Perjantaina oli vuorossa Vihurin retki: lyhtymelonta Haukisaareen. Tänä kesänä aloitettu melonta-harrastus on vielä toistaiseksi jäänyt hieman vähille. Jostain syystä keskiviikot ja torstait tuntuivat olevan varattuja, joten melonnat on jääneet tekemättä. Toissa viikolla käytiin kaverin kanssa melomassa terapiamelonta aurinkoisessa kelissä ilman tuulen virettä Tapatoralla ja takaisin, 5 km melonta ja aikaa saatiin kuluun lähes pari tuntia.
Jokatapauksessa, nyt oli vuorossa pidempi retki Haukisaareen asti (n. 8 km Kaupista ja takaisin saman verran). Ajatuksena oli lähteä valoisan aikaan, syödä eväät ja saunoa Haukisaaressa ja palata hämärän ja pimeän aikaan takaisin Vihurin vajalle. Alustavasti retken vetäjä, Ville, varmisti minulta miten luulen pärjäänkö vauhdissa vaikka mennään hieman nopeampaa tahtia. Uskoin pärjääväni ja kerroin että jos tuntuu siltä että vauhti on minulle liikaa, käännyn ympäri jo alkumatkasta. Samoin kuin jos on kovat mainingit ja tuulee niin silloin minun ei kannata lähteä matkaan, koska minulla ei ole kokemusta aallokkomelonnasta eikä pimeän melonnasta.
Ensimmäiset valmistautumiset oli tietysti triplavaatetus, 2 kuivaa vaatekertaa mukaan, yhdet päälle ja tietysti otsalamppu mukaan lyhdyksi. Etukäteen olin kysellyt sekä retken vetäjältä että Hiking Travelilta melontalyhdyistä ja lyhyesti sanottuna otsalamppu oli minulle sopivin vaihtoehto. Vesiliikennelain mukaisesti melojan valon tulee olla valkoinen, vaikkakin esimerkiksi karttaa katsoessa se saattaa häikäistä itseä. Tällä retkellä minun ei tarvinnut huolehtia navigoinnista, joten otsalamppu oli minulle sopivin. Evääksi päädyin makkaraan, koska arvelin haluavani lämpöistä saaressa kylmän energiapatukan sijaan. Ei muuta kuin vedenkestävät pussukat kajakkiin, minä kajakkiin ja matka sai alkaa.
Pääsin melomaan kärkimelojan taakse parini kanssa, mikä oli loistava paikka. Kärkimeloja kuullosteli vauhtia meidän mukaan ja näin ollen päästiin melomaan minulle sopivassa tahdissa. Ilokseni huomasin, että oma vauhti todellakin oli riittävä, välillä piti ottaa taukoa jotta melontaletka ei kasvaisi liian pitkäksi. Muutama juomatauko matkan varrella ennen Haukisaarta. Edellisillä kerroilla ongelmia aiheuttanut puutuva pakara sai myöskin opastusta. Tiukempi polkasu jalalla antaa myös pakaralle tekemistä ja näin ollen se ei pääse puutumaan. Tämä toimi! Takasin tullessa pakara ei enää puutunut. Yritin keskittyä hyödyntämään vartaloa melomisessa ja antaa käsien olla mahdollisimman pienellä osalla mukana. Ilokseni huomasin myös, että sen verran melonta on kehittynyt että pystyin melomaan melko suoraan. Ei siis tarvinnut jarruttaa toisella puolella, eikä meloa kuutta kertaa samaa puolta ja kerran toista puolta, loistavaa. Lyhyessä ajassa tässäkin on tullut siis opittua jotain.
Haukisaaressa päädyttiin että syödään ainoastaan laavulla eväät ja jatketaan matkaa hämärän tullessa takaisin niin että lähtö on hämärässä. Laavulla Ville kertasi pimeän melonnan erityispiirteitä - minua alkoi jännittämään. Kuinka pimeää järvellä tulee, entä jos tosiaankin tasapaino katoaa täysin kun horisonttia ei näe? Parista on pidettävä huolta molemmin puolin ja sovittava ensisijaisesta pelastautumistavasta jos jotain käy. Sovin parini kanssa, että minun kokemuksella jos kaatuan, tulen kajakista pihalle ja pelastaudun parin avulla takaisin kajakkiini. Pelastussuunnitelma tehty, toivottavasti ei tarvitse ottaa käytäntöön (ei tarvinnut).
Paluumatka sujuikin tunnelmallisessa pimeydessä. Ei ollut säkkipimeää, kuu antoi kauniin kuunsillan mitä pitkin saimme meloa. Valitettavasti itselläni ei ollut kameramahdollisuutta tällä kertaa, mutta melontakaveri antoi luvan julkaista blogissani hänen ottamansa kuvan, jotta näette edes pienen osan siitä mitä retki meille tarjosi.
Yhteensä melottavaa tuli 16 km, aikaa kului n. 2.5 tuntia melontaan, kokonaan noin 5 tuntia. Vihurin majalle päästyä tunsin itseni hieman huonovointiseksi. En tiedä oliko se väsymys, jännityksen purkautuminen vai liian tiukalla ollut pelastusliivi. Jokatapauksessa kun sain pelastusliivin pois ja hetken haukattua happea ja juomaa olin taas toimintakunnossa, kajakin kuivaus, kuittaus kirjaan, kanssamelojien kiittäminen ja matka kohti kotia autolla sai alkaa. Voin kertoa, että unta ei tarvinnut kotona houkutella... lämmin suihku ja nukkumaan. Tätä ehdottomasti lisää! Siis melontaa :)
Mitä opin tällä matkalla? Pimeän melonnasta, vaatetuksesta melonnassa, vaatetuksesta taukojen ajalla, eväiden tärkeydestä (se palautusjuoma olisi ollut hyvä olla mukana autossa). Melojakavereista, heidän työstään tai harrastuksistaan ja tavoitteistaan. Pintaverkoista. Kareista. Syyspukuisesta luonnosta. Siitä, että minä uskallan hyvinkin lähteä vastaaville retkille, vauhtini riittää taatusti kunhan vain olosuhteet ovat siedettävät. Valaistuista linnuista, ei kun, ne olikin niitä lentokoneita :)
melontaterkuin,
Katja
Jokatapauksessa, nyt oli vuorossa pidempi retki Haukisaareen asti (n. 8 km Kaupista ja takaisin saman verran). Ajatuksena oli lähteä valoisan aikaan, syödä eväät ja saunoa Haukisaaressa ja palata hämärän ja pimeän aikaan takaisin Vihurin vajalle. Alustavasti retken vetäjä, Ville, varmisti minulta miten luulen pärjäänkö vauhdissa vaikka mennään hieman nopeampaa tahtia. Uskoin pärjääväni ja kerroin että jos tuntuu siltä että vauhti on minulle liikaa, käännyn ympäri jo alkumatkasta. Samoin kuin jos on kovat mainingit ja tuulee niin silloin minun ei kannata lähteä matkaan, koska minulla ei ole kokemusta aallokkomelonnasta eikä pimeän melonnasta.
Ensimmäiset valmistautumiset oli tietysti triplavaatetus, 2 kuivaa vaatekertaa mukaan, yhdet päälle ja tietysti otsalamppu mukaan lyhdyksi. Etukäteen olin kysellyt sekä retken vetäjältä että Hiking Travelilta melontalyhdyistä ja lyhyesti sanottuna otsalamppu oli minulle sopivin vaihtoehto. Vesiliikennelain mukaisesti melojan valon tulee olla valkoinen, vaikkakin esimerkiksi karttaa katsoessa se saattaa häikäistä itseä. Tällä retkellä minun ei tarvinnut huolehtia navigoinnista, joten otsalamppu oli minulle sopivin. Evääksi päädyin makkaraan, koska arvelin haluavani lämpöistä saaressa kylmän energiapatukan sijaan. Ei muuta kuin vedenkestävät pussukat kajakkiin, minä kajakkiin ja matka sai alkaa.
Pääsin melomaan kärkimelojan taakse parini kanssa, mikä oli loistava paikka. Kärkimeloja kuullosteli vauhtia meidän mukaan ja näin ollen päästiin melomaan minulle sopivassa tahdissa. Ilokseni huomasin, että oma vauhti todellakin oli riittävä, välillä piti ottaa taukoa jotta melontaletka ei kasvaisi liian pitkäksi. Muutama juomatauko matkan varrella ennen Haukisaarta. Edellisillä kerroilla ongelmia aiheuttanut puutuva pakara sai myöskin opastusta. Tiukempi polkasu jalalla antaa myös pakaralle tekemistä ja näin ollen se ei pääse puutumaan. Tämä toimi! Takasin tullessa pakara ei enää puutunut. Yritin keskittyä hyödyntämään vartaloa melomisessa ja antaa käsien olla mahdollisimman pienellä osalla mukana. Ilokseni huomasin myös, että sen verran melonta on kehittynyt että pystyin melomaan melko suoraan. Ei siis tarvinnut jarruttaa toisella puolella, eikä meloa kuutta kertaa samaa puolta ja kerran toista puolta, loistavaa. Lyhyessä ajassa tässäkin on tullut siis opittua jotain.
Haukisaaressa päädyttiin että syödään ainoastaan laavulla eväät ja jatketaan matkaa hämärän tullessa takaisin niin että lähtö on hämärässä. Laavulla Ville kertasi pimeän melonnan erityispiirteitä - minua alkoi jännittämään. Kuinka pimeää järvellä tulee, entä jos tosiaankin tasapaino katoaa täysin kun horisonttia ei näe? Parista on pidettävä huolta molemmin puolin ja sovittava ensisijaisesta pelastautumistavasta jos jotain käy. Sovin parini kanssa, että minun kokemuksella jos kaatuan, tulen kajakista pihalle ja pelastaudun parin avulla takaisin kajakkiini. Pelastussuunnitelma tehty, toivottavasti ei tarvitse ottaa käytäntöön (ei tarvinnut).
Paluumatka sujuikin tunnelmallisessa pimeydessä. Ei ollut säkkipimeää, kuu antoi kauniin kuunsillan mitä pitkin saimme meloa. Valitettavasti itselläni ei ollut kameramahdollisuutta tällä kertaa, mutta melontakaveri antoi luvan julkaista blogissani hänen ottamansa kuvan, jotta näette edes pienen osan siitä mitä retki meille tarjosi.
 |
| Lyhtymelontaa Näsijärvellä 20.9.2013 Kuvan ottanut Reijo Silvonen |
Yhteensä melottavaa tuli 16 km, aikaa kului n. 2.5 tuntia melontaan, kokonaan noin 5 tuntia. Vihurin majalle päästyä tunsin itseni hieman huonovointiseksi. En tiedä oliko se väsymys, jännityksen purkautuminen vai liian tiukalla ollut pelastusliivi. Jokatapauksessa kun sain pelastusliivin pois ja hetken haukattua happea ja juomaa olin taas toimintakunnossa, kajakin kuivaus, kuittaus kirjaan, kanssamelojien kiittäminen ja matka kohti kotia autolla sai alkaa. Voin kertoa, että unta ei tarvinnut kotona houkutella... lämmin suihku ja nukkumaan. Tätä ehdottomasti lisää! Siis melontaa :)
Mitä opin tällä matkalla? Pimeän melonnasta, vaatetuksesta melonnassa, vaatetuksesta taukojen ajalla, eväiden tärkeydestä (se palautusjuoma olisi ollut hyvä olla mukana autossa). Melojakavereista, heidän työstään tai harrastuksistaan ja tavoitteistaan. Pintaverkoista. Kareista. Syyspukuisesta luonnosta. Siitä, että minä uskallan hyvinkin lähteä vastaaville retkille, vauhtini riittää taatusti kunhan vain olosuhteet ovat siedettävät. Valaistuista linnuista, ei kun, ne olikin niitä lentokoneita :)
melontaterkuin,
Katja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti