Vuoden verran olen ohjannut Haka Gymillä säännöllisesti kahvakuulatuntia. Tänä kesänä siirryttiin treenaamaan pihalle ja nyt syksyllä päätettiin jatkaa pihakuulailua. Pihalla kuulailu sopii äärimmäisen hyvin meille sisätyöläisille. On ihana hengittää raikasta ilmaa sisään ja nauttia ulkoilmasta sekä treenistä. Liian usein tilanne sisätyöläisille on se, että aamulla mennään sisälle töihin (ja istumaan), sitten jatketaan autolla kotiin (istuen) ja kotiin päästyä jatketaan tekeen treeni sisätiloihin (pahimmillaan istuen kuntosalilaitteissa) kunnes palataan kotiin sisälle, mihinkäs muualle kuin istumaan sohvalle. Lisäksi pihalla on ihanaa kun ei haittaa vaikka kuula tipahtaa maahan ja tilaa on ympärillä riittävästi, että voidaan tehdä askelkyykyt liikkumalla eteenpäin tai vaihtoehtoisesti hyppiä riehakkaasti etuheilautuksen yhteydessä eikä tarvitse pelätä että osuu toiseen tai seinään.
Kahvakuulamiehen julkaistaessa kuvakilpailun, päätin ottaa treeneihin kameran mukaan ja napata muistaessani muutaman kuvan kuulasisseistä. Tänään oli siis kuvauksen vuoro :) Puolessa välissä treeniä ja patteria annoin varoituskysymyksen, sopiiko kaikille että kuva otetaan. Annoin patterin loppuun asti mahdollisuuden pohtia haluaako olla kuvassa vai ei ja hörppytauolla sovittiin että kuva on ok, joten seuraavasta patterista otettiin muutamia kuvia. Meidän kuulajengi on kyllä mahtavaa porukkaa! Melkein joka treenissä unohdan mikä liike tulee seuraavaksi, niin aina joku huikkaa sieltä ei kun nyt tulee tämä liike. Aivan parasta! Vielä viimeisessä patterissakin hymyjä löytyi naamoilta, joten kivaakin meillä on. Tule ihmeessä kokeilemaan, mukaan mahtuu niin miehet kuin naisetkin. Kuulia on seuran puolesta muutamia, mutta voit tuoda oman tullessasi.
Tämän päivän treeni koostui dynaamisesta alkuverryttelystä, kisailumielessä tehtävästä ornamenttijonokuulailusta sekä kolmesta patterista, loppukisasta sekä lyhyistä venyttelyistä. Te, ketkä ette tänään päässeet osallistumaan, voitte tehdä oman treenin näillä liikkeillä. Liikkeitä tehdään 50 sekuntia ja siirrytään suoraan seuraavaan liikkeeseen. Patteria tehdään 4 kierrosta eli työaika on 10 minuuttia kerrallaan (koska jokaisessa patterissa on 3 liikettä). Kellottamiseen käytän GymBossia, mutta toki muutkin tavat käy.
Patteri 1:
Vartalon ympärikierto - kuula ojennetaan selän takana toiseen käteen ja edessä toiseen. Kuula kulkee kuin autoradalla vaakalinjassa. Kyynärpäät ovat pienessä koukussa. Ota toisella kierroksella toinen suunta, kolmannella eka ja neljännellä toka.
Etuheilautus - työnnä kuula lantiolla napakasti ylöspäin, kyynärpäissä pieni koukku, kuula tekee J-kirjaimen muotoisen liikkeen.
Liikkuva askelkyykky - astu askel suoraan eteenpäin, lantio, polvet ja varpaat samaan suuntaan ja kyykkää. Jatka matkaa suoraan toisella jalalla eteenpäin vastaavanlaisesti.
Patteri 2:
Pään ympärikierto + vastakkainen polvi - Ota kuulasta sarviote ja pyöritä kuulaa pään ympäri niin läheltä päätä kuin mahdollista ja tuo kuula korvan kohdalta kohti vastakkaista polvea. Palauta liike samaa rataa vastakkaiselle puolelle.
Suorin jaloin maastaveto, hauiskääntö ja pystypunnerrus - Ota kuulasta sarviote ja varmista että hartiat ovat paikoillaan, lähde taivuttamaan lonkkanivelestä rintakehää kohti maata. Muista pitää selkä suorana, polvissa pieni koukku sekä hartiat paikallaan! Ojenna takaisin suoraksi ja tee hauiskääntö kuulalla jatka siitä suoraan pystypunnerrukseen. Palauta kuula samaa tietä takaisin ja jatka suoraan suorin jaloin maastavetoon.
Sivutaivutus - Ota kuula toiseen käteen ja taivuta hallitusti kahden kapean seinän välissä kuulaa kohti maata. Jarruttamalla alas ja reippaasti ylös, palautus hieman yli kehon keskilinjan. Ota toisella kierroksella toinen puoli, kolmannella eka ja neljännellä toka.
Patteri 3:
Kauppakassi - heilauta kuulaa toisella puolella kolme kertaa ja vaihda neljännällä heilautuksella vartalon edessä toiseen käteen. Heilauta toisessa puolella kolme kertaa ja vaihda neljännellä heilautuksella vartalon edessä toiseen käteen.
Kyykky ja pystysoutu - ota haluamasi levyinen haara-asento, kuulasta kiinni tavallisesti, polvet ja varpaat samaan suuntaan ja tee kyykky, ylös tullessa jatka kuulan liikettä suoraan pystysoutuun kyynärpäät edellä vartalon lähellä.
Etuheilautus hypyllä - työnnä kuula lantiolla napakasti ylöspäin ja hyppää samalla eteenpäin, kyynärpäissä pieni koukku, kuula tekee J-kirjaimen muotoisen liikkeen.
kuulaterkuin,
Katja
Kas näin heiluu kassi ja kassi heiluu näin! Kuulaliikkeet ovat yksinkertaisia että ensikertalaisetkin oppivat ne :) |
Erilevyisiä kyykkyjä ja valtavia ponnahduksia kyykystä kohti pystysoutua, hyvä meidän kuulailijat! |
Patteri 1:
Vartalon ympärikierto - kuula ojennetaan selän takana toiseen käteen ja edessä toiseen. Kuula kulkee kuin autoradalla vaakalinjassa. Kyynärpäät ovat pienessä koukussa. Ota toisella kierroksella toinen suunta, kolmannella eka ja neljännellä toka.
Etuheilautus - työnnä kuula lantiolla napakasti ylöspäin, kyynärpäissä pieni koukku, kuula tekee J-kirjaimen muotoisen liikkeen.
Liikkuva askelkyykky - astu askel suoraan eteenpäin, lantio, polvet ja varpaat samaan suuntaan ja kyykkää. Jatka matkaa suoraan toisella jalalla eteenpäin vastaavanlaisesti.
Patteri 2:
Pään ympärikierto + vastakkainen polvi - Ota kuulasta sarviote ja pyöritä kuulaa pään ympäri niin läheltä päätä kuin mahdollista ja tuo kuula korvan kohdalta kohti vastakkaista polvea. Palauta liike samaa rataa vastakkaiselle puolelle.
Suorin jaloin maastaveto, hauiskääntö ja pystypunnerrus - Ota kuulasta sarviote ja varmista että hartiat ovat paikoillaan, lähde taivuttamaan lonkkanivelestä rintakehää kohti maata. Muista pitää selkä suorana, polvissa pieni koukku sekä hartiat paikallaan! Ojenna takaisin suoraksi ja tee hauiskääntö kuulalla jatka siitä suoraan pystypunnerrukseen. Palauta kuula samaa tietä takaisin ja jatka suoraan suorin jaloin maastavetoon.
Sivutaivutus - Ota kuula toiseen käteen ja taivuta hallitusti kahden kapean seinän välissä kuulaa kohti maata. Jarruttamalla alas ja reippaasti ylös, palautus hieman yli kehon keskilinjan. Ota toisella kierroksella toinen puoli, kolmannella eka ja neljännellä toka.
Patteri 3:
Kauppakassi - heilauta kuulaa toisella puolella kolme kertaa ja vaihda neljännällä heilautuksella vartalon edessä toiseen käteen. Heilauta toisessa puolella kolme kertaa ja vaihda neljännellä heilautuksella vartalon edessä toiseen käteen.
Kyykky ja pystysoutu - ota haluamasi levyinen haara-asento, kuulasta kiinni tavallisesti, polvet ja varpaat samaan suuntaan ja tee kyykky, ylös tullessa jatka kuulan liikettä suoraan pystysoutuun kyynärpäät edellä vartalon lähellä.
Etuheilautus hypyllä - työnnä kuula lantiolla napakasti ylöspäin ja hyppää samalla eteenpäin, kyynärpäissä pieni koukku, kuula tekee J-kirjaimen muotoisen liikkeen.
kuulaterkuin,
Katja
Mahtavaa, mahtavaa. Se on ihan huippua, että kuula on ulkona! Nähdään tunneilla :)
VastaaPoistaNiin nähdäänkin :)
VastaaPoista