lauantai 4. toukokuuta 2013

Kävelytestejä Likkojen sunnuntaissa

Tasan viikko sitten oltiin kollegoiden kanssa tekemässä UKK:n kävelytestejä Turtolassa osana Likkojen sunnuntai-tapahtumaa. Tänä vuonna Likkojen Lenkki-tapahtuma täyttää 25 vuotta ja sen kunniaksi tapahtuma tarjosi 25:lle ensimmäiselle ilmaiseksi UKK:n 6 minuutin kävelytestin. UKK-instituutin sivuilla kerrotaan että UKK-kävelytesti kehitettiin erityisesti hengitys- ja verenkiertoelimistön kunnon ja sitä osoittavan kultaisen standardin, maksimaalisen aerobisen tehon (VO2max), arvioimiseen. Monelle, varsinkin miehelle, on tuttu Cooperin-testi, mutta sen käyttö hieman heikompi kuntoisille ihmisille on melko vastenmielistä. Hyväkuntoisille toki testi on sopiva ja ajaa asiaansa, mutta niille ketkä eivät esimerkiksi jaksa juosta 12 minuuttia (tai 5 minuuttia) niin kävelytesti on miellyttävämpi valinta.

Meidän "mainos" :)
Testi on tarkkaan määritelty prosessi, joten sen toistettavuus on helppoa. Tällä kertaa testi tehtiin pihalla ja parkkialueella, joten ulkoilmalla ja tuulella oli varmasti jonkinlainen merkitys tuloksiin. Ideaalinen tilanne olisi tehdä kävelytesti sisällä, jolloin pystyttäisiin minimoimaan vaihtuvat tekijät. Kuten UKK-instituutti kuvaa, "kävelytestistä on tullut tärkeä terveyttä edistävän liikunnan työkalu niin Suomessa kuin monissa muissakin Euroopan maissa ja jopa kauempanakin. UKK-kävelytestin viitearvot perustuvat tutkimukseen, jossa testattiin laboratoriossa suoralla maksimaalisen hapenkulutuksen mittauksella noin 170, iältään 20—65-vuotiasta, tamperelaista miestä ja naista. Näin muodostetut viitearvot kuvaavat suhteellisen hyvin tamperelaista tervettä aikuisväestöä ja kävelytestissä laskettu kuntoindeksi kertoo tuloksen suhteessa tamperelaisiin miehiin ja naisiin. Koska suomalainen väestö on varsin homogeenista myös alueellisesti, viitearvojen voidaan katsoa edustavan kohtalaisen hyvin koko maata.UKK-kävelytestin pääasiallinen käyttötarkoitus on asiakkaan kuntotason seuranta toistuvilla testeillä. Testi kuvaa luotettavasti kunnossa tapahtuvia muutoksia edellyttäen luonnollisesti, että testaus on tehty eri kerroilla vertailukelpoisella tavalla."

Testiradat näkyvissä ja kuten varjoista näkyy meille paistoi aurinko.
Kävelytestejä on kahtaa mallia, on 2 kilometrin kävelytesti sekä 6 minuutin lyhyttesti. Tilan ja aikataulun vuoksi suoritimme lyhyempää 6 minuutin testiä radalla jonka pituus oli 100 metriä (50 metriä kääntöpaikalle ja 50 metriä takaisin). Minun kollegani Jaana on käynyt koulutuksen ja me muut olimme häntä avustamassa. Jaana piti meille tarkan alustuksen miten testi suoritetaan, testasimme sitä itse, kokeilimme sykemittarit ja sekuntikellot ja tietenkin rakensimme radat. Testejä oli mukava suorittaa ja ennen kaikkea kuulla niitä onnistumisen hihkaisuja ja tuuletuksia osallistuneiden kuntoluokituksesta. Me jaoimme hieman vastuita ja minun tehtäväkseni muodostui esitellä asiakkaalle testi, kertoa miten se suoritetaan ja lopuksi suorittaa testi. Tämän jälkeen asiakas ohjattiin seuraavalle henkilölle joka antoi testintuloksen ja antoi palautteen kuntotasosta sekä ohjeita miten voi parantaa jatkossa.

Elina ja Stiia valmiina päivän testeihin, Sanni taisi olla jammailemassa kuvanotto hetkellä.

Muutoinkin päivä oli mukava, GoGo tarjoili taustalla BodyJamia 3 x 25 minuuttia ja aina kun ehdimme jammailimme mukana. Kevään ensimmäinen aurinkoinen päivä pihalla tarjosi minulle väriä kasvoihin jopa niinkin paljon, että se kaipasi erityistä huolenpitoa illalla. Vaikka PT:n työtä tehdään pitkälle kahdestaan asiakkaan kanssa, täytyy sanoa että minä tykkään myös näistä hetkistä kun saa tehdä muiden PT:iden kanssa töitä. Sitä innostuksen ja pulputuksen määrää! Katsotaan mitä kivaa keksitään seuraavaksi, pysykäähän kuulolla.

kuntotestausterveisin,
Katja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti