Saimaan norppinako?

Lauantaihan oltiin paahdettu itä-Suomeen Rantasalmelle tekemään kauden viimeinen pitkä retkiluisteluretki (25 km). Sama reitti luisteltiin mitä tammikuussakin, voit lukea retkestä täältä. Tällä kertaa tiesimme suunnilleen mitä odottaa, joten ei pelottanut ihan yhtä paljoa kun ensimmäisellä kerralla. Keväisenä haasteena oli ainoastaan railot, joita jonkin verran alkoi löytymään radalta. Selväähän se on, että tietysti minun luistin jäi railoon kiinni, pariinkin otteeseen, mutta ainoastaan kerran vedettiin lipat - ja tottakai ihan alkuun ja vielä vesilätäkköön, josta olikin mukava jatkaa matkaa tärisevin jaloin ja märän kannikan kanssa. Kummemmin ei sattunut, kyynärpäähän nousi mustelma, mikä löytyy sieltä vielä tänäpäivänäkin.

Lähtö Järvisydämestä (vasemmalta) ja kääntöpaikkana Linnansaari (keskemmällä).

Jotenkin lomalla ollessa häviää ajantaju, mikä päivä, mitä kello on jne. Joten kun olimme jo ylittäneet laivareitin ja opasteessa luki että kahvio on auki Linnansaaressa, odotin sen olevan auki. Mutta kun pääsimme perille, totesimme että kahvio oli mennyt kiinni jo kolmelta... mehän olimme lähteneet liikkeellekkin vasta neljältä, eikä älytty ottaa mukaamme eväitä, ei edes juotavaa. Vähän yli 12 km luisteluun kului aikaa noin tunti ja kieltämättä siinä kohtaa juotava olisi maistunut. Kauaa ei maltettu tallustella Linnansaaressa, vaan lähdettiin pian jatkamaan matkaa ennen kuin hiki laskee. Väittäisin, että meillä oli myötätuuli palatessa takaisin Järvisydämeen, joskaan tuuli ei ollut ihan valtavan iso, joka tapauksessa, takasintulo kesti ainoastaan 50 minuuttia ja tuntemukset oli paljon miedompia kuin ensimmäisellä kertaa. Tällä kertaa toki jalassa oli omat retkiluistimet, jotka ovat paljon kevyemmät kuin mitä tammikuussa vuokratut välineet olivat. Isännällä tuli tuntumaa pohkeisiin ja mulla pakaraan.

Kauniit maisemat...

Ihana auringonpaiste.

Radan kuntoa... ei valittamista tässä osuudella. Eikä muuallakaan. Railot kuuluvat kevätjäihin.

Takasin tullessa jotkut virittelivät pääsiäiskokkoa tulille.

Tällä kertaa olin älynnyt ottaa kuivan paidan ja kuivan takin mukaani ja vaihdoinkin ne luistelun jälkeen päälle ennen kuin jatkoimme matkaa kohti Sulkavaa.

Monihan siitä puhuu ja vielä useamman haave on päästä hiihtämään keväällä hankikannolla. Tähän ikään mennessä en ainakaan muista onnistuneeni siinä ikinä ennen, ennen kun viime sunnuntaina. Paikkoja ei pahemmin kolottanut edellisen illan luisteluretken jäljiltä, joten valmis hiihtoon! Tosin hieman epäilytti kun tiesin kälyn hiihdelleen huomattavasti pidempiä matkoja mitä itse olen hiihdellyt tänä talvena. Todettiin että mennään ja katsellaan miten menee. Mukaan lähdettiin me kolme (minä, isäntä ja käly) sekä Sissi-koira. Sissin oli tarkoitus vetää emäntäänsä, mutta ei hän oikein innostunut touhusta, joten aikamme katseltuamme meininkiä, Sissi päästettiin vapaaksi juoksemaan rauhassa emäntänsä rinnalla. Tässä kohtaa lienee tarpeellista mainita että kamera jäi autoon - nyyyh.

Lähdimme liikkeelle Sulkavan soutustadionilta, siitä samasta paikkaa mistä kesällä lähdetään Sulkavan soutuun. Olin jotenkin ajatellut että ladulla käveleminen on etelän itsekkäiden ihmisien tapa, mutta harmikseni huomasin että se sama tapa näky olevan voimissaan myös Sulkavalla. Jouduin todellakin pidättelemään itseäni etten olisi maininnut jollekkin kylänaiselle, jolla oli 4-6 pientä taaperoa mukana jäällä että nyt oikeasti, älä opeta lapsia kävelemään ladulla, vaan opeta kävelemään ladun ulkopuolella. Samoin vastaan näytti tulevan keski-ikäinen pariskunta jonka mielestä ladulla käveleminen on vaan kivaa. En tykännyt näistä. Päätin kuitenkin pitää mölyt mahassani ja olla pilaamatta omaa nautintoani sen enempää. Siitä se oikeastaan lähtikin, päätettiin siirtyä myös isännän kanssa hangen puolelle... kälyhän oli koiran kanssa mennytkin koko ajan hangella kuuliaisesti.

Ja mikä ihme, hanki ei upottanutkaan. Hanki kantoi! Ja siis minutkin :D Aurinko paistoi, hanki kantoi, en tiedä voiko olla mitään mahtavampaa. Tuntui aivan kuin olisi hiihtänyt ladulla, mutta ehdottomasti oli päästävä hiihtämään niin ettei siinä ollut kenenkään jälkiä edellä. Hih. Me hiihdettiin isännän kanssa noin 10 km, käly hieman enemmän. Me käytiin välillä tutustumassa Kukkapäähän ja ravintola Romantikaan. Ja tottakai juuri ennen Kukkapäätä, keskittyminen herpaantui, väsymys alkoi painamaan ja hanki alkoi pehmetä ja tietysti törsät. Tällä kertaa onneksi pehmeään lumeen, mutta sieltä ylös nouseminen meinasikin olla jo haastavaa. Hyvin siitäkin selvittiin ja päästiin nauttimaan Romantikaan lämmintä mehua terassille. Kauaa ei taaskaan malttanut olla paikallaan vaan matka jatkui takasin soutustadionille ja Sulkavalle syömään! Sykemittari oli ollut iloisesti kassissa sekä luistelureissun että hiihtoreissun, mutta uskon että kaloreita paloi ihan kiitettävästi.

Tämä talvi on ollut uskomattoman ihana. Se on todellakin suosinut ulkoilukelejä ja ulkolajeja. Nyt näyttää siltä että ihana uskomaton talvi on saanut jatkokseen uskomattoman upean kevään. Ei juurikaan ole tehnyt mieli viettää aikaa sisätiloissa näillä ilmoilla, liikuntakin on pääosin suoritettu ulkona ja hyvä niin. Sisällä tulee istuttua ihan riittävästi muutenkin. Tämä ajatuksissa, vähän yli kuukauden päästä siirrymme Hakassa kesäaikaan ja myös ohjaamani kahvakuula siirtyy ulos. Ihanaa kun pääsee tekemään liikkeitä mitä sisällä ei mielellään halua tehdä. Toivottavasti vanhat kuulailijat innostuvat ulkokuulailusta ja toivottavasti myös uusia kuulailijoita löytyy mukaan! Kerron tarkemmin tunnin ajankohdasta kun tiedän itsekkin enemmän. Siihen asti, mukavia kevätpäiviä kaikille, menkäähän ulos!

ulkoiluterkuin,
Katja