PT-Katja on viettänyt päiväduunista kesälomaa ja meno on sen mukaista. Heti ekalle viikolle avautui mahdollisuus lähteä melontaseura Vihurin järjestämälle melontaretkelle Näsijärven puolelta Kaupista Pyhäjärven puolelle Uittotunnelia pitkin (sekä lukuisin taukopaikoin). Yhteismatkaksi oli suunnitelman mukaan kertymässä noin 25 km. Melontamatkat oli kuitenkin tauotettu n. 7 km pätkiksi, joten uskoin pärjääväni.
Melonta-aamuna pomppasin petistä ylös ja lähdin ajamaan Tampereelle ja matkalla mietin jo, että mitenköhän tuuli vaikuttaa melomiseen. Oma melontakurssi osui maailman tyynemmälle kelille, eli minulla ei ole minkäänlaista kokemusta meloa aalloissa eikä tyrskyissä. Noh, päätin kuitenkin ajaa paikalle ja katsoa mikä on jutun juoni. Koska säätiedotus oli luvannut lämpöä, olin varautunut että lämpöä tulisi. Oli aurinkorasvaa, aurinkolasit, hattu, pienempää vaatetta ja vielä pienempää. Lämpimimmät vaatteet oli täyspitkät juoksutrikoot ja pitkähihainen juoksupaita.
Heti kun nousin autosta melontamajan pihassa arvasin että nyt ei taida Katja lähteä retkeen mukaan. Tuulta oli niin valtavasti, että Näsijärvellä oli vaahtopäitä. Samalla tuuli oli myös sitä mieltä että lämpiminkin vaatekertani on liian vähän (siitäkin huolimatta että meloessa tulee lämmin). Pohdin siinä lähtöäni yhdessä muiden paikalle lähteneiden tämän kesän aloittelijoiden kanssa. Neljästä noviisista yksi oli valmiina lähtöön, me muut totesimme, että keli taitaa olla liian kova meille.
Retken vetäjä ehdotti, että voisimme tänne asti päästyämme kuitenkin meloa satama-altaassa jonkin verran että saadaan vähän näkemystä minkälaista tuulessa olisi meloa. Satama-allas on sen verran aallonmurtajien takana, että siihen ei juurikaan aallot päässeet, mutta tuuli pääsi kyllä. Päätin lähteä altaaseen harjoittelemaan edes jonkin verran. Kanoottiin nouseminen oli ensimmäinen päänsärky, mitenkäs tämä nyt menikään... noh, kyytiin päästiin kuivin jaloin, toisin kuin melontakaverini, hän pyöräytti puolikkaan eskimon ja kastui ensimetrillä.
Vaikka meloin täysin samalla kanootilla millä olin alkeiskurssinkin mennyt, tuntui että nyt joko jännitin ihan älyttömästi (totta) tai sen lisäksi vielä tuuli toi minulle tunteen, että en ole tilanteen herra. Näin ollen melonta satama-altaassa jäi noin 15 minuuttiin. Kiittelin itseäni hyvästä valinnasta, etten lähtenyt retkelle matkaan. Kun nousimme melontakaverin kanssa ylös, ainoa retkelle lähtenyt aloittelija palasi satama-altaaseen. Hän oli todennut, että voimat loppuvat kesken ja hänet saatettiin takaisin lähtöpaikkaan.
Joskus rohkeinta on siis sanoa ei. Myös heille, ketkä keskeyttivät retken jossain välissä. Keli oli kertakaikkisen kova. Tuulta puuskittain jopa 18 m/s, säännöllisesti jopa 12 m/s. Minulle nämä tuulilukemat eivät kertoneet mitään, mutta voin valaista teitä, että 12 m/s:ssa on aivan liikaa aloittelijalle ja melkein kokeneemmallekkin. Elämysten haku on tietysti asia erikseen, mutta en voi suositella melomista kyseisissä tuulilukemissa. Melontaa suoritetaan luonnon ehdoilla, sinä päivänä se ei ollut mahdollista. Harmi sinänsä, retki olisi ollut niin kiinnostava (ja ne ruokapaikat!!!), toivotaan että sama retki toteutetaan paremmalla säällä uudestaan.
Onneksi tästä tapahtumasta parin viikon päästä pääsin vihdoin melontaretkelle, aloittelijoiden keskiviikkoon. Sääkin oli inhimillistynyt aloittelijoille sopivaksi, tuulta ainoastaan muutama metri sekunnissa. Mikä tarkoitti sitä, että lähdimme melomaan Siilinkarin ympäri. Koska minun ja Tainan lähtö oli niin kovin lennokas, niin autoon jäi kamera ja aurinkolasit, keli oli puolipilvinen ja uskoin, ettei laseja enää tarvita. Niin vaan olin väärässä. Tässä muistutus itselleni (ja teille muille): ota aurinkolasit mukaan aina, huolimatta kelistä. Jostain se aurinko löytyy ja aina tietysti aurinkoa kohden meloessa. Silmiä siristellessä on hyvät mahdollisuudet pahaankin pääsärkyyn.
Isolla järvellä (kuten Näsijärvi) etäisyyksien hahmottaminen on ainakin aluksi vaikeaa. Tuleeko tuo purjevene päälle, entä tuo muskelivene? Näkeekö se minut melojan, kun olen aivan veden pinnassa? Ehdinkö mennä laivareitin ylitse ennen kuin Tarjanne tulee? Hyvin ehdittiin, ei tehnyt edes tiukkaa, mutta jälleen hyvä opetus itselleni, kiintopisteiden puuttuessa etäisyyksien ja vauhdin hahmottaminen on hieman hataraa. Kiersimme Siilinkarin ympäri ja palasimme takaisin rannan tuntumaan.
Alkeiskurssilla (ja aiemmilla melontakerroilla) huomasin jo, että minun kanootilla (huolimatta että kanootti on eri) taipumus puoltaa toiselle puolelle enemmän. Tarkoittaen sitä, että sitä pitää veivata ja vatkata ja lopuksi jarruttaa että saan kanootin takaisin omalle "polulleen". Se on ärsyttävää, mutta melontakilometrien jälkeen homma toivottavasti rupeaa häviämään. Tällä kerralla kyse ei ollut ainoastaan tekniikkavirheestä, vaan tuuli painoi myös ilosesti minua toiseen suuntaan. Lähtiessä kanootti halusi kaartaa vasemmalle ja Siilinkarilta pois tullessa kanootti halusi mennä oikealle. Lähtöhötäkässä olin napannut vahingossa koskimelan, jonka kulmat on hieman erilaiset verrattuna ns. normaali melaan. Jossain vaiheessa retkeä vaihdoimme retken ohjaajan kanssa melaa ja homma lähti paraneen. Ensi kerralla siis PT kiinnittää enemmän huomiota melaan. Koskimela oli myös ainoastaan 195 cm pitkä. Tähän asti olen melonut 205 ja 215 cm pitkillä meloilla, oletettavasti tuo 195 cm oli myös liian lyhyt minulle.
Arvokkaita kilometrejä ja oppeja! Innokkaana odotan jo seuraavaa melontakertaa, nyt tarvitaan toistoja, toistoja ja toistoja. Kanootista poistuminen sujui hyvin, en pulahtanut siinäkään kohtaa (niin kun ei kukaan muukaan koko retken aikana vaikka aloittelijoita oltiinkin). Retken päälle kanoottien kunnostamiset ja pienet venyttelyt ja matka kohti kotia. Onnellinen ja iloinen, ne on ne päällimmäiset tunteet.
melontaterveisin,
Katja
 |
| Kuvaa tuulesta ja satama-altaasta. |
Melonta-aamuna pomppasin petistä ylös ja lähdin ajamaan Tampereelle ja matkalla mietin jo, että mitenköhän tuuli vaikuttaa melomiseen. Oma melontakurssi osui maailman tyynemmälle kelille, eli minulla ei ole minkäänlaista kokemusta meloa aalloissa eikä tyrskyissä. Noh, päätin kuitenkin ajaa paikalle ja katsoa mikä on jutun juoni. Koska säätiedotus oli luvannut lämpöä, olin varautunut että lämpöä tulisi. Oli aurinkorasvaa, aurinkolasit, hattu, pienempää vaatetta ja vielä pienempää. Lämpimimmät vaatteet oli täyspitkät juoksutrikoot ja pitkähihainen juoksupaita.
Heti kun nousin autosta melontamajan pihassa arvasin että nyt ei taida Katja lähteä retkeen mukaan. Tuulta oli niin valtavasti, että Näsijärvellä oli vaahtopäitä. Samalla tuuli oli myös sitä mieltä että lämpiminkin vaatekertani on liian vähän (siitäkin huolimatta että meloessa tulee lämmin). Pohdin siinä lähtöäni yhdessä muiden paikalle lähteneiden tämän kesän aloittelijoiden kanssa. Neljästä noviisista yksi oli valmiina lähtöön, me muut totesimme, että keli taitaa olla liian kova meille.
 |
| Kirottu tuuli, luonto <3 |
Vaikka meloin täysin samalla kanootilla millä olin alkeiskurssinkin mennyt, tuntui että nyt joko jännitin ihan älyttömästi (totta) tai sen lisäksi vielä tuuli toi minulle tunteen, että en ole tilanteen herra. Näin ollen melonta satama-altaassa jäi noin 15 minuuttiin. Kiittelin itseäni hyvästä valinnasta, etten lähtenyt retkelle matkaan. Kun nousimme melontakaverin kanssa ylös, ainoa retkelle lähtenyt aloittelija palasi satama-altaaseen. Hän oli todennut, että voimat loppuvat kesken ja hänet saatettiin takaisin lähtöpaikkaan.
Joskus rohkeinta on siis sanoa ei. Myös heille, ketkä keskeyttivät retken jossain välissä. Keli oli kertakaikkisen kova. Tuulta puuskittain jopa 18 m/s, säännöllisesti jopa 12 m/s. Minulle nämä tuulilukemat eivät kertoneet mitään, mutta voin valaista teitä, että 12 m/s:ssa on aivan liikaa aloittelijalle ja melkein kokeneemmallekkin. Elämysten haku on tietysti asia erikseen, mutta en voi suositella melomista kyseisissä tuulilukemissa. Melontaa suoritetaan luonnon ehdoilla, sinä päivänä se ei ollut mahdollista. Harmi sinänsä, retki olisi ollut niin kiinnostava (ja ne ruokapaikat!!!), toivotaan että sama retki toteutetaan paremmalla säällä uudestaan.
Onneksi tästä tapahtumasta parin viikon päästä pääsin vihdoin melontaretkelle, aloittelijoiden keskiviikkoon. Sääkin oli inhimillistynyt aloittelijoille sopivaksi, tuulta ainoastaan muutama metri sekunnissa. Mikä tarkoitti sitä, että lähdimme melomaan Siilinkarin ympäri. Koska minun ja Tainan lähtö oli niin kovin lennokas, niin autoon jäi kamera ja aurinkolasit, keli oli puolipilvinen ja uskoin, ettei laseja enää tarvita. Niin vaan olin väärässä. Tässä muistutus itselleni (ja teille muille): ota aurinkolasit mukaan aina, huolimatta kelistä. Jostain se aurinko löytyy ja aina tietysti aurinkoa kohden meloessa. Silmiä siristellessä on hyvät mahdollisuudet pahaankin pääsärkyyn.
Isolla järvellä (kuten Näsijärvi) etäisyyksien hahmottaminen on ainakin aluksi vaikeaa. Tuleeko tuo purjevene päälle, entä tuo muskelivene? Näkeekö se minut melojan, kun olen aivan veden pinnassa? Ehdinkö mennä laivareitin ylitse ennen kuin Tarjanne tulee? Hyvin ehdittiin, ei tehnyt edes tiukkaa, mutta jälleen hyvä opetus itselleni, kiintopisteiden puuttuessa etäisyyksien ja vauhdin hahmottaminen on hieman hataraa. Kiersimme Siilinkarin ympäri ja palasimme takaisin rannan tuntumaan.
Alkeiskurssilla (ja aiemmilla melontakerroilla) huomasin jo, että minun kanootilla (huolimatta että kanootti on eri) taipumus puoltaa toiselle puolelle enemmän. Tarkoittaen sitä, että sitä pitää veivata ja vatkata ja lopuksi jarruttaa että saan kanootin takaisin omalle "polulleen". Se on ärsyttävää, mutta melontakilometrien jälkeen homma toivottavasti rupeaa häviämään. Tällä kerralla kyse ei ollut ainoastaan tekniikkavirheestä, vaan tuuli painoi myös ilosesti minua toiseen suuntaan. Lähtiessä kanootti halusi kaartaa vasemmalle ja Siilinkarilta pois tullessa kanootti halusi mennä oikealle. Lähtöhötäkässä olin napannut vahingossa koskimelan, jonka kulmat on hieman erilaiset verrattuna ns. normaali melaan. Jossain vaiheessa retkeä vaihdoimme retken ohjaajan kanssa melaa ja homma lähti paraneen. Ensi kerralla siis PT kiinnittää enemmän huomiota melaan. Koskimela oli myös ainoastaan 195 cm pitkä. Tähän asti olen melonut 205 ja 215 cm pitkillä meloilla, oletettavasti tuo 195 cm oli myös liian lyhyt minulle.
Arvokkaita kilometrejä ja oppeja! Innokkaana odotan jo seuraavaa melontakertaa, nyt tarvitaan toistoja, toistoja ja toistoja. Kanootista poistuminen sujui hyvin, en pulahtanut siinäkään kohtaa (niin kun ei kukaan muukaan koko retken aikana vaikka aloittelijoita oltiinkin). Retken päälle kanoottien kunnostamiset ja pienet venyttelyt ja matka kohti kotia. Onnellinen ja iloinen, ne on ne päällimmäiset tunteet.
melontaterveisin,
Katja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti