keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Ankanuiton SM-kisat Valkeakoskella Vappuna 2014

Etukäteen mainostelin Ankanuiton SM-kisoista Valkeakoskella vappuna 2014. Sää ei ollut kovin armelias kisaajille tänä vuonna, mutta ankat, ne ei valittaneet.
Ankat vapautetaan putaansillalta, N-Y-T NYT!

Kuviokelluntaa parhaimmillaan, mahtava rengas.

Ankanuitossa mukana myös Kuntoa Elämään ja Fitra!

Aika paljon valkeakoskelaisia (ja muitakin) oli mukana uittamassa ja jännittämässä ankkojen puolesta.

Tuunatut ankat on isompia kuin "massa-ankat".


Voittajan nosto! Tämän ankan omistaja voitti moottoriveneen, ei huono ;)
Oliskos joku noista mun ankka?
Meidän vappuun siis kuului ankkojen uittaminen ja niiden innokas seuraaminen ja kannustaminen. Voittaja-ankan julistamisen jälkeen nautittiin vielä vastapaistetut muurinpohjaletut kermavaahdolla ja mansikkahillolla. Ankanuitto tuntuu saavan koko kaupungin liikkeelle, viettämään aikaa yhdessä koko perheen, ystävien ja/tai suvun kanssa Valkeakosken olohuoneessa. 9000 ankka-arpaa myytiin kaikki ennen ankkojen laskua vesille. Palkinnon voittajat pääsee lukemaan täältä... tiedän jo kenen odotan ottavan yhteyttä kuntosaliohjelman toivossa.

Ai niin, ai voittiko meidän ankat? Ei voittanut tänäkään vuonna, kannatukseen siis meni, eikä edes harmita.

KVAAK-terkuin,
Katja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti