoks! Laskettiin vähän kauemmaksi koska seuraavassa olisi vuorossa Wassberg-tekniikan harjoittelua. Tässä joutuikin laittamaan kaiken keskittymisen peliin että muisti ja ehti työntää tasatyönnön omaisesti jokaisella potkaisulla siinä kohtaa kun paino on täysin toisen suksen päällä. Välillä unohtu, välillä muisti, muutaman kierroksen jälkeen tämäkin alkoi kyllä sujua hienosti.

Sitten vasta vauhtia kun on KOKO paino samalla suksella.

Tämän jälkeen lähdettiin treenaamaan Mogrenia, isäntä oli tässä erityisen hyvä. Jotenkin itselle jäi kuokka ja Wassu päähän ja piti keskittyä äärettömästi siihen että mitä olen tekemässä juuri nyt. Ihan parasta stressin unohdustaktiikkaa kylläkin :) juuri muuta ei mahtunut päähän kun liuku, liuku ja työntö...

Tässä Sami kiihdyttää eka Wassulla ja vaihtaa sit Mogreniin.

Mogrenin mallia.

Mogrenin tyyli on sitten menoa ja meininkiä, pois alta kävyt ja männynkävyt, nyt tullaan ja kovaa! Toki, tätäkin tekniikkaa voi hiihtää hiljaa, kunhan tasapaino ja pää pysyy mukana. Kaiken kaikkiaan olimme äärimmäisen tyytyväisiä tähän mahdollisuuteen. Oli mukava aamupäivä pihalla, opimme paljon uutta vaikka kaikki ei välttämättä heti siirtyneetkään käytäntöön. Varokaahan vaan, kohta nähdään latujen uudet kuninkaalliset. Kiitos mahtavalle opettajalle ja huipulle opiskelijatiimille, oli ilo viettää aikaa teidän kanssa. Tekniikan jälkeen muut lähtivät vielä pidemmälle lenkille, mutta minulta loppui siinä kohtaa polttoaine, kiersimme kilometrin lenkin ja lähdimme kotia kohti. Luistelusukset on nyt korkattu mahtavassa opissa.

nauttikaahan ulkoilmasta - kuntoiluterveisin,
Katja

Ulkoilman lumoissa

Nyt on korkattu hiihtokausi ja vielä useampaan kertaan, tai siis ainakin kahdesti. Jaa kuvia, noh - sanotaanko nyt niin että kuvia otettiin ja yksikään niistä ei ole julkaisukelpoinen... oisko se sit kuitenkin ennemmin kameran vika kun mallin tai kuvaajan? Noh, tässä jokunen niin pääsette niihin fiiliksiin missä itekkin olin. Hiihtokausi korkattiin jouluaattona Valkeakosken Korkeakankaalla 5 km perinteisellä ladulla. Latu sopii hyvin sunnuntaihiihtäjälle, sinne tulee jopa valot, joskaan ei heti hämärän alettua. Saatiin ihan rauhassa hiihdellä, ei ollut yhtäkään vastaantulijaa. Toinen meistä meni vapaalla, minä perinteisellä: luistelusukset kun odottavat vielä ostajaansa liikkeessä. Nykyiseet Fischerin sukset on ns. välikelin mallit eli nämä on niitä harvoja millä uskottiin voivan sekä luistella että hiihtää perinteistä, noh, lopputulema saattaa olla ettei näillä nyt oikein kumpaakaan ainakaan kovin hyvin voi tehdä. Välineistä en sinällään purnaa, parasta on olla ulkona, mutta olisihan se miellyttävää jos 10 v. vanhoista monoista ei tulisi joka kerta rakkoa :)

Ilta alkaa hämärtyä jo varhaiseen, suksi luistaa paremmin taaksepäin kun eteenpäin. Monot on ankeat. Silti ulkoilma tuo hymyn huulille.

Näin upeeta baanaa on Korkeakankaalla - menkää hyvät ihmiset hiihtään, siellä on eritasoisia latuja aina kilpalatuihin asti ja matkaakin on monen mittasta. 

Blue moment.

Sitten koitti joulupäivä ja meidän omat joulupukilta lahjaksi saadut lumikengät pääsivät kokeiluun, ei kun metsän kautta jäälle tallusteleen. Ensimmäiset naurahdukset sain kun isäntä oli asentanut kengät väärin päin jalkoihin, nyt kun katson tuota kuvaa pohdin onkohan mun omatkin kengät väärissä jaloissa, joskin oikein päin. Noh, hyvin näillä mentiin eteenpäin metsässä. En kertaakaan jäänyt kiinni oksaan (jei!). Jäällä olikin ikävästi lumen ja jään välissä melko paljon vettä mikä ei ollut kiva asia. Pikkasen yli 10 asteen pakkasessa se sohjo jääty ikävästi lumikenkien pohjiin kiinni ja loppumatka kuljettiinkin "korot" kenkien alla. Ei se nautintoa vienyt, sen sijaan oppittiin taas lisää. Vielä ei voi kävellä ainakaan tämän järven jäällä lumikengillä (eikä suksillakaan ole sinne mitään asiaa).

Mun lumikengät <3

Tapaninpäivänä olikin vuorossa Tampereen Kaupin latujen korkkaus Tainan seurassa. Pyysin Tainaa ottaan meille jotain pientä evästä matkaan ja eikun nokka kohti kirpakassa 15 asteen pakkasessa Niihaman ulkoilumajaa. Perinteisellä hiihtotavalla mentiin ja täytyy sanoa että aaton pikkurykäsy oli saanut sekä minut että sukset sen verta auki että hiihto kulkikin jo melko mallikkaasti! Ohitettiin jopa yksi mummo ladulla ja se on oikeesti niin harvinaista herkkua tälle hiihtäjälle, että se on pakko erikseen mainita. Mummo hiihteli muuten samanmerkkisillä suksilla kun minäkin. Keli oli pikkasen rapsakka, mutta kylmä ei yllättänyt ennen kun pysähdyttiin ulos pikkutauolle. Vaikka oltiin pysähdyksissä max. 5 min, kyllä sen jälkeen oli kiire jatkaa matkaa ennen kuin vilu iskee. Siinä istuessa penkillä totesin tutun lauseen, voi jos näissä housuissa olisi hieman pidempi selkäosa...Vyötärö saisi tulla reippaasti puoleen selkään sen sijaan että taas tuli istuessa selkä paljaaksi.

Meitin eväät, termarissa lämmintä glögiä.

Oli siä muitakin, hiihtämässä meinaan :)

Siitähän se ajatus sitten taas lähti, alennusmyynnit alkaisi tänään torstaina, minä hyökkään heti päivätyön jälkeen katsomaan luistelusuksia sekä hiihtoasua. Jep, niin oli päättänyt ilmeisesti koko muukin maailma, näin suksia, näin pukuja, mutta mitkään ei tarttunut mukaan. Yritetään paremmalla onnella uusiksi tammikuussa. Jokatapauksessa hiihtoretki täydellisessä seurassa antoi semmosen endorfiinipläjäyksen, että koin pakottavana mennä vielä Sh´bam-kolmivarttiselle Kanavaan, noh, tuli ainakin liikuttua :)



talviulkoiluterkuin,
Katja