Kaupissa hiihtämässä

Eilen keskiviikkona kävin pitkästä aikaa hiihtämässä vapaalla hiihtotavalla Tampereen Kaupissa. Minulla oli pari tuntia aikaa töiden ja kertaussession välissä, joten ei muuta kun kamat niskaan ja ladulle. Lähdin varovasti liikkeelle, vasemman monon saaminen siteeseen tuntuu olevan henkimaailman juttuja ja se onnistui jo viidennen minuutin kohdalla ;) Yritin lähteä varoen liikenteeseen jotta jaksaisin hiihtää aina Niihaman majalle asti. Jäällä menon jälkeen oli aika jännää lähteä maastoon missä on ylä- ja alamäkiä. Vaikka tykkään älyttömästi laskettelemisesta ja vauhdin hurmasta täytyy todeta että tavalliset sukset jalassa jännittää melkosen paljon tulla vauhdikasta mäkeä alas. Mutkassa tulee mieleen, että kunhan nyt vaan joku kevyempi yksilö ei olisi mutkan takana etenemässä hitaampaa vauhtia ja ettei tulisi törmäystä. Yhden tapauksen ohitin alamäessä! Ja SportsTrackerin mukaan maksimi vauhti oli 33 km/h:ssa ja voin kertoa että se ei tullut tasasella hiihtäessä.

Olen hiihtänyt vain kerran aikasemmin Niihaman majalle, joten en täysin muistanut maamerkkejä mistä on mikäkin matka. Muistelin että ajotie ylitettiin kolmeen kertaan ja että matka on noin 4 km suuntaansa. Eka kyltti tuli vastaan kun olin hiihtänyt 2.3 km, hei nyt ollaan jo yli puolen välin ja en ole vielä pysähtynyt lepäämään. Mahtavaa! Sykkeet nyt tietysti oli turhan korkeat, mutta ei niin korkeat etten olisi pystynyt etenemään. Matkan varrella kiinnitin huomiota että retkiluistelu on hionut myös hiihtotekniikkaani. Pysyin Mogren-tyylissä lähes koko ajan. Ainoastaan ylämäkeen vaihdoin kuokalle ja takasin tullessa yhdessä tosi pitkässä ylämäessä jopa ankalle. Mutta se oppi, huomasin että kuokassa ja ankassa sain keskitettyä lantiota suuntaamaan liukuvalle sukselle enemmän ja se teki hiihdosta helpomman. Jee!

Mun luistelusukset ja -sauvat <3

Ostin Niihaman majalta lämpimän mehun ja jäin juomaan sitä ulos. Koska itse hikoilen liikkuessani ihan reilusti valitsin ennemmin ulkotilan kuin että menen sisälle ja riisun ja kylmetyn joko paikallaan istuessani tai viimeistään takaisin pihalle tultaessa. Viime kerralla jo kiinnitin huomiota että myös ladun varressa on termoskannussa mehua, lisäksi vieressä on pahvimukeja, kyltti 1.50 € sekä pieni raha-astia mihin rahat voi sujauttaa. Niihaman majan henkilökunta kertoi että termoskannu on ladun varressa myös majan mennessä illalla kiinni klo:20 ja palvelee siinä niin kauan kuin mehua riittää. Tämä siis toimii vielä nykyaikanakin. Myyjä kertoi että myös rahat säilyy astiassa (ja ilmeisesti siihen maksetaan myös kun mehua ostetaankin). Aivan huikeeta toimintaa. Toivotaan että jatkossakin mehutarjoilu on ja pysyy asianmukaisesti ladun varressa.

Niihaman majan tunnelmalliset telttaparkit.

Mehutauon jälkeen olikin aika lähteä takaisin päin. Loppumatkasta tullut varpaiden jäätymistunne oli lyhyen jaloittelun myötä kadonnut. Koska jäätymistä ei tule luistelussa uskon, että on vielä joku pieni juttu mitä pitäisi tehdä/lämmitellä ennen hiihtoa ettei sitä tulisi hiihtäessä. Tällä hetkellä en käytä enää hiihtosukkaa, missä siis on kompressio. Kokeilun vuoksi jätin sen kotiin ja pitäydyin tavallisessa puuvillasukassa ja ehkä se on yksi syy tuohon jäätymis/puutumisasiaan. Matka kohti Kauppia alkaakin melkoisella ylämäellä - puuuuuuuh! Tässä mäessä oli pakko ottaa ankka-tyyli käyttöön ja mäen päällä oli pakko puhaltaa hetken aikaa sykkeitä alas. Uskon, että juuri tässä kohtaa kellotin matkan maksimisykkeen 178. Takasin tullessa käytin ehkä enemmän tasatyöntöä perinteisen ladulla, mutta kyllä minä siellä vapaatakin pistelin menemään. Matka meni yllättävän nopeasti takaisin päin, miten se onkaan aina mahdollista että kotiin päin matka taittuu nopeammin?

Retken yhteenveto SportsTrackerin mukaa 9 km, maksimivauhti 33 km/h ja keskivauhti 8,7 km/h. Sykemittarin mukaan yhteiskulutus yli 700 kcal, keskisyke 152 ja maksimi 178. Sanotaan nyt vaikka näin että ei tämä lenkki peruskestävyyttä kehittänyt. Jokatapauksessa oli mukavaa hiihtää itsekseen omaan tahtiin, kuunnella hiljaisuutta ja katsella metsäisiä maisemia.

Lenkin jälkeen olikin vuorossa tankkaustreeni, meitä oli jämäkkä 8 hengen porukka kokoontumassa kertaamaan yhdessä tulevaa lisenssikoetta varten. Kertasimme METtejä, lihaksia, liikeanalyysejä sekä muita mieltä askarruttavia asioita. Ryhmäopiskelusta kyllä saa älyttömästi voimaa, sitä mitä ei itse muista, toinen muistaa. Itseopiskelu jatkuu meillä kaikilla taatusti vielä kotona ja innolla odotan seuraavaa tankkaustreeniä.

kuntoiluterveisin,
Katja

Nuha pitkästä ilosta

Minulle tuli flunssanpoikanen muistoksi ihanasta retkiluistelusta Rantasalmella. Sen vuoksi eilinen kuulatunti ja venyttely jäi pitämättä ja sen vuoksi minulla on tänään aikaa kirjoitaa blogiin. Rankka urheilusuoritus heikentää tilapäisesti ihmisen vastustuskykyä. Minulle kun oli perjantaina salaa hiipinyt kaktus kurkkuun ja matka Valkeakoskelta Sulkavalle sujuikin munkkipastilleja syöden sekä jännittäen näinköhän jää luistelut väliin. Käly tarjosi naista väkevämmän suunhuuhtelun perjantai-iltana (kyllä, kurlasin vodkalla ja yök se maistui pahalle) ja lauantaina kurkku ei ollutkaan niin kipeä joten onneksi päästiin luistelemaan.

Kuten edellisessä postauksessa jo aavistelin, meidän perheyhteisö hurahti retkiluisteluun siihen malliin että nyt on kurkittu terien ostoa omiin luistelumonoihin... Jos teillä on tietoa mistä saisi edullisesti retkiluisteluteriä, niin vinkatkaa ihmeessä! Itse olen vielä kahden vaiheella haluanko omani vaelluskenkiin vai luistelumonoihini. En nimittäin ole täysin varma onko luistelumononi täydelliset. Näillä muutamilla lyhyillä hiihtolenkeillä varpaani ovat olleet kylmissään. Pelkään pahoin, että monot pitäisi olla aivastuksen verran suuremmat. Muistissani on kuitenkin nuo minun välikelinmonot mitkä taas on ollut aavistuksen turhan isot ja sen vuoksi ne aiheuttaa minulle joka kerta rakot. Täytyy kokeilla vielä muutama kerta ennen kuin teen päätöksen.

Mietin edellisen postauksen jälkeen kenelle suosittelisin retkiluistelua ja en oikeastaan löytänyt ketään tai mitään kenelle en sitä suosittelisi. Retkiluistelu on mukavaa ulkoilua ja yhdessäoloa vaikka koko perheelle! Ainakin Rantasalmella oli myös koiria mukana. Itse en uskaltaisi antaa koiran vetää minua, pelkäisin että vauhti nousisi liian isoksi, mutta saisihan koiraa pitää pitkässä flexissä. Retkiluistelu on loistavaa tekniikkakoulutusta ajatellen luisteluhiihtoa. Koin ahaa-elämyksiä kun annoin luistimen vaan liukua jäällä että ai niin tältä sen kuuluisi tuntua (tai ainakin muistuttaa) myös ladulla mennessä. Sen vuoksi polte ladulle on nyt kuumempi kuin aikoihin! Tekisi niin mieli mennä koittamaan saanko sen idean luistinradalta siirrettyä myös hiihtoladulle. Joten sovitaanko nyt, että flunssa katoaa tänä iltana mun kropastani, kiitos!

Meillä isäntä varustautui tähän flunssan katoamiseen ja antoi meidän luistelusukset voideltavaksi yhdelle voitelu-Gurulle Valkeakoskella. Guru on ehkä yli 70 vuotias ja hoitaa edelleen paikallisen hiihtoseuran suksia sekä siinä sivussa myös meidän tavan tallaajien suksia. Minun suksillani on hiihdetty alle 30 km tänä vuonna ja siitä huolimatta Gurun palaute oli, että sukseni on hiihdetty kuiviksi. Tarkoittaen, että minun olisi pitänyt joka kerta sivellä pikavoidetta suksen pohjaan kun lähden liikkeelle. Minä, joka en ole voidellut tosiaan niitä välikelinsuksiani varmaan viimeiseen kolmeen vuoteen, voin kertoa ettei tullut mieleenikään että suksia pitäisi useammin huoltaa. Joka tapauksessa Guru laittoi meidän suksen pohjiin parafiinit ja kehoitti katsomaan jatkossa kun hiihdän että jos tulee harmaata suksen pohjaan se tarkoittaa sitä, että pitäisi harjata suksen pohja kevyesti. Sitten kun harmaata tulee toisen kerran, suksi on syytä viedä uudelleen voideltavaksi parafiinillä.

Hyvät ja selkeät neuvot. Nyt vaan sitten vielä muisteleen että laitetaanko parafiinin päälle vielä jotain luistovoidetta? Guru suhtautui melko nihkeästi pikaluistovoiteeseen. Totesi, että sillä hiihtää 5-10 km, mutta sen jälkeen pikaluisto on jo kadonnut pohjasta. Meillä isäntä onkin tämän huomannut, itse ilmeisesti vedän sen verta fiiliksissä etten ole huomannut itse mitään :D Minulla olisi ollut mahdollista osallistua suksien voitelukurssille, valitettavasti päivä ei sopinut minulle, joten voitelun salat jäi  nyt saamatta tällä kertaa. Tosin olen kyllä kertaalleen ollut voitelukurssilla, silloin voideltiin laskettelusuksia ja -lautoja. Ja ainoat mitä pohjaan laitettiin oli parafiiniä ja sitä siis useampi kerros (näin ainakin muistan). Eipä siinä, toivotaan nautinnollisia ulkoilukelejä, jotta päästään taas nauttimaan raittiista ilmasta viimeistään viikonloppuna.

Ai niin, lukuisat kahvakuula tuurailut mahdollistivat minun ilmoittautumaan kahvakuulaohjaaja koulutukseen maaliskuussa. Tule sinäkin mukaan, kahvakuulamies laittaa meidät ruotuun :D

positiivisin flunssannujerrusterveisin,
Katja

Luisteluhiihtotekniikkaa ja omaa harjoittelua

Tämä viikko onkin mennyt älyttömän nopeasti. Keskiviikko iltana olimme kaverini Tainan kanssa luisteluhiihtotekniikkaa oppimassa tällä kertaa Tampereen Pyrinnön opettamana (lue Tainan teksti täältä). Aivan alkuun sykemittarini halusi päivittää painoni ja siitähän se ilo irtosikin, muutama kilo on karissut ja sykemittari riemuitsi siitä. Toki itsekkin, mutta pakkasessa olisin vaan tahtonut laittaa sykemittarin päälle :) enkä jäädyttää sormiani.

Meillä oli kolme opettajaa ja ensin suoritettiin niin sanottu poroerottelu sprinttihiihdon merkeissä. Lähdettiin hirveellä ryskeellä hiihtään Kaupin sprinttirinkulaa lävitse ja ekaan mäkeenhän se tökkäs. Oma suksi siinä kohtaa olisi vielä luistanut, mutta edellä meni niin leveetä haaraa ettei ohitse päässyt vaikka hän huusikin että menkää ohi vaan. Noh, ei siitä muutkaan ohi menneet, mutta peli oli siinä kohtaa pelattu. Mäen huipulla varvattiin kaverini kanssa hitaammin noussut rouva ja lähdimme laskemaan alaspäin kohti maalialuetta. Maalissa meidät jaettiin kahteen eri porukkaan, niihin ketkä oli nopeampaa hiihtäneet ja niihin ketkä hitaampaa. Me päästiin hitaampien hiihtäjien seurueeseen ja olin ihan tyytyväinen ryhmäjakoon.

Alku aloitettiin erilaisilla liukuharjoitteilla. Ensin ainoastaan yksi suksi jalkaan ja ei kun liukumaan. Rata mitä hiihdimme oli hiihtäen tehty ja siinä oli tosiaan n. 10 rataa vierekkäin. Se, mitä opettajat (meidän ryhmä sai 2 Jarmoa) ei muistaneet painottaa oli että kyseessä EI ole kilpailu vaan tarkoituksena on liu'uttaa suksea mahdollisimman pitkään. Päästyämme radan päähän (n. 50 metriä) käännyttiin ympäri ja jatkettiin samalla jalalla liukumisia. Loppusuoralla minulla alkoi jo polttelemaan reisissä, kyllä tuntuu! Itse olisin mieluusti jättänyt siihen, mutta niin vaan opettajat ohjeisti lähtemään vielä yhdelle varville. Tunnustan, lintsasin vähän :) Sitten tehtiin sama toisella suksella ja lopuksi niin että molemmat sukset jalassa ja sauvat käsissä pyrkien kuitenkin pitämään painon vuorotellen toisella suksella.

Näiden harjoitteiden jälkeen pääsimme tosi toimiin ja lähdettiin treenaan kuokkaa pesäpallostatdionilla olleella radalla. Rata oli ovaali, joten kaarrehiihtoa tuli melko paljon. Itse kun olin toisella tekniikkakerralla lyhyen ajan sisään, täytyy todeta että kyllä oppi oli mennyt perille. Kuokka kulki hyvin, kuten viimeksikin.

Wassu oli vuorossa seuraavana ja siinä kohtaa järjestäydyimmekin kahteen ryhmään, meidän ryhmään tuli 3 + opettaja. Meidän ryhmä oli suhtkoht tasainen osaamisiltaan, meille riitti suhtkoht sama aika tehdä harjoitteita niin että saimme siitä hyvin irti olennaiset. Päätimme hiihtää ainoastaan suoranpätkää ja sit kääntyä takaisin, jotta ei tarvisi keskittyä kaarrehiihtoon niin paljoa. Koska keli oli äärettömän luikas, piti wassussakin keskittyä niin että oikeasti liukui riittävän pitkälle kummallakin suksella, jotta ehti työntämään joka potkulla.

Mogren oli vuorossa viimeisenä, huomasin itseltäni että varsinkin kaarteeseen tullessa, minulla karkaa helposti kuokalle. Opettaja lohdutteli että Mogrenin ja kuokan väli on oikeastaan melko pieni, joten sitä ei sinällään kannata murehtia.

Illan lopuksi säntäsimme saman sprinttipätkän uudelleen. Vahingosta viisastuneena syöksyin aikalailla kärjen tuntumassa matkaan, näin sain tulla melko rauhassa nousun... ja mikä nousu siitä tulikaan! Ylhäällä sykkeet 187, jep jep. Pieni hengästyspaussi päästi pari ohitseni laskuun, ketkä kuitenkin jäivät epäröimään pienen mäen nyppylän päälle ennen seuraavaa laskua. Itsellä oli vauhti päällä ja huikkasin vaan kavereille että latua, täältä tullaan nyt! Latua tuli, kukaan ei jäänyt kenenkään jalkoihin, tiukka viimeinen kaarre myös pysyttiin pystyssä, joten varsin tyytyväinen voi olla loppurutistukseen. Kahden tunnin tekniikka, 1300 kcal sykemittarin mukaan poltettuna, hiihdettynä n. 8 km. Kyllä oli emäntä puhki.

Mieluusti olisin lähtenyt jo heti uudelle hiihtoretkelle, mutta pakkanen pakotti hillitsemään vauhtia. Lähijärven jäälle tehtiin ladut torstaina, mutta vasta sunnuntaina ehdimme ladulle isännän kanssa. Yöllä satanut lumi teki pohjasta ainakin minulle erittäin vaikeasti hiihdettävän. Jalkoja piti nostaa korkealle, jotta pääsi pakkaslumen ylitse ja siihen tekniikkaan keskittyminen meinasi mennäkkin että pysyy pystyssä. Noh, joka tapauksessa, minä oikasin pari lahtea ja päädyin hiihtämään vähän yli 5 km. Jalat on tässä kohtaa poikki ja painaa tonnin! Kivaa oli kuitenkin viettää aikaa ulkona raittiissa ilmassa. Ajattelin lähteä hakemaan kaupasta hedelmiä ja tehdä hedelmäsalaatin illan vierailijoille.

Päivä näyttää pidentyneen jo sen verran, että ulkona ei ole vielä pimeää, menkää nauttimaan raittiista ulkoilmasta, muodossa tai toisessa.

Kuntoiluterveisin,
Katja

Luisteluhiihtokurssilla vol1

Mä joskus ihmettelen miten päätyy tämmösiin tilanteisiin, mutta niin taas kävi. Olin puhunut bussitutun kanssa että pitäs opetella luisteluhiihtotekniikkaa, koska ostin uudet sukset (ja haluan oppia ja en ole sinällään sitä sitten kouluajan harjotellut pahemmin). No niin, ensimmäinen askel oli siis otettu ja Atomicit ostettu uudenvuoden aattona. Toinen askel olikin bussituttuni joka tökkäs käyntikortin käteeni tällä viikolla että soita hänelle, hänen mies on luvannut sunnuntaina ohjata muutamalle muulle luistelutekniikkaa, ja jos vaan meille sopii niin me mahduttaisiin mukaan myös! Voi taivas miten teki mieli kiljua ja hyppiä innosta yhtä aikaa. Näin ne palaset vaan loksahtaa kohdilleen.

Sunnuntaiaamu koitti ja isäntä oli laittanut jotain luistavaa suksien pohjaan joten ei muuta kun kamat kasaan ja Luumit ladulle. Paikalle tullessa siellä odotteli jo muu joukko meitä, mutta hyvin me toisemme löydettiin.

