Olen sitä mieltä, että Tampere-pyörä vaatii täysin oman blogikirjoituksen. Tampere-pyörä on siis minun kakkospyöräni, ykkönen asustaa kotona Valkeakoskella ja on siellä käytettävissäni. Tampere-pyörä sijaitsee työpaikalla ja sillä saan keväällä, kesällä ja syksyllä rullattua iloisesti esimerkiksi lounaalle kesken työpäivää tai kipaisemaan asioilla silloin kun minulla on bussikuukausi, niin ja nykyään silloinkin kun on autokuukausi. Työpaikalla parkkipaikat on niin tiukassa, että jos lähtee kesken päivää johonkin on hyvin todennäköistä ettei autolle ole enää paikka tullessasi takaisin.
Kuten kuvasta näkyy, pyörä ei ole kummoinen. Se on itseasiassa melko raihnanen. Mutta sillä pääsee eteenpäin eikä tarvitse jännittää pölliikö joku sen. Tai tietysti jännittää, muttei niin paljoa kuin jos se olisi joku super-kallis viimesenmuodin mukainen maastopyörä. Pyörä on Nopsa, ilman vaihteita ja jalkajarruilla. Jotain on matkan varrella tapahtunut koska kun pyörällä kääntyy, pitää saman puolen poljin nostaa ylös, ettei se osuisi maahan. Tiedä sitten onko rengaskoko muuttunut matkanvarrella astetta liian pieneksi. Noh, kerran se rasahtaa, sit sen taas muistaa. Muutaman kerran viime kesänä korkkareilla ajaessani kenkä jäi rotvalliin kiinni kun poljin oli liian matalalla rotvallin ylityksessä.
Miksi sitten pitää olla toinen pyörä? Työpäivän keskeyttäminen tutkitusti lisää työtehoa. Minulle se tuo valtavasti lisää henkistä voimaa kun saan käydä lounaalla pihalla. Eikä pieni fyysinen ponnistelukaan pahaa tee missään vaiheessa. Jos esimerkiksi ruokapaikkoihin on n. 2 km matka menee siihen kävellessä ainakin minulta lähes 20 minuuttia (suuntaansa) jos menen pyörällä menee ehkä yhteensä 15 minuuttia. Näin ollen työpäivä ei pääse venymään ihan mahdottomaksi. On ihana nauttia keväisistä (ja myöhemmin kesäisistä) päivistä vaikka onkin sisätöissä kun tietää että saa kohta viettää hetken pihalla.
Ai miksi en sitten polje työmatkoja? Tällä hetkellä työpaikan ja kodin väli on autolla tullen n. 36 km. Matka sisältää moottoritietä, joten oletettavasti fillarilla tullen matka on hieman pidempi. Näin ollen minun työmatkani kestäisi pitkälle toista tuntia. Aiemmin kun työmatkani oli 10 km, kävin suurimman osan kesästä pyörällä. Se oli sopiva matka minulle työmatkapyöräilyyn. Neljä kertaa pidemmän matkan voin tehdä kerran kesässä, mutta ei siitä viikottaista tapaa taida tulla.
pyöräilyterkuin,
Katja
 | |
| Tampere-pyörä <3 |
Kuten kuvasta näkyy, pyörä ei ole kummoinen. Se on itseasiassa melko raihnanen. Mutta sillä pääsee eteenpäin eikä tarvitse jännittää pölliikö joku sen. Tai tietysti jännittää, muttei niin paljoa kuin jos se olisi joku super-kallis viimesenmuodin mukainen maastopyörä. Pyörä on Nopsa, ilman vaihteita ja jalkajarruilla. Jotain on matkan varrella tapahtunut koska kun pyörällä kääntyy, pitää saman puolen poljin nostaa ylös, ettei se osuisi maahan. Tiedä sitten onko rengaskoko muuttunut matkanvarrella astetta liian pieneksi. Noh, kerran se rasahtaa, sit sen taas muistaa. Muutaman kerran viime kesänä korkkareilla ajaessani kenkä jäi rotvalliin kiinni kun poljin oli liian matalalla rotvallin ylityksessä.
 |
| Tampere-pyörän kypärä ei ihan natsaa väreiltään, mut ei se niin justiinsa ole. Asiansa tämäkin ajaa. |
Ai miksi en sitten polje työmatkoja? Tällä hetkellä työpaikan ja kodin väli on autolla tullen n. 36 km. Matka sisältää moottoritietä, joten oletettavasti fillarilla tullen matka on hieman pidempi. Näin ollen minun työmatkani kestäisi pitkälle toista tuntia. Aiemmin kun työmatkani oli 10 km, kävin suurimman osan kesästä pyörällä. Se oli sopiva matka minulle työmatkapyöräilyyn. Neljä kertaa pidemmän matkan voin tehdä kerran kesässä, mutta ei siitä viikottaista tapaa taida tulla.
pyöräilyterkuin,
Katja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti