Kiertämässä frisbeegolf ratoja

Loma mahdollisti myös pidemmällä olevien frisbeegolf-ratojen tutustumisen. Tänä kesänä ollaan käyty kokeilemassa 18 korisista Juankosken, Aholahden sekä Karhumäen ratoja. Sekä 9 korisista Valkeakosken, Vihiojan, Kalastajakylän, Hämeenlinnan, Lammiharjun, Ranta-Koiviston ja Julkujärven (tämä on oikeastaan 21 korinen, mutta heitettiin vain 10).

Kalastajakylän rata Savonlinnassa sopii hyvin alottelijoille sekä perheille.

Lomamatkallakaan frisbeekassi ei juurikaan vie tilaan autonperästä, joten tämä on hyvä keino tehdä edes jotain liikuntaa loman aikana, jos on pelkoa ettei muuta tee. Frisbeegolffia voi harrastaa koko perhe yhdessä ja parasta on kun saa olla ulkona ja nähdä paikkoja joita ei väkisin muuten näkisi. Tämän kesän toistaiseksi ainut elävä käärme tuli nähtyä Savonlinnan Aholahden radalla. Olin kävelemässä pururataa pitkin ylös seuraavalle heittopaikalle kun käärme tuli pusikosta kohti pururataa. Kaupunkilaisnaisena huusin kuin hyeena ja tanssin intiaanitanssia ja samalla hetkellä kun suu aukeni, käärme kääntyi kannoillaan takaisin metsään. Voitte uskoa, että peliin tuli kertaheitolla enemmän jännitystä. Tottakai seuraava heitto meni metsään ja sieltä kiekon etsiminen ja maasta nostaminen olikin melko jännittävää puuhaa...Oletettavasti käärme oli kyy, väritys oli mustaharmaa ja siinä hässäkässä en pistänyt merkille keltaisia laikkuja korvien ympärillä, saatikka että olisin ehtinyt ottaa kameran ja napata otuksesta kuvaa.

Lammiharjun opastetaulu Urjalassa, rata tehty hiekkakuopille, paljon nousuja ja laskuja.

Meidän suosikiksi on noussut radat joilla on korkeuseroa ja joissa on jotain muuta twistiä kuin suoraan heitot. Ei mitään ryteikköheittoja tai sokkoheittoja, mutta niin että edessä on muutakin kun avaraa tilaa ja kori. Sen vuoksi Kalastajakylän rata Savonlinnassa tai Ranta-Koivisto Kangasalla ei juurikaan viehättänyt. Ei me sielläkään optimituloksiin päästy, mutta rata ei juurikaan houkutellut meitä. Aloittelijoille rata on varmasti hyvä, siellä ei juurikaan kiekot pääse hukkumaan, kentät kun on nurmialuetta. Oman haasteensa Kalastajakylän radalla antoi kuitenkin kova tuuli järveltä päin.

Voi kun tuulen saisi vangittua kuvaan... tuulinen päivä Kalastajakylän radalla antoi lisämaustetta heittoihin.

Lyhyistä radoista Hämeenlinna viehätti vaihtelevuudellaan sekä tietysti kotirata Valkeakoskella. Vaikka kuinka ollaan hakattu tuota Valkeakosken rataa, siitäkin huolimatta ollaan vielä kaukana ihannetuloksista. Noh, sentään joillain koreilla pääsee jo par-tuloksiin. Hämeenlinnassa pääsin tutustumaan birdieen aivan uskomattoman avausheiton vuoksi. Kiekko tippui n. 1.5 metrin päähän korista avausheiton jälkeen. Kuten kuvauksesta käy ilmi, kertaakaan ei olla päästy hole in oneen. Toisaalta, ei minulla ole holaripulloa (eikä -vakuutusta) matkassa mukanakaan... pessimisti ei pety vai miten se menikään :)

Karhumäen opastetaulu Imatralla.

Härre oli tehnyt analyysin, että minulla sujuu keskivertoisesti paremmin heitot kun on enemmän väkeä pelaamassa. Kahden kesken heitot menee minne sattuu. Itse en ole kiinnittänyt tähän huomiota, mutta en väitä etteikö näin olisi. Liekö sitten kilpailuvietillä niin kova vaikutus, en tiedä.

Urjalan Lammiharjun maisemaa.

Nykyään kun ollaan lähdössä johonkin vaikka vaan pariksi päiväksi, katsomme onko lähellä frisbeegolf ratoja. Tänä kesänä vietimme aikaa Lappeenrannassa ja harmiksemme siellä oli onneton tilanne ratojen suhteen. Oikeastaan koko kylästä ei löytynyt yhtään rataa! Pikisaaressa oli muutamia koreja, muttei siis rataa. Voi mikä pettymys, kuitenkin Lappeenranta on melkosen iso kaupunki... sen sijaan Imatralta löytyi useampi rata, samoin kuin Savonlinnasta (joka on huomattavasti pienempi kuin Lappeenranta) sieltä löytyi jopa 6 rataa!

Lammiharjun kori jyrkänteen päällä, haastetta saada kiekko jyrkänteelle, mutta ei yli (takaisin alamäkeen). Puttiin on syytä keskittyä samasta syystä.

Imatran kierroksella saimme heittoseuraksemme paikallisia ihmisiä, joiden joukossa oli mm. kaupungin liikuntapaikkojen ylläpitäjä. Imatralle oli juuri laajennettu yksi rata 18 koriseksi ja hän kertoi että 18 korin rata vaatii noin 10 000 € satsauksen kaupungilta. Seurue kiteytti hyvin että melko pieni satsaus, kun sillä saadaan liikkumaan myös niitä ihmisiä jotka eivät muuten kuluta lenkkipolkuja tai harrasta muutakaan liikuntaa juurikaan. Olen täysin samaa mieltä! Pitää tehdä vielä tarkistusmittaus, mutta mm. Valkeakosken 9 korisella radalla tulee kävelyä (tietysti heitoista riippuen) 3-4 km. Kuinka moni sohvapottu lähtee vastaavan mittaiselle lenkille? Frisbeegolffin kanssa tuo tulee käveltyä ikään kuin vahingossa ja mahdollisesti myös hyvässä seurassa tai parhaassa :)

Karhumäen rata Imatralla on urheilupuiston keskittymä. Alueelta löytyy hiihtoladut, yleisurheilukenttä, jalkapallokenttiä, jäähalli ja Imatran kylpylä.

Esimerkiksi Lammiharjun radalla Urjalassa maaston vaihtelut oli suuria. Joka tarkoitti sitä, että ylämäkeen kavutessa sai sykkeenkin kohoamaan ihan vahingossa. Mutta suurin osa meidän kiertämistä radoista on melko tasaista maastoa, joka sopii myös enemmän harjoittelevalle palauttavana treeninä sekä tietysti hupihetkenä.

heittoterkuin,
Katja