Tässä meidän tekniikkaope Sami Pietilä. Tuhat kiitosta kärsivällisestä opetuksesta :)

Minä en ollut koskenutkaan uusiin luistelusuksiini joten ensimmäinen haaste oli saada mono siteeseen kiinni. Toinen jalka kiukutteli melko paljon, mutta kyllä me se kiinni saatiin (ja myöhemmin myös auki). Ensimmäinen harjotus tehtiin kuokka-tyylillä hyvin loivaan ylämäkeen. Kuokka tuntui olevan luontevaa meikäläiselle ja sainkin heti palautteen että meni täydellisesti, jep, huipulta lähdettiin siis liikkeelle :) Kuvia ei vielä siinä kohtaa ehditty napsimaan. Suomen ampumahiihtoliiton sivuilta löyty näpsäkkää materiaalia kuokasta, katsohan linkki.

Tässä oltiin tultu kuokalla ylös mäki ja ylhäällä palautteet sekä palautetta laskuasennoista.

Siinä kohtaa kun lähdettiin kapuamaan ihan oikeeta mäkee ylös, minulla vaihtui automaattisesti oma menemiseni ankka-tyyliin kun vauhti loppui kesken. Seuraavalla nousulla muut harjoittelivat myös ankkaa, tässä erään kurssilaisen tyylinäyte. Ankkaan sain lisävinkin vielä, että kannattaa kääntää lantiota vähän liukuvan suksen puoleen, jolloin lihakset pääsevät hieman helpommalla. Tämä vinkki jäi vielä odottamaan seuraavaa kertaa, lupaan silti pitää sen visusti mielessäni.

Ankalla ylös, vähän kuin haarakäyntiä, mutta suksea liu'utetaan. Sauvat antavat vauhtia vuorotellen aivan kuin sauvakävelyssä.

Ankan jälkeen otettiin tosiaan tiukka laskuasento, kyynärpäät polviin, sauvat vaateriin ja ei kun menoks! Laskettiin vähän kauemmaksi koska seuraavassa olisi vuorossa Wassberg-tekniikan harjoittelua. Tässä joutuikin laittamaan kaiken keskittymisen peliin että muisti ja ehti työntää tasatyönnön omaisesti jokaisella potkaisulla siinä kohtaa kun paino on täysin toisen suksen päällä. Välillä unohtu, välillä muisti, muutaman kierroksen jälkeen tämäkin alkoi kyllä sujua hienosti.

Sitten vasta vauhtia kun on KOKO paino samalla suksella.

Tämän jälkeen lähdettiin treenaamaan Mogrenia, isäntä oli tässä erityisen hyvä. Jotenkin itselle jäi kuokka ja Wassu päähän ja piti keskittyä äärettömästi siihen että mitä olen tekemässä juuri nyt. Ihan parasta stressin unohdustaktiikkaa kylläkin :) juuri muuta ei mahtunut päähän kun liuku, liuku ja työntö...

Tässä Sami kiihdyttää eka Wassulla ja vaihtaa sit Mogreniin.

Mogrenin mallia.

Mogrenin tyyli on sitten menoa ja meininkiä, pois alta kävyt ja männynkävyt, nyt tullaan ja kovaa! Toki, tätäkin tekniikkaa voi hiihtää hiljaa, kunhan tasapaino ja pää pysyy mukana. Kaiken kaikkiaan olimme äärimmäisen tyytyväisiä tähän mahdollisuuteen. Oli mukava aamupäivä pihalla, opimme paljon uutta vaikka kaikki ei välttämättä heti siirtyneetkään käytäntöön. Varokaahan vaan, kohta nähdään latujen uudet kuninkaalliset. Kiitos mahtavalle opettajalle ja huipulle opiskelijatiimille, oli ilo viettää aikaa teidän kanssa. Tekniikan jälkeen muut lähtivät vielä pidemmälle lenkille, mutta minulta loppui siinä kohtaa polttoaine, kiersimme kilometrin lenkin ja lähdimme kotia kohti. Luistelusukset on nyt korkattu mahtavassa opissa.

nauttikaahan ulkoilmasta - kuntoiluterveisin,
Katja